Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Härmälle kauden suurinumeroisin voitto

 

Härmälle kauden suurinumeroisin voitto


Härmän ja Jämsänkosken Ilveksen sunnuntainen ottelu tarjosi yleisölle komean syyskelin sekä kuusi maalia. Ottelun suurin sankari oli Härmän kapteeni Anssi Laine, joka paukutti hattutempun Ville Viljalan selän taakse. -Lähtökohtasesti ennen peliä lähdettiin kolmea pistettä hakemaan ja se saatiin. Kaikki sen päälle on plussaa, maalinteko on aina hauskaa ja reilu voitto maistuu hyvälle, kapteeni myhäili ottelun jälkeen.

Ottelun alku oli verkkainen ja paikoittan pelaajat kävelivät kentällä enemmän kuin juoksivat. Jämsänkosken Ilves ei prässännyt yhtään, eikä Härmä onnistunut pelaamaan palloa maata pitkin kohti vierasmaalia, joten peli meni roiskimiseksi. Maalinteko alkoi 29´minuutilla, kun Härmä hyökkäsi oikealta laidalta ja laitapuolustaja Juho Saarinen oli noussut komeasti tukemaan hyökkäystä. Nuori mies ajoi röyhkeästi boksiin ja pelasi pallon matalana vitosen viivalle kohti Lainetta, joka kamppaili Aleksi Kaakisen kanssa pallosta. Pallo kimposi Kaakisen jalasta oman maalin kattoon ja Härmä siirtyi johtoon. Kuusi minuuttia myöhemmin Aaro Forss taiteili itsensä kahdesta vastustajasta ohi ja pelasi pallon vasempaan laitaan vapaana olleelle Samuli Kaasalaiselle, mutta Samulin ratkaisu kesti liian kauan ja tilanne päättyi tuloksettomaan kulmapotkuun. 36´minuutilla Jilveksellä oli paikkansa tasoittaa, mutta kulmapotkun jälkitilanteesta seurannut pusku vitosen viivalta meni ohi Tommi Viikin maalin. Kolme minuuttia ennen ensimmäisen puoliajan loppua kolisutteli Härmä vielä pystypuuta, kun Jani Räsäsen sivuvapari ei osunut kenenkään päähän boksissa, mutta vihreiden epäonneksi kimposi tolpasta takaisin kentälle ja Jilveksen puolustajalle. Ensimmäisellä puoliajalla Härmä piti enemmän palloa Jämsänkosken keskittyessä puolustamiseen.

Toinen puoliaika sai räväkän alun, kun jälleen kerran hyvän ottelun pelannut Aleksi Latvanen lähti ennakkoluulottomasti nousuun omalta alueelta, edeten aina boksiin asti, jossa ottelun epäonnensoturi Aleksi Kaakinen joutui sukittamaan Latvasen pilkun ja keltaisen kortin arvoisesti. Pallon taakse asteli Laine, jonka kova laukaus alakulmaan painui ohi hyvin mukana olleen Viljalan. 51´minuutilla Mikkis Latosaaren keskikentän vapari löysi Ilkka Turusen pään, mutta Viljalan reaktiotorjunta pelasti Jilveksen. Tunnin kohdalla vieraiden Touko Temonen oli kaventaa ottelun, kun miehelle annettiin boksissa liikaa tilaa, mutta volley osui ainoastaan Härmän tolppaan ja painui päätyrajasta yli. Muutama minuutti tästä ja Laine ajoi jälleen väkisin boksiin, syötti pallon kantapäällä Forssille, mutta Viljala onnistui torjumaan laukauksen. Seuranneesta kulmapotkusta pääsi Turunen puskemaan, mutta pusku painui ohi. 63´minuutilla Eetu Kolu korvasi Samuli Kaasalaisen ja tuli heti räväkästi peliin sisään. Vain muutama minuutti vaihdosta Kolu karvasi pallon keskikentällä pois ja vapautti Laineen puolittaiseen läpiajoon, mutta Viljala oli jälleen mies paikallaan.

