Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

A-junioreille taisteluvoitto Turusta

 
A-junioreille taisteluvoitto Turusta

SBC Turku A- Happee A 2-3

Ottelun lähtökohdat eivät olleet aivan parhaat mahdolliset kun Jyväskylässä ollut liigapeli osui samalle päivälle ja armeijaan lähteneet yhdeksän kaveria jäivät uskollisesti puolustamaan maata palveluspaikkaansa Tikkakoskelle. Tämä siis rikkoi harjoittelua viisikkoina viikolla, eikä illan otteluunkaan saatu juonittua yhtään aikaisemmin kasassa ollutta ketjua.

Joukkueena SBC Turusta ei ollut juuri muuta tietoa kuin, että kyseinen nippu keikkuu länsilohkon kakkospaikalla.

Ottelu lähti vierasjoukkueen kannalta hyvin käyntiin. Hyvä peliin valmistautuminen näkyi heti ottelun alussa. Vain minuutin verran oli ottelua ehditty pelata kun pitkän hyökkäyksen päätteeksi Juho Aijasaho täräytti kuulan voimalla yläpesään Jon Lahden toimiessa syöttäjänä. Tästä osumasta kolme minuuttia eteenpäin Lauri Liikanen täräytti ylivoimalla hirvet kahden maalin johtoon Tero Lehtomäen toimiessa syöttäjänä. Vierasjoukkueen pelistä loppui kuitenkin liike täysin alun vahvan painostuksen jälkeen ja kotijoukkue SBC sai pelin hallinnan itselleen. Hyvällä liikkeellä ja suoraviivaisella pelillä SBC saikin kerta toisensa jälkeen hyökkäyksiä happeen päätyyn, kuitenkin hakien ratkaisunsa vaarattomalta sektorilta. Erätauolle siirryttiin maltillisissa 0-2 lukemissa.

Toiseen erään tuli jälleen kentälle piristynyt hirvilauma. Liikkeessä pysyttiin taas vastustajan mukana ja terävillä vastahyökkäyksillä saatiin järjestettyä hyviäkin maalipaikkoja, kuitenkaan niitä hyödyntämättä. Erän puolivälissä joukkueen kapteeni Petteri Kääriäinen puolusti fyysisesti omaa maalia lakaisemalla puhtaasti miehen maalin edestä pois, mutta jälkitilanteesta hermostunut kotijoukkueen pelaaja sai myöskin houkuteltua vierasjoukkueen kapteenin mukanaan jäähyaitioon. Tasavajaalla oli jälleen happeen vuoro iskeä kun Lauri Liikanen pääsi esittelemään suhteellisen vaatimatonta laukaustaan runsaslukuiselle kotiyleisölle Tero Lehtomäen passista. SBC painoi vielä erän lopun väkevästi kohti happee maalia rokottaen jokaisesta virheestä, mutta kuin muuri happeen maalissa pelannut Samu Toikkanen otti marjat pois joka tilanteessa. Toiselle erätauolle siirryttiin siis vieläkin maltillisemmissa 0-3 lukemissa.

Kolmanteen erään odotettiin vastustajan korkeata karvausta. Sitä kuitenkaan ei nähty vaan SBC kyttäsi edelleen vasta-iskuja ja tässä tilanteessa vierasjoukkue happee ajoikin päin puuta. Pitkät pallolliset vaihdot ja yksinkertainen peli joista oltiin sovittu unohtui aivan täysin. Pallo luovutettiin antaamuksella vastustajalle hyökkäyspelissä ja alakertaan oli kiire. Vierasjoukkue saikin täysin pallonhallinnan itselleen ja piti hirviä todella kuumassa lingossa koko kolmannen erän. SBC sai avausmaalinsa aikaan maalinedusta härdellistä ajassa 50:07. Tässävälissä happeella oli paikka niitata peli pakettiin muutaman kerran hyvillä pelinkäännöillä, mutta jälleen viimeinen terävyys maalintekopaikoissa puuttui. Ajassa 58:19 kotijoukkue löi lisää vettä kiukaalle kaventamalla pelin lukemiksi 2-3. Ajatuksissa oli varmasti pelaajilla, että näinkö tässä käy.. Kuitenkin uljaasti koko pelin puolustuspäässä taistellut hirvilauma kesti kotijoukkueen lopun rynnistyksen ja sai todella ISON voiton taitavasta SBC Turusta.

Pelin alkuun tehdyt kaksi maalia osoittautui erittäin tärkeäksi. Puolustuspäässä hirvilauma onnistui noudattamaan pelisysteemiä kiitettävällä tavalla. Tästä kertoo 29 peittoon jäänyttä laukausta, 30 torjuntaa Samu Toikkasella ja lähemmäksi 30 ohi suuntautunutta vastustajan ohjusta. Pelirohkeus kuitenkin vielä puuttui kolmannessa erässä pelata johtoasemassa, sillä niin karkeita virheitä vielä pallon kanssa vierasjoukkue sortui tekemään.

- Turusta lähdettiin itsevarmoina hakemaan kahta pistettä, joka näkyi meidän valmistautumisessa jo heti aamusta. Oltiin lähes koko 60-minuuttinen hyvin hereillä ja puolustettiin suurella sydämellä. Ei siis mikään ihme, että pisteet tuli meille, kommentoi joukkueen kapteeeni Petteri Kääriäinen

- Ehkä tietty kokemattomuus näkyi tänään tiukassa paikassa pallollisessa pelissä. Pelipaikkakaan ei varmasti palvellut mitenkään meidän joukkuetta, sillä niin ihmeellisiä virhepomppuja kupruinen matto tänään teetti avaus ja hyökkäyspelissä. Hattua täytyy kuinkin nostaa loistavalle puolustuspelaamiselle, jossa joka jätkä pisti itsestään kaiken likoon, päätti valmentaja Aki Vilander

Tähdet
*** Samu Toikkanen
** Tero Lehtomäki
* Lauri Liikanen

Tehot
Lauri Liikanen 2+0
Tero Lehtomäki 0+2
Juho Aijasaho 1+0
Jon Lahti 0+1

Happeen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Happee ry - logo

Happee - 2009-2010 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Jonne Junkkarinen ja ikihirvi Petri Kauko

Puolustaja Jonne Junkkarinen ja ikihirvi Petri Kauko

Happeen ensi kauden joukkuee rakentuu hyvää vauhtia. Nyt palapeliin liitetään kaksi tärkeää osaa, kun maajoukkuepuolustaja Jonne Junkkarinen sekä Happeen pitkäaikainen kapteeni Petri Kauko jatkavat molemmat pelejään hirvipaidassa yksivuotisilla sopimuksilla.

Lue lisää
Happee luopuu naisten salibandyliigan paikasta

Happee luopuu naisten salibandyliigan paikasta

Happee on päättänyt luopua liigapaikasta naisten Salibandyliigassa. Syynä on paikallinen pelaajaliikenne O2-Jyväskylä ry:n suuntaan.

Lue lisää
Jami Manninen palaa Happee-paitaan

Jami Manninen palaa Happee-paitaan

Happee on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen maajoukkuehyökkääjä Jami Mannisen kanssa. 29-vuotias Manninen palaa Jyväskylään kaksi kautta kestäneeltä ulkomaan kierrokseltaan.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
O2 Jyväskylään lisävahvistuksia M-teamista

O2 Jyväskylään lisävahvistuksia M-teamista

Viime kaudella helsinkiläistä M-Teamia sekä jyväskyläläistä Nousua edustanut Iiro Kinnunen liittyy tulevaksi kaudeksi ampparinuttuihin.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää