Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kelpo esitys ei tuonut pisteitä SSV:ltä

 
Kelpo esitys ei tuonut pisteitä SSV:ltä

Happee ja SSV esittelivät Nelonen Sportin tv-ottelussa salibandykansalle vauhdikasta ja kiihkeää salibandya playoff -hengessä. Kotijoukkue pelasi kaksi ensimmäistä erää poikkeuksellisen hyvää puolustuspeliä ja sai toisessa erässä myös selkeästi pallollisen pelin hallintaansa. Lukuisista maalipaikoista huolimatta Happee sai tyytyä ainoastaan Arto Mikkosen tasoitusmaaliin Paul Kotilaisen esityöstä. Kolmanteen erään joukkueet avasivat peliään ja maaleja alettiin nähdä liukuhihnalta. Tällä kertaa SSV oli maalikarkeloissa etevämpi leventyneen rosterinsa myötä. Paluun loukkaantumisen jälkeen tehnyt Santtu Manner oli pahin kiusanhenki viimeistelemällä ottelussa hattutempun. Loppulukemat kirjattiin 4-6 (0-1,1-0, 3-5).

Kososen loukkaantuminen muutti ottelun kulun

Käännekohtana ottelussa nähtiin Eero Kososen loukkaantuminen kolmannen erän alussa jolloin Happee vaihtoi maalille edellisessä ottelussa hienosti onnistuneen Ville Puron. Tällä kertaa kylmiltään luukulle tullut Puro joutui kuitenkin hankalaan paikkaan. Viiisikkopuolustus alkoi rakoilla ja SSV:n vaarallliset poikkarit löysivät vapaat SSV-pelurit. Puro oli lisäksi voimaton Kari-Matti Ratsulan ja Santtu Mannerin rankkareissa. Puron piikkiin maaleja ei kuitenkaan voi laittaa. Kososen vammasta ei vielä tässä vaiheessa ollut varmaa tietoa.

- Vaikuttaa iskuvammalta, varmaksi ei tietenkään voi mennä sanomaan. "Kossun" loukkaantuminen oli todella harmillinen tilanne koska hän oli loistavassa vireessä. Villeen emme kuitenkaa tätä ottelua hävinneet. Kokonaisuutena erittäin hyvä ottelu jossa näytimme mihin taitomme parhaimmillaan riittävät. Tappio ja lopun omissa kolisseet maalit tietenkin harmittaa, mutta oli tässä paljon hyvääkin ja uskoisin, että yleisökin näki vauhdikasta salibandya, kommentoi valmentaja Seppo Pulkkinen.


Saappaat jalassa nurin

Happee kaatui kuitenkin saappaat jalassa ja vääntö näytti Playoff -pelejä ajatellen lupaavaalta. Hyökkäyspeli ei aivan yltänyt SSV:n tiiviin puolustuksen johdosta parhaalle tasolle, mutta etenkin puolustuksessa nähtiin loistavia otteita. Happeen parhaana palkittu Otto Tikka pelasi tehojensa (1+1) lisäksi vahvan ottelun, kuten alla löytyvistä tilastoistakin voidaan todeta. Toinen onnistuja oli Jaska Kunelius.

- Hyökkäsimme rohkeasti koko ottelun, mutta viimeisessä erässä verkot soivat omassa päässä turhan tiuhaan. Kolmannen erän tivoli tuli sieltä taas. Pitäisi pystyä ja malttaa parempaan pallolliseen peliin. Jos olisimme pelanneet yhtä fiksusti kuin kahdessa ensimmäisessä erässä, olisi mahdollisuudet voittoon olleet paljon paremmat. Taistelutahto ja tsemppi joukkueessa on nyt huippuluokkaa ja kyllä me tässä alamme olla hyvässä Playoff vireessä, maalin iskenyt ja hyvin raatanut Kunelius sanoi.

Happee pelasikin tilastojen valossa yhden kauden parhammista otteluistaan, eikä nuoret kaverit jääneet kaksinkamppailuissa kakkossijalle kokeneita pelureita vastaan. Ottelun ratkaisu nähtiin viimeisessä erässä hieman kyseenalaisesti kun pallo pelattiin Paul Kotilaisen päähän. Paul yritti väistää Mikael Järven purkuaa, mutta pallo osui epäonnisesti miehen kaulaan. Tuloksena rankkari ja kahden minuutin jäähy. Harmillinen tilanne, jossa hyvin viheltänyt tuomaripari joutui vaikeaan paikkaan.

Yleisö oli jälleen runsaslukuisena loistavasti joukkueen tukena ja kannustusta tarvitaan varmasti myös alkavissa Playoff peleissä! Yleisökeskiarvo nousi kotiotteluissa edelliskaudesta peräti 200. katsojan verran. Happeen kotiotteluita seurasi paikanpäällä yhteensä 6916 katsojaa, eli yhteensä 523 katsojaa per ottelu. Happee kiittää kannustuksesta runkosarjan osalta!

Happeen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Happee ry - logo

Happee - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Ensimmäistä kauttaan Jyväskylässä pelaava Roni Laasonen on solminut vuoden jatkosopimuksen Happeen kanssa.

Lue lisää
Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Kaksikko liittyy O2-Jyväskylän riveihin lainasopimuksella Sveitsistä.

Lue lisää
Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Eino Heinonen ja Miika Malkamäki jatkavat Steamersin riveissä ensi kaudella.

Lue lisää
Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joukkueen monivuotinen kapteeni surisee Ampparipaidassa myös ensi kaudella.

Lue lisää
Julius Sieppi palaa Amppareihin

Julius Sieppi palaa Amppareihin

O2-Jyväskylän Miesten Edustusjoukkue saa tulevalle kaudelle riveihinsä mieluisan paluumuuttajan, kun siviilikiireiden johdosta välivuoden pitänyt puolustaja Julius Sieppi palaa Ampparipaitaan.

Lue lisää
Happee julkaisi joukkueensa

Happee julkaisi joukkueensa

Happeen miesten liigajoukkueen pelaajarunko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta samanlaisena. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Sveitsistä kotiinpalaava Jonne Junkkarinen, EräViikingeistä siirtyvä hyökkääjä Roni Laasonen sekä sveitsiläishyökkääjä Silvan Bolliger.

Lue lisää