Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Joukkueella onnea matkassa, ei loukkaantumisia bussin ulosajossa

 
Joukkueella onnea matkassa, ei loukkaantumisia bussin ulosajossa

Yhden päivän reissu Ouluun oli varsin tapahtumarikas. Kaksi sarjapistettä on täysin toisijainen seikka päivän ja varsinkin paluuyön tapahtumiin nähden.

Alkumatka sujui hyvin siihen asti, kunnes Malinen sai jostain päähänsä, että pelikamat olisivat jääneet autoon Rusalle. Pelipaikalla Malisenkin varusteet löytyivät, mutta sen sijaan Lundström sai tehdä ylimääräisen päivätyön etsiessään sopivat pelisukat lähiseudun kaupoista.

Ottelun toisessa erässä Huuskon silmäkulma aukeaa ja haava on sen verran syvä, että se pitää tikata. Menomatkan bussia ajanut Kippilä on hakemassa toista kuskia lentokentältä ja taksia ei kahden soiton jälkeen kuulu liikuntahallille. Katsomosta tarjotaan kyytiä ja samalla ehdotetaan yksityiselle menoa, jotta saman päivän aikana päästäisiin paluumatkalle. Näin ollen Huusko suuntaa toisella erätauolla lääkäriin yhdessä Sofian kanssa ja joukkue saa pärjätä viimeisen erän ilman kapteeniaan.

Miesten edustusjoukkue esittää suuret kiitokset naiskatsojalle, joka kyyditsi Huuskon lääkärille tikattavaksi ja takaisin urheiluhallille. Paikallistuntemus oli eduksi ja nopealla yhteydenotolla oikeaan paikkaan yksityislääkäriaseman lääkäri jäi odottamaan Huuskoa eikä joukkue myöhästynyt paluuaikataulusta minuuttiakaan. Kiitos!

Joukkue pääsee paluumatkalle hyvän esityksen jälkeen ja tunnelma bussissa on vauhdikas. Ensimmäisellä stopilla pysähdytään syömään ja sitten tarvittaessa lyhyempiä pysähdyksiä. Puolen yön jälkeen yhdeltä tauolta bussi suuntasi keulansa takaisin kohti Oulua, mutta Lesch oli kartturin paikalla hereillä ja nokka käännettiin jälleen etelään. Johtuiko päivän hyvät esitykset pelikentällä joukkueen erinomaisesta musiikkimausta, vai minkä vuoksi ajassa 02.55 bussissa soi Kapasitettiyksikön “Hei Neidit” ja hetkeä myöhemmin joukkue esitti Anssi Kelan kappaleen “1972”.

Paluumatka saa kuitenkin ikävän käänteen noin kello 04.20, kun joukkue on Joutsan kohdalla 200 kilometrin päässä Helsingistä. Bussi ajautuu tien oikeaa laitaa ulos ajoväylältä ja katkoo menneessään muutamia pienempiä puita pysähtyen viimein kuusikkoon.

Joukkue sekä kuljettaja selviävät ulosajosta ilman loukkaantumisia, vaikka muutama penkiltä putosikin. Tavarat olivat bussissa ihan sekaisin ja jotain pientä taisi mennä rikkikin, mutta se on kuitenkin yhdentekevää, sillä tärkeintä on, että henkilövahingoilta vältyttiin. Tuulilasi on miljoonassa osassa ja auton etuosa muutenkin runtussa. Vahinkojen kartoituksen jälkeen joukkue siirsi varusteet nopeasti paikalle saatuun pikkubussiin ja matka jatkui kohti Helsinkiä. Rusalle saavuttiin kello 07.45 ja takana on reilun 24h reissu Ouluun, josta päällimmäisen mielessä aivan muut asiat kuin kaksi sarjapistettä.

M-Teamin (Sofia Rancken) tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin M-Team ry - logo

Helsingin M-Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Perttu Puska palaa EräViikinkeihin

Perttu Puska palaa EräViikinkeihin

EräViikingit ja hyökkääjä Perttu Puska ovat solmineet 1+1 vuoden pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Erän paras pistemies sopimukseen EräViikinkien kanssa

Erän paras pistemies sopimukseen EräViikinkien kanssa

Hyökkääjä Tuomas Iiskola ja Salibandyliigan EräViikingit ovat tehneet pelaajasopimuksen. Hurjasta laukauksestaan tunnettu vuoden 2011 nuorten maailmanmestari pelaa helsinkiläisseurassa yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Maajoukkuehyökkääjä EräViikinkien haaviin

Maajoukkuehyökkääjä EräViikinkien haaviin

Salibandyliigassa pelaava EräViikingit on tehnyt sopimuksen maajoukkuehyökkääjä Miko Kailialan kanssa.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää