Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Benjamin Jensen Jaguaarien ensi kauden päävalmentaja

 
Benjamin Jensen Jaguaarien ensi kauden päävalmentaja


Jyväskylän Jaguaarit on nimennyt amerikkalaissyntyisen Benjamin Jensenin tulevan kauden päävalmentajakseen.

Jensen on aiemmin toiminut Jaguaarien A- ja B-junioreiden valmentajana viiden kauden ajan. Lisäksi hän on kuulunut Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen valmennukseen vuodesta 2007 lähtien, ja aiemmin tänä vuonna hänet nimettiin joukkueen päävalmentajaksi. Marraskuun alussa Jensen sai myös kansainvälistä tunnustusta kun hänet nimettiin alle 19-vuotiaiden Muun maailman joukkueen valmennusryhmään. Joukkue kohtaa USA:n alle 19-vuotiaiden maajoukkueen ensi tammikuussa.

Jensenin pelaajaura alkoi kun hän pelasi Logan high schoolissa. Samassa joukkueessa pelasi mm. NFL-joukkue Washington Redskinsin nykyinen sisempi laitahyökkääjä Chris Cooley. Tämän jälkeen hänen opintonsa jatkuivat Utah Statessa. Suomeen ja Jyväskylään Jensen muutti 2003 ja aloitti opinnot Jyväskylän Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Jaguaareissa hän on pelannut viiden vuoden ajan puolustuksen takakentällä ja potkaisijana.

”Jaguaarit on todella kaivannut pitkäjänteisempää ratkaisua valmennukseen. On vaikea alkaa rakentaa joukkuetta, kun seuraavan vuoden valmennuksesta ei ole tietoa. Kuukausi sitten istuimme hallituksen kanssa alas ja päädyimme heidän ehdotuksestaan tähän ratkaisuun”, kertoo tuore päävalmentaja.

Seuran hallitus on erittäin tyytyväinen, että valmentajaksi saatiin henkilö, joka tuntee seuran toimintatavat ja pelaajat entisestään, ja omaa tehtävässä tarvittavan vahvan ammattitaidon. Jensen tietää tarkkaan joukkueen nykyisen tilan ja omaa näkemystä miten harjoittelua tulee kehittää.

”Harjoitukset tulevat olemaan tarkemmin rakennettuja ja kurinalaisempia viime vuosiin verrattuna. Niiden sisältö tulee aina olemaan ennalta minuutintarkkaan suunniteltu harjoitteiden ja niiden keston osalta. Keskitymme enemmän erikoisjoukkuepelaamiseen. Aikaisempina vuosina kun olemme harjoitelleet sitä osa-aluetta vain kerran viikossa”, Jensen linjaa tulevia muutoksia.

Jensen kertoo saaneensa eniten vaikutteita valmennusfilosofiaansa entiseltä high school-valmentajaltaan Mike Favarolta, sekä Jaguaarien entisiltä valmentajilta Thomas Smytheltä ja Ronald Dilksiltä.

”Favero on todellinen nero hyökkäyksen puolella. Hänen viisi viimeistä pelinrakentajaansa ovat päässeet pelaamaan yliopistoihin. Smythe puolestaan on saavuttanut jo valmentajalegendan aseman Euroopan tasolla, ja toi Jaguaareihinkin aivan uudenlaiset toimintatavat. Huutamisen sijaan hän antoi pelaajille rakentavaa kritiikkiä kaikessa rauhassa. Dilks taas ei ollut kovinkaan kaksinen kommunikoimaan ihmisten kanssa, mutta veti kovimpia harjoituksia joihin olen pelaajana ottanut osaa”, Jensen kertoo ja jatkaa:
”Tulen varmasti pyrkimään paljon samaan kuin Smythe. Harjoituksemme ovat kestoiltaan vain puolitoista tuntia pitkiä, joten intensiteetti ja ennalta suunnittelu ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Tulemme kuitenkin ottamaan kontaktia paljon enemmän kuin Smythen aikana. Olen taustaltani puolustuksen pelaaja, ja kunnon taklaukset ja kontakti ovat mielestäni pelin suola. Pelillisesti tulemme luottamaan blitseihin ja aluepuolustamiseen puolustuksessa. Hyökkäyksessä jatkamme pääsääntöisesti yhdellä keskushyökkääjällä, ja pyrimme entistä enemmän sekoittamaan vastustajien puolustuksia ennen aloitussyöttöä tapahtuvalla laitahyökkääjän liikkeellä.”

Jensen odottaa tulevien muutoksien parantavan eritoten harjoitusaktiivisuutta ja harjoitusten tehokkuutta.

”On tärkeää muistaa, että pelaajat maksavat omasta harrastuksestaan. Toiminnan tulee siis olla heille mielekästä. Tärkeintä on, että kaikilla on hauskaa ja siinä samassa kehitymme yhdessä paremmiksi pelaajiksi. Meillä on ringissä paljon nuoria pelaajia, joiden kehitystä tulee olemaan ilo katsella. Lisäksi joukkueesta löytyy vahva ydin veteraanipelaajia, jotka pystyvät auttamaan nuoria kehittymään. Tavoitteemme on olla kilpailukykyinen joukkue kauden jokaisessa ottelussa. Toivottavasti se riittää play off-paikan lunastamiseen. Emme aseta yltiö-optimistisia tavoitteita, mutta uskon, että pystymme taistelemaan voitosta tasapäisesti liigan muiden joukkueiden kanssa”, Jensen vastaa kysyttäessä tavoitteista ja odotuksista.

Jensen jatkaa tulevalla kaudella myös Jaguaarien A-junioreiden ja Suomen 19-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana. A-nuorten sarja pelataan kuitenkin keväällä ennen miesten kauden alkua ja nuorten PM-kisat syksyllä kauden jälkeen, joten nuo tehtävät eivät tule haittaamaan Jensenin toimimista Jaguaarien miesten valmennuksessa. Samalla päättyy näillä näkymin myös Jensenin pelaajaura, sillä mies ripustaa hartiasuojansa naulaan voidakseen keskittyä täysipainoisesti valmentamiseen.

Jaguaarien tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle




Jaguarsin miesten kotiavaus lauantaina Viitaniemessä

Jaguarsin miesten kotiavaus lauantaina Viitaniemessä

Lauantaina Hyvinkää Falconsia vastaan pelattavassa ottelussa riittää panosta, sillä molemmat joukkueet mielivät taistelemaan lohkon kakkostilasta ja kotiedusta pudotuspeleihin.

Lue lisää
Jyväskylä Jaguars farmisopimukseen Vaahteraliigaseura Tampere Saintsin kanssa

Jyväskylä Jaguars farmisopimukseen Vaahteraliigaseura Tampere Saintsin kanssa

Keski-Suomen ja Pirkanmaan jenkkifutiksessa otetaan miesten puolella tänä vuonna yksi yhteinen askel kohti tavoitteellisempaa harrastustoimintaa, kun kakkosdivisioonassa pelaava Jaguars ja Vaahteraliigaan valmistautuva Saints solmivat farmisopimuksen, joka mahdollistaa pelaajavaihdon seurojen välillä.

Lue lisää
Jyväskylän jenkkifutarit yhdistävät voimansa, tavoitteena Hippos 2023

Jyväskylän jenkkifutarit yhdistävät voimansa, tavoitteena Hippos 2023

Vaikka amerikkalainen jalkapallo on Suomessa pieni laji, on Jyväskylässä pyöritetty harrastustoimintaa useassa eri seurassa. Toiminnan kasvattamiseksi ja kehittämiseksi naisten seura Jyväskylä Jaguars sekä miesten ja nuorten seura Jyväskylän seudun Jaguaarit yhdistävät rivinsä.

Lue lisää
Jaguaarit takoivat, mutta teräs ei taipunut tarpeeksi

Jaguaarit takoivat, mutta teräs ei taipunut tarpeeksi

Jaguaarien juoksuhyökkäys on oli ollut ennen ottelua sarjan tehokkokkain. Kuopio Steelers onnistui kuitenkin pysäyttämään Jyväskylän juoksun erinomaisesti, varsinkin ottelun alussa.

Lue lisää
Mäkinen ja Gabbidon Jaguaareihin

Mäkinen ja Gabbidon Jaguaareihin

Ensi kesänä historian kahdennenkymmenennen kautensa pelaava Jyväskylän Jaguaarit vahvistuu tukimies Sami Mäkisellä ja brittilaituri Jarrad Gabbidonilla.

Lue lisää
Richard Hurst Jaguaareihin

Richard Hurst Jaguaareihin

Richard Hurst on 20-vuotisjuhlakauteensa valmistautuvan Jyväskylän Jaguaarien tuorein vahvistus.

Lue lisää