Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Sport selkä seinää vasten

 
Sport selkä seinää vasten

D Team on onnistunut puristamaan kaksi voittoa hallitsevasta mestarista. Tänään Sport ja D Team ovatkin ensi kertaa tilanteessa, milloin kesäloma voi toiselle joukkueelle alkaa. Se joukkue on monien yllätykseksi Sport, joka viime kaudella oli muutaman sentin päässä SM-Liigapaikasta.

Sportin valmentaja Kenneth Westerback onkin joukkoineen tosi paikan edessä.

- Jokainen näkee ettei D Team ole mikään huuhaa-jengi, totesi vastustajasta Westerback ottelun aattona.

- Meillä on ollut molemmissa otteluissa hyvä alku, mutta sitten he ovat menneet joillakin ihme pompuilla johtoon. Kiekkojumalatkin ovat kääntäneet takapuolensa meille. He ovat saaneet myös maalinsa hyvään aikaan meitä vastaan.

Sportilla ei ole kuin yksi pitkä tie kuiville. Sen tulee voittaa kolme seuraavaa otteluaan, mikäli sarjaa meinaavat jatkaa pidemmälle kevääseen. Teko ei olisi Sportille mitenkään uusi, sillä viimeksi tästä tilanteesta joukkue nousi finaaliin vuonna 2005, voitettuaan 0-2 tilanteessa kolme otteluaan Jukureita vastaan välierissä.

D Team on onnistunut jäädyttämään Sportin pelin johdossa oltuaan. Sport ei ole päässyt kovinkaan helposti maalin edustoille, ja maalitkin D Teamia vastaan ovat kaikki tulleet kaukaa.

D Teamin kokoonpanossa ei ole muutoksia. Sport on vaihtanut ykkös- ja kakkosketjunsa paikkaa, Teemu Kuusisto on nostettu kakkosketjuun, ja nelosketjun muodostaa Robin Bergmanin kanssa kaksi ottelusarjassa debytoivaa pelaajaa, Jani Kiviniemi ja Mika Kujanpää.
D Teamin maalilla jatkaa Niko Kaulio, Sportin maalille luistelee vain yhden erän tässä sarjassa torjunut Jaakko Suomalainen.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö tuottaa maalivahtiliikennettä molempiin suuntiin. Juuri loukkaantumisestaan toipunut Topias Leinonen on vuokralla Keuruulla perjantaihin saakka.

Lue lisää
JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP on solminut jatkosopimuksen tämän kauden maalitykkinsä Robert Rooban kanssa. Jatkosopimus kattaa tulevan pelikauden 2021-2022.

Lue lisää
JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Miska Siikonen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Alex Lintuniemi ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen, joka oli voimassa kaudelle 2021-2022 asti.

Lue lisää
Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

NHL-seura Dallas Stars on lainannut huippulupaavan hyökkääjänsä Ty Dellandrean JYPin riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

Lue lisää
Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

JYP Jyväskylä Oy on lainannut Mestis yhteistyöseura KeuPa HT:lta hyökkääjät Joonas Larinmaan, Janne Kumpulaisen, sekä Jani Siekkisen tulevan keskiviikon Porin vierasottelua varten.

Lue lisää