Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tapanilan Erä ensi kauteen nuorilla maalivahdeilla

 

Tapanilan Erä ensi kauteen nuorilla maalivahdeilla


Tapanilan Erä luottaa ensi kaudella nuoriin maalivahteihin kun joukkueen sopimusvahdit ovat 1991 syntyneet Santtu Strandberg ja Arttu Puska haastajanaan nuorten maajoukkuetorjuja Markus Laakso. Päättyneen kauden ykkösvahti Tomi Ikonen ei jatka Tapanilassa.

- Santtu on osoittanut tällä kaudella ja jo aiempina kausina olevansa vastuun arvoinen, Erän manageri Jari Oksanen kertoo.
- Viesti joukkueelta ja valmennukselta oli selvä: Santtuun luotetaan, joten hän ansaitsee lisää vastuuta ensi kaudella.
Santtu Strandberg sai tilaisuutensa keväällä Tomi Ikosen ollessa loukkaantuneena, ja nuorukainen vakuutti joukkueensa torjumalla alavireisesti keväällä pelanneelle Erälle tasapelipisteitä.
Arttu Puska puolestaan nousi otsikoihin vartioidessaan kaudella 2007 - 2008 Josban liigajoukkueen maalia vasta 15-vuotiaana, ja sen jälkeen tie on vienyt Tapanilan Erän A-juniorien kautta uuteen tulemiseen.
- Puska oli päättyneellä kaudella A-nuorten tärkein yksittäinen pelaaja. Artun olisi halunnut usea muukin joukkue liigasta ja divarista eri puolilta Suomea, mutta hän halusi jäädä meille, manageri Oksanen sanoo.

Erästä kerrotaan, että maalivahtivalinnat liittyvät linjaukseen, joka korostaa seuran omaa juniorityötä ja samalla liigajoukkueen uuden nousun rakentamista omille kasvateille vahvistettuina täsmähankinnoilla.
- Toki haluamme myös voittaa ja menestyä. Erä on aina kentällä voittaakseen. Tiedämme ettei siihen ole kuitenkaan oikoteitä. Täydennämme ryhmää pelaajilla, jotka ryhmälle ovat vahvistuksia tai joiden odotusarvo on tulevaisuuden kohdalta korkea, aivan kuten aikaisemminkin on toimittu Erässä. Jos omasta talosta löytyy mitat täyttäviä kavereita, niin haluamme tarjota ehdottomasti heille mahdollisuuksia. Kaikkeen tähän liittyy vahvasti junioripuolen uudistuksetkin koko seurassa. Haluamme pystyä tuottamaan jatkossa entistäkin parempia ja valmiimpia pelaajia Salibandyliigaan. Pelaajia, joilla on olemassa sininen sydän ja jotka ovat kasvaneet antamaan kaikkensa logolle, manageri Jari Oksanen paaluttaa.

Erällä on nyt sopimus 20 liigapelaajan kanss, ja neuvottelut ovat muutaman pelaajan kanssa kesken.

UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Tapanilan Erä ry - logo

Tapanilan Erä - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää