Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KooKoo vei tiukan kamppailun nimiinsä

 
KooKoo vei tiukan kamppailun nimiinsä

KooKoo onnistui nappaamaan toisen voiton D Teamista ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon. Joukkue nitisti sunnuntai-iltana jyväskyläläiset samoin lukemin.

Ensimmäinen erä ottelussa mentiin maalitta. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa, mutta tolppaa lähemmäs ei kumpikaan joukkue maalintekoa päässyt.

Toinen erä alkoi paremmin, kun Kory Baker vei kotijoukkueen ensimmäistä kertaa pelissä johtoon. Kanadalainen nuiji kiekon ohi Niko Kaulion ja näin ollen jatkoi hyviä otteitaan pisteidenkin valossa.

Toinen maali oranssimustille syntyi erän loppupuolella ylivoimalla, kun Olli Julkunen karkasi Pasi Järvisen syötöstä läpiajoon. Mies nosti kiekon varmasti rystyltä Kaulion patjojen yli ja räjäytti hallin toistamiseen.

Kolmannen erän alussa KooKoolle tarjoiltiin ratkaisun mahdollisuutta, mutta kun vedot eivät uponneet oli D Teamin vuoro iskeä maali taululle. Samuli Piiroisen vahva nousu tuotti tulosta ja mies iski hieman epäselvässä tilanteessa kiekon reppuun. Tilanteesta teki siis epäselvän se, että maalituomari ei punalamppua sytyttänyt, mutta päätuomarit olivat yhtä mieltä, että kiekko oli maalissa.

Hieman maalin jälkeen nähtiin ikävä kohtaus, kun Kory Baker taklasi Panu Hyyppää. Baker ei itseasissa tilanteessa edes tehnyt taklausliikettä, mutta Hyyppä menetti tasapainonsa ja löi päänsä ikävästi laitaan. Tilanteesta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä, kun jyväskyläläispelaaja luisteli itse pois jäältä.

Näin vierasjoukkue pääsi pelaamaan peräti 5 minuuttia ylivoimaa, mutta ei onnistu maalinteossa. Joukkue ei päässyt tarpeeksi vaarallisille paikoille ja KooKoo pelasi myös ansioitunutta alivoimaa. Heti viitosen jälkeen tullut Harri Pesosen jäähy pilasi loputkin jyväskyläläisten toiveet voitosta ja näin ollen KooKoo siirtyi ottelusarjassa johtoon.

Tiistainan kouvolalaisilla on siis paikka mennä finaaliin Jyväskylässä.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Juuso Puustinen JYPiin

Juuso Puustinen JYPiin

Hyökkääjä Juuso Puustinen JYPiin, Miika Lahti palaa Jyväskylään, Niilo Konttinen jatkaa JYPin valmennusryhmässä.

Lue lisää
Olkinuora ja Kuukka jatkavat, Ossi Ikonen JYPiin

Olkinuora ja Kuukka jatkavat, Ossi Ikonen JYPiin

Maalivahti Jussi Olkinuora, 26, jatkaa JYPissä yhden kauden sopimuksella.

Lue lisää
JYP ja KeuPa HT aloittavat yhteistyön

JYP ja KeuPa HT aloittavat yhteistyön

JYP ja KeuPa HT ovat solmineet kauden 2017-2018 kattavan yhteistyösopimuksen koskien pelaajaliikennettä sekä markkinoinnillista yhteistyötä. JYP-Akatemian toiminta loppuu.

Lue lisää
Marko Virtanen jatkaa JYPin päävalmentajana

Marko Virtanen jatkaa JYPin päävalmentajana

JYP on solminut päävalmentaja Marko Virtasen, 48, kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen. Valmennustiimin Virtasen kanssa muodostavat kaudelle 2017-2018 Antti Turunen, 30, ja Jarkko Hyytiä, 33.

Lue lisää
Maalivahti Jussi Olkinuora jatkaa JYPissä

Maalivahti Jussi Olkinuora jatkaa JYPissä

JYP jatkoi maalivahtinsa sopimusta kuluvan kauden loppuun.

Lue lisää
JYP palkkasi maalivahdin

JYP palkkasi maalivahdin

Jussi Olkinuoran pestaaminen tuli ajankohtaiseksi, kun JYPin liigajoukkueen maalivahtikolmikosta kaksi maalivahtia eli Veini Vehviläinen ja Markus Ruusu tulivat valituiksi Suomen U20-maajoukkueeseen jääkiekon nuorten MM-kisoihin Kanadaan.

Lue lisää