70´minuutilla vapauttava 3-0 maali vihdoista viimein näki päivänvalon. Härmä pääsi ylivoimahyökkäykseen, joka näytti jo kuivuvan kasaan, mutta pallo kimposi hieman tuurillakin 16:n rajalle Laineelle, jonka maailmanluokan sisäsyrjäsijoitus painui aivan maalin yläkulmaan. Jämsänkosken Ilves pääsi kaventamaan 87´minuutilla, kun Härmän puolustus nukahti kulmapotkussa ja Jussi Lahtinen pääsi ohjaamaan pallon ohi Viikin. Tästä ei ehtinyt kulua kuin noin kolmekymmentä sekuntia ja pallo kaivettiin jo toisesta maalista. Santeri Lintusen pystysyöttö löysi Laineen, jonka taidokas nosto suoraan vauhdista painui yli oudosti vastaantulleen Viljalan ja painui tolpan kautta maaliin. Lisäajan toisella minuutilla pääsi vielä Mikkis Latosaari kulman jälkitilanteesta kaunistelemaan loppulukemat 5-1:een hallitulla alakulmapotkulla. Maali oli Latosaarelle ensimmäinen miesten peleissä.

Härmä oli tänään parempi joukkue ja ansaitsi voittonsa. Härmän joukkueesta ei tänään heikkoa lenkkiä löytynyt ja vaihdosta kentälle tulleet Eetu Kolu ja Marko Kouhia täyttivät niin ikään tonttinsa. 74´minuutilla Kaurialassa koettiin kauhun hetkiä, kun Härmän ehdoton ykkösveskari Tommi Viik muljautti nilkkansa, mutta pystyi jatkamaan ottelun loppuun ja lähti kotiin kahden kylmäpussin kera parantelemaan nilkkaansa. Härmä pelasi tänään ilman päävalmentaja Mile Hyökyvaaraansa, joka joutui jättämään ottelun väliin henkilökohtaisten syiden takia, joten valmentajana hääri joukkueen manageri Petri Kesti. -Hyvä peli meiltä, alkuminuuteista lähtien joukkue oli valmis tärkeeseen peliin. Jätkät teki duunii helvetin hyvin ja tulos näkyy taululla. Tuloksellisesti tän kauden paras peli, kauden suurin voitto. Voittajasta ei ollut tänään epäselvyyttä, Kesti kommentoi ja antoi tunnustusta Laineelle. -Anssi pelas tänään taas kovilla tehoilla ja oli neljässä maalissa mukana. Lisäks hän oli jatkuvasti vaarallinen hyökkäyksessä, huikea hattutemppu kaverilta.

-Milen pelikirja alkaa hitsaantuun koko ajan enemmän ja enemmän pelaajien päähän ja tänään nähtiin mitä sillä parhaillaan saa aikaan. Pelikirja osottautu melkosen hyväks ja se toimi, vaikka valmentaja itse ei ollut paikalla. Kiitos koko joukkueelle loistavasta taistelusta, tästä on hyvä mennä eteenpäin. Matka ja taistelu jatkuu, edelleen taistellaan sarjapaikasta. Hienointa siinä on se, että se on meidän omissa käsissä, Kesti päätti.

Härmän tiedotteesta / UrheiluHämeenlinna


Takaisin edelliselle sivulle


Härmä - logo

Härmä - 2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Roope Huhtala HJS paitaan

Roope Huhtala HJS paitaan

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran edustusjoukkue vahvistuu Roope Huhtalan siirtyessä Tampereen Ilveksen organisaatiosta HJS paitaan kauden 2020 kattavalla pelaajasopimuksella.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Matti Apunen jatkaa Veikkausliigan puheenjohtajana. Päätös asiasta tehtiin keskiviikkona 28. marraskuuta pidetyssä Jalkapalloliiga ry:n vuosikokouksessa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Jalkapalloliiga ry:n hallitus päätti torstaisessa vuosikokouksessaan Liigacupin 2015 lohkojaosta.

Lue lisää