Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Hauhia ja Dema vahvistamaan HJK:ta

 
Hauhia ja Dema vahvistamaan HJK:ta

HJK on tehnyt kaksi pelaajahankintaa. HJK:ssa kaudet 2008 ja 2009 pelannut puolustaja Mikko Hauhia palaa tuttuun paitaan. Uutena kasvona HJK:ssa nähdään TamU:sta saapuva brassikeskikenttä William de Mattia eli Dema.
Hauhia, 25, siirtyi helmikuun alussa Tanskan ykkösdivisioonan Akademisk Boldklubiin puolen vuoden sopimuksella. Kaikkiaan 158 Veikkausliigaottelua Suomessa pelannut Hauhia on edustanut urallaan myös Lahden Reipasta, Pallo-Lahtea ja FC Kuusysiä ja FC Lahtea.

Hauhian sopimus kestää kuluvan kauden loppuun.

Keskikenttäpelaaja William de Mattia eli Dema, 27, siirtyi kuluvan kauden maaliskuussa porilaisjoukkue PoPa:sta lainasopimuksella TamU:n riveihin.

Deman sopimus on voimassa ensimmäisessä vaiheessa elokuun ajan. Miehen oikeudet omistaa edelleen PoPa, joka on hyväksynyt, että Dema siirtyy TamU:sta HJK:hon lainalle elokuun ajaksi.

Kuluvalla kaudella brassitaituri on ehtinyt pelata 15 Veikkausliiga ottelussa, iskeä niissä kaksi maalia ja syöttää viisi.

- Mikko Hauhia tuo meille lisää vaihtoehtoja puolustukseen ja erityisesti oikean puolustajan tontille. Rafinha on pelannut lähes kaikki pelit alusta loppuun, joten Mikko tuo tarvittavaa lisäenergiaa sinne. Mikko on myös joukkueelle tuttu mies. Dema puolestaan on uudempi tuttavuus, mutta erittäin potentiaalinen. Hän tuo tarvittavaa vahvistusta keskikentälle, jossa olemme kärsineet loukkaantumisista. Uskon, että Dema sopii tyyliltään hyvin joukkueeseen: hän on taitava, nopea ja hyvä syöttelijä, HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen sanoo.

HJK:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin Jalkapalloklubi - logo

HJK - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kevin Kouassivi-Benissan jatkaa HJK:ssa

Kevin Kouassivi-Benissan jatkaa HJK:ssa

Kahden vuoden jatkosopimuksen tehnyt laitapelaaja syötti Veikkausliigassa päättyneellä kaudella viisi maalia.

Lue lisää
Jiri Koski Gnistanin maalille

Jiri Koski Gnistanin maalille

Gnistan vahvistaa maalivahtiosastoaan Jiri Koskella ensi kauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Kasperi Liikonen ja Gnistan jatkosopimukseen

Kasperi Liikonen ja Gnistan jatkosopimukseen

Ykkösen tasolla kokenut laitapelaaja Kasperi Liikonen jatkaa Gnistanissa ensi kauden kattavalla jatkosopimuksella.

Lue lisää
Markus Uusitalo lainalle HIFK:hon

Markus Uusitalo lainalle HIFK:hon

Maalivahti Markus Uusitalo, 23, siirtyy lainasopimuksella FC Hongasta HIFK:hon. Seurat pääsivät yhteisymmärrykseen lainasta alkuviikosta ja Uusitalo liittyi HIFK:n joukkueeseen tiistaina.

Lue lisää
Rui Carvalho Gnistanin apuvalmentajaksi

Rui Carvalho Gnistanin apuvalmentajaksi

Portugalin Coruchesta kotoisin oleva 37-vuotias Rui Carvalho on toiminut kotimaassaan niin aikuis- kuin juniorijoukkueiden valmennustehtävissä.

Lue lisää
Nnaemeka Anyamele ja Gnistan jatkosopimukseen

Nnaemeka Anyamele ja Gnistan jatkosopimukseen

Monipuolinen laitapelaaja Nnaemeka Anyamele jatkaa Gnistanissa vuoden mittaisella jatkosopimuksella.

Lue lisää