Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Edustusjoukkueen pelit jatkuvat

 
Edustusjoukkueen pelit jatkuvat

Miesten edustusjoukkue sai viime viikonloppuna kaadettua FBT Porin ja maanantaina paikallisvastustaja Erän. Pelien tuloksena siis neljä tärkeää pistettä. Tämän lisäksi maanantain esityksessä alkoi olla jo viitteitä oikealla asenteella pelaamisesta. Sarja kuitenkin jatkuu taas, ja edessä on tiukkoja pelejä, kun lauantaina Pasilaan saapuu Keski-Suomen hirvilauma, Happee. Paikallispelit jatkuvat sitten jälleen TV-ottelulla Oilersia vastaan maanantai-iltana.

Happee tavoittelee kiihkeästi paikkaa pudotuspeleissä. Pisteitä joukkue on koonnut 13, joka oikeuttaa yhdeksänteen sijaan sarjataulukossa. Pudotuspelipaikka on siis täysin realistinen. Viime kaudella joukkue selviytyi pudotuspeleihin, ja siellä ensimmäinen vastustajana oli SSV. Tämän kauden ensimmäisessä ottelussa käytiin tiukka välienselvittely, josta SSV selvisi voittajana numeroin 5-6. Joukkueen parhaat pistemiehet ovat Lasse Riitesuo (11+13) ja Petri Kauko (6+14).

Kimmo Kinnunen kommentoi tulevaa peliä: "Tuplapelien jälkeen on tehty alkuviikosta hyvää palauttavaa treeniä, ja loppuviikosta on menty jo kovempaa. Vastassa on joukkue, josta löytyy hyviä nuoria pelaajia ja myös kokemusta. Happeeta lähdetään kaatamaan hyvällä nousujohteisella duunilla."

SSV - Happee 15.1.2011 klo 17.00 Pasilan Urheilutalo

Maanantaina pelataan kärkitaisto Espoon Oilersia vastaan. Oilers on rakas paikallisvihollinen, jonka kanssa käydään aina kuumia otteluita. Oilers on pelannut hyvän kauden, ja se majaileekin sarjassa toisena tasapisteissä SSV:n kanssa. Menestyksen avaimina ovat olleet vauhdikkuus ja maalintekokyky. Joukkue onkin sylkenyt maaleja saman verran sarjakärki Classicin kanssa. Oilersin viimeisessä pelissä se kuritti FBT Poria lukemin 13-5.

SSV:n ja Oilersin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa maaleja syljettiin roppakaupalla ja ratkaisu syntyi vasta jatkoajalla, kun ajassa 63:24 Mikael Järvi pääsi räppäsemään voitto-osuman. Luvassa on taas tulossa varmasti hyvin mielenkiintoinen ottelu. Parhaina pistemiehinä ovat kunnostautuneet Casper Pfitzner (23+10) ja Onni Piiparinen (20+12).

Juho Järvisen mietteet ennen Oilers-ottelua: "Tietysti tärkeä peli tulossa. Hyvä voitto alla, ja siitä pitää jatkaa samalla kaavalla eteenpäin. Öljymiehet sytyttää aina, joten asenteesta se ei ainakaan jää kiinni. Oilersia vastaan pitää pelata hyvä puolustuspeli ja paikoista pitää iskeä sisään, perusteesit siis. Omat fiilikset ovat tällä hetkellä hyvät, kun flunssa on voitettu. Virtaa pelata riittää. Yksi mieleenpainuvista Oilers-muistoista on, kun Tedy Salustkij ja Kurt Palmroth selvittyvät paremmuuttaan Espoossa, sillä tuloksella, että molemmat päätyivät suihkuun."

SSV - Oilers 17.1.2011 klo 18.30 Pasilan Urheilutalo

SSV:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JuhoJärvinen

Juho Järvinen

18.6.1982
Tiedot

KimmoKinnunen

Kimmo Kinnunen

26.10.1981
Tiedot


Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää