Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Edustus torstaina Sipoossa ja lauantaina syyskauden viimeinen kotiottelu

 
Edustus torstaina Sipoossa ja lauantaina syyskauden viimeinen kotiottelu

Miesten edustusjoukkue pelaa tällä viikolla kaksi ottelua, jonka jälkeen alkaa kolmen viikon tauko MM-kisojen johdosta. Länsilohkon piikkipaikkaa hallussa pitävällä edustusjoukkueella on takana 12 ottelua, joista 10 voittoa ja kaksi tappiota. Torstaina joukkue pelaa Sipoossa ÅIF:n isännöidessä ottelua. Lauantaina puolestaan pelataan miesten syyskauden viimeinen kotiottelu, kun KeLy saapuu Haukiputaalta Helsinkiin sarjapisteiden perässä.

Edellisessä ottelussaan edustus esiintyin varsin vakuuttavasti, kun OLS jäi selkein lukemin miesten jalkoihin. Kauden ensimmäinen nollapeli oli joukkueelta hyvä suoritus ja päävalmentaja Mikko Laurikainen kertookin joukkueen onnistuneen valitussa pelitavassa.

-Oikeastaan kaikki, mitä lähdettiin Oulussa kentällä tekemään, onnistui. Ottelu meni ihan pelisuunnitelman mukaan. Tällä viikolla on luvassa kuitenkin erilaista peliä ja nyt viedään taas pallollista peliä eteenpäin.

Edustuksen viimeisimmät pelit ovat olleet vuoristorataa, jossa välillä on ollut hyviä hetkiä, mutta toisaalta myös selkeää alisuorittamista. Tämän viikon kaksi ottelua näyttävät samalla suunnan, mitä asioita joukkueen tulee harjoitella seuraavalla tauolla, sillä joukkueella on joulukuussa vielä kaksi vierasottelua.

-Nyt mitataan, miten joukkue pystyy käsittelemään hyvän esityksen Oulussa ja pysytäänkö samalla raiteella vai heilahtaako tekemisen taso. Joukkue on ollut erittäin vastaanottavainen palavereissa ja uskon, että haluttu pelitapa alkaa tulla oikeassa muodossa esiin.

-Tehdään edelleen pieniä muutoksia kokoonpanoon ja yritetään sitä kautta saada vakiinnutettua tekemisen taso. Pelitaktiikkaan on sen sijaan tulossa selkeitä muutoksia ja lähdetään pelaamaan huomattavasti aktiivisemmin tällä viikolla kuin mitä Oulussa pelattiin.

-Tämän viikon ottelut näyttävät suunnan, mitä tauolla harjoitellaan. Puolustusta ei tarvitse kehittää, sillä se on ollut koko ajan hyvällä tasolla. Samaa tasoa pitää vaan suorittaa jatkossakin. Pallollisessa pelissä on sen sijaan vielä paljon mahdollisuuksia parempiin suorituksiin.

ÅIF on miehille tuttu vastus, sillä aiemmilla kausilla joukkueet ovat kohdanneet itälohkossa useita kertoja. Viime kaudella kumpikin joukkue nappasi vierasvoitot, miehet Sipoosta yhden maalin erolla 8-7 ja ÅIF Rusalta vähän suuremmalla erolla 8-4.

-Samalla tavalla valmistaudutaan tämän viikon otteluihin kuin aiempiinkin. Videomateriaalia on käytössä molempien joukkueiden peleistä ja ollaan tietoisia joukkueiden vahvuuksista ja heikkouksista.

Lauantaina Rusalla pelataan miesten syyskauden viimeinen kotiottelu. Edellisessä kotiottelussa miehet taipuivat Kaneetille, ja nyt Laurikaisella on selkeä tavoite palauttaa joukkue myös kotiotteluissa voittokantaan. Viime kauden kohtaamiset KeLyn kanssa ovat 1-1, sillä kumpikin joukkue piti kotiotteluissaan puolensa.

-Pallollisesti tullaan esittämään kauden paras kotipeli. Ollaan pallollisesti hallitsevampi osapuoli ja meidän tulee onnistua ohittamaan KeLyn puolustus. Lauantaina käännetään jälleen kotiotteluiden kurssi voittojen tielle.

Torstaina 25.11. klo 18.30 ÅIF – M-Team
Lauantaina 27.11. klo 18.30 M-Team – KeLy

M-Teamin (Sofia Rancken) tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin M-Team ry - logo

Helsingin M-Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää