Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naisten tappioputki venyi jo viiden pelin mittaiseksi

 
Naisten tappioputki venyi jo viiden pelin mittaiseksi

Viikonlopun pelit eivät kartuttaneet naisten pistepussia yhtään, sillä lauantaina Tiikerit veivät pisteet mukanaan luvuin 2-4 (0-2, 1-2, 1-0), ja sunnuntaina Nurmijärveläiset saivat tiukan taistelun päätteeksi pitää jaossa olleet kaksi pistettä tuloksella 4-3 (3-1, 1-1, 0-1).

Lauantaina kasassa oli vielä kutakuinkin ehjä lauma hirvinaaraita. Kovasta yrityksestä huolimatta kotijoukkueen liike ei riittänyt nopealiikkeisten Tiikereiden vauhdissa, vaikka Happeen hyökkäyspää olikin vahvistunut tuulennopean Johanna Vikmanin palattua lajin pariin. Maalipaikoissakin Tiikerit onnistuivat tällä kertaa Happeeta tehokkaammin ja saivat kotiinviemisiksi arvokkaat pisteet.

Sunnuntaina Nurmijärvelle lähdettäessä tiedettiin jo, että nivustaan parantelevan Timosen lisäksi yön aikana sairastuvalle olivat joutuneet puolustaja Helminen sekä joukkueen rosteriin liittynyt hyökkääjä Vikman. Lisäksi bussimatkan aikana joukkueen kapteeni Tuppuraiselle noussut kuume esti hänen pelaamisensa. Ottelun ensimmäisessä erässä nilkkansa loukannut Tarvainen joutui myös jättämään pelin kesken.

Itse ottelusta kehkeytyi melko kova tempoinen. Pallopojat saivatkin olla moneen otteeseen korjailemassa kaukalon laitoja. Happee pääsi johtoon heti ottelun alussa, kun rikkeen seurauksena Kati Salminen pääsi viimeistelemään avausmaalin rangaistuslaukauksesta. Pro oli kuitenkin hyvin hereillä maalipaikoissaan ja ensimäisen erän jälkeen taululla lukemat olivat 3-1. Kova taistelu pisteistä jatkui läpi ottelun ja naiset pääsivät jo maalin päähän kolmannen erän loppupuolella, mutta kiri ei aivan riittänyt. Ratkaisijan viittaakin olisi ollut tarjolla, kun nurmijärveläiset saivat vielä kaksi jäähyä aivan peräkkäin ottelun viimeisillä minuuteilla. Tällä kertaa Happeen ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja pisteet jäivät Nurmijärvelle tuloksella 4-3.

Seuraavan kerran Happeen naistet taistelevat pisteistä Monitoimitalolla lauantaina 20.2. klo 15.00. Tuolloin vastustajaksi saapuu Tuupovaaran Urheilijat. Tervetuloa kannustamaan kotijoukkue takaisin voittojen tielle!

Happeen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Happee ry - logo

Happee - 2009-2010 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Ensimmäistä kauttaan Jyväskylässä pelaava Roni Laasonen on solminut vuoden jatkosopimuksen Happeen kanssa.

Lue lisää
Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Kaksikko liittyy O2-Jyväskylän riveihin lainasopimuksella Sveitsistä.

Lue lisää
Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Eino Heinonen ja Miika Malkamäki jatkavat Steamersin riveissä ensi kaudella.

Lue lisää
Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joukkueen monivuotinen kapteeni surisee Ampparipaidassa myös ensi kaudella.

Lue lisää
Julius Sieppi palaa Amppareihin

Julius Sieppi palaa Amppareihin

O2-Jyväskylän Miesten Edustusjoukkue saa tulevalle kaudelle riveihinsä mieluisan paluumuuttajan, kun siviilikiireiden johdosta välivuoden pitänyt puolustaja Julius Sieppi palaa Ampparipaitaan.

Lue lisää
Happee julkaisi joukkueensa

Happee julkaisi joukkueensa

Happeen miesten liigajoukkueen pelaajarunko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta samanlaisena. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Sveitsistä kotiinpalaava Jonne Junkkarinen, EräViikingeistä siirtyvä hyökkääjä Roni Laasonen sekä sveitsiläishyökkääjä Silvan Bolliger.

Lue lisää