Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ilves keskiviikkona Dynamon vieraaksi

Ilves keskiviikkona Dynamon vieraaksi

 

KaDy:n ja Ilveksen välinen välieräsarja on edennyt kolmanteen osaotteluun, jota isännöivät vuorostaan jyväskyläläiset. Lauantain ottelu Monnarilla päättyi Dynamon niukkaan mutta varsin ansaittuun 1-0-kotivoittoon. Sunnuntaina Tampereella tulostaululle jäi nahkea 1-1-tasuri, joka ei 2 x 5 minuutin jatkoajalla miksikään muuttunut. Dynamo-väen harmiksi Ilves oli tarkempi rankkarikilpailussa.

Viikonloppuna pelatut kaksi ensimmäistä välierää olivat paitsi karun riskittömiä taktisia puolustuspaineja myös kahden huippuvireessä olevan maalivahdin voimainnäytöksiä. Lauantaina Monnarin "Elävä Seinä" NIILA-VILLE LAITINEN nollasi Ilveksen totaalisesti, mutta sunnuntain lopullisia sankareita olivat Ilveksen huippukokenut ja rauhallinen JUHA "JULLI" OJANPERÄ sekä rankkarikisaa varten luukulle vaihdettu nuori mutta kolossaalinen LEO RANTANEN. 

Nouseeko joku neljästä maalivahdista keskiviikkoillan sankariksi? Ainakin asiantuntijapiireissä povataan jälleen yhtä vähämaalista ja niukkaa mittelöä, jolloin yksikin gamesaver tai lipsahdus voi ratkaista pelin voittajan.

Dynamon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Kampuksen Dynamo ry - logo

KaDy - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



PJK haastamaan Kampuksen Dynamoa

PJK haastamaan Kampuksen Dynamoa

Futsal-Liigaa johtava Kampuksen Dynamo isännöi lauantaina PJK:ta. Pirkkalalaiset pelaavat toista liigakauttaan, ja ensimmäisellä kaudellaan he mainioita otteita pudottamalla cupissa niin KaDyn kuin Sievinkin.

Lue lisää
KaDy tarvitsee vielä kotivoiton

KaDy tarvitsee vielä kotivoiton

Futsal-Liigan runkosarjan viimeiseen peliin vieraaksi Monnarille astelee PJK Pirkkalasta.

Lue lisää
KaDy rökitti PP-70:n

KaDy rökitti PP-70:n

Jyväskylän Monnarilla nähtiin melkoinen sunnuntai-iltapäivän maali-iloittelu, kun Kampuksen Dynamo kukisti länsitamperelainen PP-70:n lukemin 8-3.

Lue lisää
Kolme isoa siirtoa KaDyyn

Kolme isoa siirtoa KaDyyn

Kampuksen Dynamo vahvistuu alkavalle futsal-liigan kaudelle merkittävästi kovatasoisen kolmikon liityttyä joukkueen vahvuuteen.

Lue lisää
KaDy palasi voittokantaan 1-0-kotivoitolla

KaDy palasi voittokantaan 1-0-kotivoitolla

Kampuksen Dynamo palasi voittokantaan kukistamalla sunnuntaina kotonaan Oulun Tervarit lukemin 1-0.

Lue lisää
KaDylle historiallinen tappio Somerolla

KaDylle historiallinen tappio Somerolla

Kampuksen Dynamolle jäi luu käteen Somerolla lauantai-illan vierasottelussa. Sarjan kärkikahinoissa viihtyvät isännät pitivät kaikki kolme pistettä kotonaan lukemin 4­-2.

Lue lisää