Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naiset voittajina tupla-kierroksella

 
Naiset voittajina tupla-kierroksella

ToPo pelasi tänä viikonloppuna kaksi ottelua peräkkäin ja selvityi molemmista voittajana. Sunnuntai päivänä vastassa oli Keravan Energia Team Killan koululla ja naiset palasivat Helsinkiin selvä voitto mukanaan numeroin 55-96.
Ottelun alku oli hieman takkuilevaa ToPolle ja Kerava onnistuikin tekemään muutaman helpon korin. Ensimmäinen puoliaika oli viihdyttävää katsottavaa pelin tempon kannalta, mutta ToPo sai silti otettua 25-39 johdon tauolle mentäessä.
Kolmanteen jaksoon ToPo tuli esille samalla intensiteetillä kuin lauantain pelissä Espoota vastaan. Pelin tehokkain Taru Tuukkanen (36/10) ja parhaan pelaajan palkinnon saanut D’Andra Moss (32/17/5 syöttöä) tekivät Keravan pelin erittäin hankalaksi. Viimeisessä erässä ToPo puolusti vielä paikkaa ja Keravalaisten hyökkäyspää ei onnistunut sen murtamisessa tarpeeksi usein. Keravan Energia Teamilta kaksinumeroisiin lukuihin pääsi kolme pelaajaa, Lisa Karcic (15/8), Essi Punkkinen (11/7), ja Heidi Kilponen (11/2).
ToPon pelaajista Tuukkasen ja Mossin lisäksi Ellen Nurmi tehtaili 14 pistettä ja haki 2 levypalloa. ToPon sijoitus sarjassa pysyy kuudentena, mutta voitot ja tappiot ovat nyt tasan 8/8. Päävalmentaja Mikko Kurki oli tyytyväinen viikonlopun hienoihin suorituksiin ja naiset nähdään tositoimissa seuraavan kerran ensi lauantaina 15.1. kello 15:00 Kisahallissa, kun vieraaksi saapuu Jyväskylän Honsu.
Tervetuloa kannustamaan ToPoa!!

ToPon tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Torpan Pojat - logo

ToPo - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



NBA G-liigassa mestaruuden voittanut Tim Bond Seagullsiin

NBA G-liigassa mestaruuden voittanut Tim Bond Seagullsiin

Seagullsin ensimmäinen ulkomaalaiskiinnitys Korisliiga-kaudelle 2021-2022 on yhdysvaltalainen 1-3 paikkoja pelaava Tim Bond.

Lue lisää
Seagullsin takakenttä vahvistuu: Corban Collins saapuu Helsinkiin

Seagullsin takakenttä vahvistuu: Corban Collins saapuu Helsinkiin

Helsinki Seagulls on kiinnittänyt kokoonpanoonsa neljännen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaan yhdysvaltalaisen Corban Collinsin siirtyessä Seagulls-miehistön vahvuuteen.

Lue lisää
Saksan ProA-liigan parhaaksi pelaajaksi valittu Kendale McCullum Seagullsiin

Saksan ProA-liigan parhaaksi pelaajaksi valittu Kendale McCullum Seagullsiin

Helsinki Seagulls on kiinnittänyt pelintekijän paikalle yhdysvaltalaisen Kendale McCullumin. 24-vuotias Wisconsin-Parksiden ja Lewisin yliopistojen kasvatti ihastutti taidoillaan Saksan kovatasoisessa ProA-liigassa heti ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan Paderbornin joukkueessa.

Lue lisää
Kovia näyttöjä antanut Mambi Diawara Seagullsiin

Kovia näyttöjä antanut Mambi Diawara Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen Kanadan Montrealista kotoisin olevan Mambi Diawaran kanssa.

Lue lisää
Seagullsin kova kotimainen runko vahvistuu: Antti Kanervo jatkaa Helsingissä

Seagullsin kova kotimainen runko vahvistuu: Antti Kanervo jatkaa Helsingissä

Helsinki Seagulls on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen 31-vuotiaan Antti Kanervon kanssa.

Lue lisää
Nicolas Meyer ToPoon

Nicolas Meyer ToPoon

Edelliskauden Hongassa pelannut 195 senttinen ranskalainen siirtyy tulevaksi kaudeksi ToPon miesten edustukseen.

Lue lisää