Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Happeen naiset jatkavat taistelua kotiedusta

 
Happeen naiset jatkavat taistelua kotiedusta

Happeen naiset jatkavat taistelua kotiedun säilyttämisestä tulevana viikonloppuna. Lauantaina klo 15 Monitoimitalolle vieraaksi saapuu Porvoon Salibandyseura. Sunnuntaina naiset matkustavat Ouluun Luistinseuran vieraaksi. Naiset ovat tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä vain pisteen päässä Porvoolaisista. OLS puolestaan on sijalla 6 kolme pistettä Happeeta jäljessä.

Happeen ja PSS:n aiemmassa kohtaamisessa syksyllä pisteet jaettiin tasan tuloksella 5-5. Tuolloin Happeella olisi ollut saumat ottaa vaikka kaksikin pistettä mukaansa Jyväskylään, mutta kotijoukkue nousi tiukan kamppailun jälkeen tasoihin. Myös tulevasta ottelusta on lupa odottaa tasaista ja jännittävää.

Naiset ovat aloittaneet uuden vuoden ailahtelevaisesti. Tammikuun ensimmäisessä pelissä kaatui Tampereella KooVee, mutta viime viikolla joukkue kävi ottamassa Turussa kuokkaan TPS:ltä. Tästä sisuuntuneena tulevana viikonloppuna tullaan varmasti näkemään kovaa voitoista kamppaileva naarashirvilauma.

Lauantain vierasjoukkue Porvoo on pelannut viime pelit pirteästi voittamalla sekä SB-Vantaan että SB-Pron. Ensimmäistä kauttaan liigassa pelaavat Oulun naiset taas näyttivät jo syksyllä, että kyllä pohjosessakin osataan pelata. OLS:n naiset eivät ehkä ole pallollisesti niin taitavia kuin jotkut muut joukkueet, mutta tulevat varmasti kotikentällään laittamaan naiset koville hyvällä fysiikallaan.

Happeen kapteenilla Mari Tuppuraisella tulevissa viikonlopun peleissä on ehkä hieman erilainen kipinä kuin muilla joukkueen jäsenillä. Porvoossa yhden kauden pelannut ja Oulun suunnalta kotoisin oleva Mari toteaa että tutut pelikaverit vastustajina sekä Oulun sukulaiset katsomossa tuovat varmasti oman säpinänsä tuleviin otteluihin. - Jokaisella osa-alueella pitää pystyä hyviin suorituksiin, jos meinataan neljä pistettä viikonlopulta saada. Tiukat pelit varmasti luvassa, päättää Tuppurainen.

Happee-PSS Monitoimitalolla lauantaina 23.1. klo 15. Tervetuloa!

Happeen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Happee ry - logo

Happee - 2009-2010 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Ensimmäistä kauttaan Jyväskylässä pelaava Roni Laasonen on solminut vuoden jatkosopimuksen Happeen kanssa.

Lue lisää
Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Kaksikko liittyy O2-Jyväskylän riveihin lainasopimuksella Sveitsistä.

Lue lisää
Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Eino Heinonen ja Miika Malkamäki jatkavat Steamersin riveissä ensi kaudella.

Lue lisää
Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joukkueen monivuotinen kapteeni surisee Ampparipaidassa myös ensi kaudella.

Lue lisää
Julius Sieppi palaa Amppareihin

Julius Sieppi palaa Amppareihin

O2-Jyväskylän Miesten Edustusjoukkue saa tulevalle kaudelle riveihinsä mieluisan paluumuuttajan, kun siviilikiireiden johdosta välivuoden pitänyt puolustaja Julius Sieppi palaa Ampparipaitaan.

Lue lisää
Happee julkaisi joukkueensa

Happee julkaisi joukkueensa

Happeen miesten liigajoukkueen pelaajarunko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta samanlaisena. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Sveitsistä kotiinpalaava Jonne Junkkarinen, EräViikingeistä siirtyvä hyökkääjä Roni Laasonen sekä sveitsiläishyökkääjä Silvan Bolliger.

Lue lisää