Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

A-juniorit takaisin voittokantaan

 
A-juniorit takaisin voittokantaan

Vastaan happeelle asettui suhteellisen tuntematon, KSS Kuopiosta. Ottelun alkuun kotijoukkue lähti tällä kertaa selkeästi puolustusvoittoisemmalla taktiikalla kuin aikaisemmin tällä kaudella. Muutaman minuutin unet ensimmäisen erän alkupuolella lukuunottamatta joukkue noudatti täydellisesti taktiikkaa pitämällä puolustuspään tiiviinä ja iskemällä terävästi vasta-iskuilla. Tilanne taululla olikin ensimmäisen erän jälkeen kotijoukkueelle 4-1.

Erätauolla painotettiin nopeampaa pelin kääntöä sillä vierasjoukkueen ajoittain kolmenkin miehen karvaus olisi hieman nopeammalla syöttöpelillä auennut paremmin, mutta pallot liimantuivat vuorollaan pelaajien lapaan puolustuspäässä ja vastustaja pääsi ajamaan iholle kiinni. Puolustuspeli toimi edelleen alku erän ja toki komeita sommitelmia myös nähtiin hyökkäyspäähän. Tilanteessa 7-1 pieni nukahdus ja ylikarvaus vastustajan päädyssä johti siihen, että kotijoukkueen pelaaja joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti tullessaan puolustuspäähän ja näin KSS pääsi yrittämään kavennusta ylivoimalla. Vierailijat saivatkin kavennuksen aikaiseksi ja happeelaisilla konsepti sekosi hetkellisesti taas aivan täysin. Puolustuspäässä surffailtiin pallon perässä, jos sinne ylipäänsä hyökkäyspäästä maltettiin tulla ja helppoja virheitä sattui myös käsittämätön määrä. Vastustaja hyödynsi kotijoukkueen ylimielisyyden ja kavensi lukemiksi 7-6 lyhyessä ajassa ja oli näin taas pelissä mukana. Tässä kohtaa kotijoukkue piti aikalisän jossa pienellä verbaalisella voitelulla pelaajat saatiin taas muistamaan mitä puolustuspäässä tulee tehdä voittaakseen pelejä. Toisen erän loppuun kotijoukkue piristyikin ja 7-6 lukemissa siirryttiin erätauolle.

Kolmannen erän hirvet malttoivat taas puolustaa tiiviisti ja paikan tullen iskeä vastaan vierasjoukkueen hapuilevaa karvausta vastaan. Kerran kolisi omissa, mutta pari näppärää osumaa myös vastustajan päähän saatiin tehtyä. Kun tolpat ja muut yläkerran avut varjelivat vielä vierasjoukkue KSS:n maalia niin loppuluvuiksi taputeltiin lukemat 9-7.

Puolustuspeliin pitäisi tämänpäiväisen perusteella olla tyytyväinen, mutta toisen erän kaltaisen sekoilujakson jälkeen sitä ei voi mennä kehumaan. Seitsemän maalia omiin on edelleen aivan liikaa. Myöskin karvauksen purkaminen oli tänään suorastaan onnetonta sillä vastustajan karvaus olisi nopeammalla reagoinnilla, pelirohkeudella ja syöttöpelillä saatu auki kuin ladonovet, mutta näitä tilanteita käytettiin valitettavan vähän hyväksi. Kovan luokan pelimiehiä puuttui tänään pitkä listan niin hyökkäyksestä kuin puolustuksestakin, joten kokonaisuudessaan tyytyväinen pitää olla tämänpäiväiseen suoritukseen kokemattomammalla rosterilla. Tärkeimmät, eli kaksi sarjapistettä jäi Jyväskylään.

- Lähellä ehjää 60-minuuttista oltiin taas, mutta toisen erän musta hetki käänsi pelin hetkellisesti vastustajalle. Ykkösketju ratkaisi tänään pelin meille siinävaiheessa kun oli pakko ruveta pelaamaan. Tärkeitä minuutteja tänään myös tälläkaudella vähemmän pelanneille pelaajille, kommentoi joukkueen käskyttäjä Aki Vilander

Tähdet
*** Petri Hakonen
** Karri Siljoranta
* Lauri Liikanen

Tehot:
Petri Hakonen 4+1
Lauri Liikanen 1+3
Juuso Kykkänen 2+0
Karri Siljoranta 1+0
Ilkka Tepponen 1+0
Ville Hokkanen 0+1
Jonne Junkkarinen 0+1
Niko Pylvänäinen 0+1
Petteri Mustonen 0+1

Happeen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Happee ry - logo

Happee - 2009-2010 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Ensimmäistä kauttaan Jyväskylässä pelaava Roni Laasonen on solminut vuoden jatkosopimuksen Happeen kanssa.

Lue lisää
Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Kaksikko liittyy O2-Jyväskylän riveihin lainasopimuksella Sveitsistä.

Lue lisää
Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Eino Heinonen ja Miika Malkamäki jatkavat Steamersin riveissä ensi kaudella.

Lue lisää
Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joukkueen monivuotinen kapteeni surisee Ampparipaidassa myös ensi kaudella.

Lue lisää
Julius Sieppi palaa Amppareihin

Julius Sieppi palaa Amppareihin

O2-Jyväskylän Miesten Edustusjoukkue saa tulevalle kaudelle riveihinsä mieluisan paluumuuttajan, kun siviilikiireiden johdosta välivuoden pitänyt puolustaja Julius Sieppi palaa Ampparipaitaan.

Lue lisää
Happee julkaisi joukkueensa

Happee julkaisi joukkueensa

Happeen miesten liigajoukkueen pelaajarunko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta samanlaisena. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Sveitsistä kotiinpalaava Jonne Junkkarinen, EräViikingeistä siirtyvä hyökkääjä Roni Laasonen sekä sveitsiläishyökkääjä Silvan Bolliger.

Lue lisää