Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ykköskentän johdolla vierasvoittoon Lohjalla

 
Ykköskentän johdolla vierasvoittoon Lohjalla

Miesten edustusjoukkue matkasi perjantai-illan myöhäisotteluun Lohjalle, kun sarjanousija LoSB isännöi joukkueiden ensimmäisen kierroksen ottelua. Ottelun ensimmäisen kympin aikana kotijoukkue yrittää kääntää ottelua edukseen, mutta edustus ei anna lohjalaisille otetta, vaan saa rauhoitettua pelin erän edetessä. Ensimmäisen kympin jälkeen miehet ovat ottelussa selkeästi kotijoukkuetta edellä eikä loppunumerot jätä juurikaan selityksen varaa Lohjalle. Edustus hakee arvokkaat vieraspisteet 5-13 voitolla.

Vastustajan leirissä oltiin hyvin tietoisia siitä, että edustus on yllätetty jo neljässä edellisessä ottelussa vastustajan tekemällä ensimmäisellä maalilla ja näin myös LoSB päätti näpäyttää miehiä laukomalla ottelun avausosuman vapaalyönnistä. Miesten tasoitus nähdään reilun minuutin päästä, kun nopea kääntö omalta alueelta tavoittaa Soinin. Soini jatkaa pallon Reunamäelle, joka napauttaa pelivälineen ilmasta sisään. Tilanne 1-1 ajassa 4.10. Heti seuraavassa vaihdossa Aro tarjoilee Huuskolle, joka laukoo pallon vasemmalta maalille ja edustus siirtyy ottelussa 1-2 johtoon.

Purasen loistava karvaus tuottaa tulosta ajassa 5.36 ja Heino viimeistelee miesten kolmannen osuman. Samassa ajassa kotijoukkue vaihtaa maalivahtia. Ei ehdi kulua kuin puoli minuuttia, kun LoSB kaventaa tilanteeksi 2-3, mutta tämän lähemmäksi kotijoukkue ei enää ottelussa pääse. Ennen ensimmäistä erätaukoa Puranen merkkauttaa itselleen vielä kaksi tilastomerkintää, ensin maalin ja sitten jäähyn. Miesten alivoiman aikana Mikko Soini loukkaa polvensa sen verran pahasti, että on suurella todennäköisyydellä ainakin sunnuntain pelistä sivussa.

Toisessa erässä ykköskenttä jatkaa erinomaisia esityksiä ja Laukkala syöttää ensin Purasen ja heti seuraavassa vaihdossa Malisen maalintekoon. Ykköskentän peli oli yleisöön menevää taitosalibandya ja kentän otteissa näkyi, että Jyväskylän pojat ovat ennenkin pelanneet yhdessä. Kotijoukkue käyttää aikalisänsä miesten kuudennen osuman jälkeen ajassa 22.16. Tämän jälkeen maalien valossa tilanne tasoittuu hetkeksi, sillä joukkueet iskevät vuorotellen yhteensä neljä maalia neljässä minuutissa ja tilanne tulostaululla näyttää 4-8 ajassa 32.37. Erän loppuun miehet tekevät vielä kaksi maalia, kun ensin Laukkala pelaa pallon Puraselle ja pallo menee onnekkaasti maaliin. Seuraavaksi Heino iskee illan toisen maalin, kun Åsten ja Reunamäki pelaavat nopeasti omalta alueelta ylös. Toiselle erätauolle mennään selkeässä 4-10 johdossa.

Kolmannen erän ensimmäisestä osumasta vastaa miesten +/- -tilaston kärjessä majaileva ykköskentän pakkipari Mäkinen – Elomaa. Kotijoukkue kuittaa kuitenkin suoraan aloituksesta ja kuuden maalin ero pysyy, tilanne 5-11. Kolmannessa erässä maalinteossa onnistuu vielä Lasse Lundström siirtäen miehet 5-12 johtoon kauden avausosumallaan ja ottelun viimeisen maalin viimeistelee tänään kolme nappisyöttöä antanut Laukkala. Edustus haki vieraspisteet Lohjalta 250 katsojan edestä ja jatkaa länsilohkon kakkospaikalla pisteen päässä Blue Foxista.

Miehistä parhaana palkittiin Eero Puranen.

Miesten edustusjoukkueen valmentaja Matti Rönkkö oli erityisen tyytyväinen ykköskentän peliin illan ottelussa. Jyväskylän poikien pelissä alkaa näkyä takana olevat yhteiset pelivuodet ja siihen lisättynä Malisen ja Mäkisen soveltuvuus laadittuun taktiikkaan, on ykkösestä muodostunut yksi koko lohkon kovimmista kentistä.

-Omaa peliä pelattiin ja ykköskentältä se onnistui tänään erinomaisesti. Kahdella muulla kentällä on vielä tekemistä pelitavan kanssa, mutta sitä harjoitellaan jatkuvasti. Ensimmäisen kympin jälkeen saatiin pyöritettyä hyvin peliä ja oltiin jalalla huomattavasti kaveria edellä.

-Meidän parhaan pelaajan palkinto meni aivan oikeaan osoitteeseen. Puranen teki loistavaa duunia tänään. Ketjumuutokset ykkösen takana toivat myös piristystä peliin ja erityisen hyvin uudella pelipaikalla onnistui joukkueen kapteeni Lauri Huusko.

Päästetyt maalit tulivat jälleen henkilökohtaisista virheistä ja muutamissa tilanteissa Rönkkö näkeekin joukkueen pelanneen puolivaloilla.

-Mielestäni kaveri pääsi meidän virheistä laittamaan palloa parhailta paikoilta sisään. Ei tainnut tulla yhtään rakentamalla rakennettua maalia meidän päähän. Joissain tilanteissa oli löysää 1vs1-pelaamista ja kaikki tämän sarjan joukkueet kyllä hyödyntävät ilmaiset paikat.

Sunnuntain kotiotteluun lähdettäessä Rönkkö näkee, että puolustuspelaamiseen pitää saada jälleen samaa kovuutta, jota kauden ensimmäisissä kotipeleissä esitettiin. Oman pelin toteuttaminen onnistuneesti on kuitenkin hyvän tuloksen ensimmäinen edellytys.

-Jos saadaan kaksi muuta kenttää pelaamaan samalla tasolla kuin tänään ykköskenttä pelasi, niin ei pitäisi olla mitään hätää sunnuntaina.

-Sunnuntain vieraiden suunnalta onkin laitettu muutamille pelaajille pientä painetta ennakkoon, mutta kyllä tämän päivän esitys jälleen näytti, että omaa peliä pelaamalla pärjätään.

Miesten edustusjoukkue pelaa seuraavaksi kotihallissa, kun sunnuntaina 24.10. Rusalle saapuu Woodcutters Vaasasta. Ottelu alkaa kello 18.30, tervetuloa!

M-Teamin (Sofia Rancken) tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin M-Team ry - logo

Helsingin M-Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää