Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Minna Meriluoto jatkaa Klubissa

Minna Meriluoto jatkaa Klubissa

 

Maalivahti Minna Meriluoto on solminut HJK:n kanssa kauden 2016 kattavan jatkosopimuksen.

Meriluoto siirtyi kaudeksi 2015 HJK:n riveihin. Edelliskaudet maalivahti pelasi Ruotsissa, jossa hän edusti Umeå Södraa, Hammarby IF:ää, Jitex BK:ta ja Vittsjöta. Ruotsissa Meriluoto pelasi kaudet 2007-2014.

Meriluoto on kuulunut pitkään myös Suomen naisten A-maajoukkueeseen, jossa pelejä on kertynyt 56. Meneillään olevissa EM-karsinnoissa Meriluoto piti nollan voitokkaassa Montenegro-pelissä.

Tällä kaudella 30-vuotias Meriluoto on pelannut loistavasti Klubin riveissä Naisten Liigassa. Tästä osoituksena mm. valinta Naisten Liigan elokuun parhaaksi pelaajaksi.

- Olemme menneet paljon eteenpäin kauden aikana. Tavoite täyttyi ja pääsimme yläloppusarjaan. Vähän kyllä jäänyt harmittamaan, että emme lopulta pystyneet taistelemaan mitalista. Se oli todella lähellä, Meriluoto kertoo.

Naisten Liigaa on pelaamatta vielä yksi pelikierros. Sen jälkeen katseet kääntyvät kauteen 2016.

- Meillä on hyvä runko jatkamassa tämän kauden joukkueesta. Paljon hyviä pelaajia, joiden varaan on hyvä rakentaa ensi kautta.

- Nyt voimme taas ottaa askeleen eteenpäin harjoittelussa ja pelillisissä asioissa. Tavoitteet ensi kaudelle ovat korkealla, Meriluoto sanoo.

Meriluoto osallistuu kaudella 2016 myös HJK:n tyttöjen edustusjoukkueiden maalivahtivalmennukseen.

HJK:lla on nyt kahdeksan pelaajasopimusta kaudelle 2016. Klubissa pelaavat Kaisa Collin, Ella Alakomi, Essi Sainio, Anniina Sankoh, Linda Nieminen, Sanna Mäki, Minna Meriluoto ja Lotta Rosenström. Sopimuspelaajien määrä kasvaa lähipäivien aikana.

HJK:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin Jalkapalloklubi - logo

HJK - 2015 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2015

Ottelut kaudella 2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kevin Kouassivi-Benissan jatkaa HJK:ssa

Kevin Kouassivi-Benissan jatkaa HJK:ssa

Kahden vuoden jatkosopimuksen tehnyt laitapelaaja syötti Veikkausliigassa päättyneellä kaudella viisi maalia.

Lue lisää
Jiri Koski Gnistanin maalille

Jiri Koski Gnistanin maalille

Gnistan vahvistaa maalivahtiosastoaan Jiri Koskella ensi kauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Kasperi Liikonen ja Gnistan jatkosopimukseen

Kasperi Liikonen ja Gnistan jatkosopimukseen

Ykkösen tasolla kokenut laitapelaaja Kasperi Liikonen jatkaa Gnistanissa ensi kauden kattavalla jatkosopimuksella.

Lue lisää
Markus Uusitalo lainalle HIFK:hon

Markus Uusitalo lainalle HIFK:hon

Maalivahti Markus Uusitalo, 23, siirtyy lainasopimuksella FC Hongasta HIFK:hon. Seurat pääsivät yhteisymmärrykseen lainasta alkuviikosta ja Uusitalo liittyi HIFK:n joukkueeseen tiistaina.

Lue lisää
Rui Carvalho Gnistanin apuvalmentajaksi

Rui Carvalho Gnistanin apuvalmentajaksi

Portugalin Coruchesta kotoisin oleva 37-vuotias Rui Carvalho on toiminut kotimaassaan niin aikuis- kuin juniorijoukkueiden valmennustehtävissä.

Lue lisää
Nnaemeka Anyamele ja Gnistan jatkosopimukseen

Nnaemeka Anyamele ja Gnistan jatkosopimukseen

Monipuolinen laitapelaaja Nnaemeka Anyamele jatkaa Gnistanissa vuoden mittaisella jatkosopimuksella.

Lue lisää