Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

JJK kohtaa TPS:n keskiviikkona Vehkalammella

 
JJK kohtaa TPS:n keskiviikkona Vehkalammella

Liigacupin alkulohkot valmistuivat keskiviikkoiltana siinä määrin, että JJK:n puolivälierävastus on selvillä. Vastustajaksi tulee Etelälohkossa kolmanneksi sijoittunut TPS, jota tähdittävät maajoukkuehyökkääjä Jonatan Johansson ja JJK:n ex-tähti Babatunde Wusu.

Etelälohkon järjestyksestä on ristiriitaista tietoa, mutta sääntöjen mukaan TPS sijoittuu kolmanneksi Hongan ja MYPAn edelle. Sillä on kolmen tasapisteisiin päätyneen joukkueen keskinäisistä otteluista paras maaliero kaikkien kerättyä keskinäisistä kolme pistettä.

Puolivälieräottelu pelataan ensi keskiviikkona Jyväskylässä, Vehkalammen tutulla tekonurmella. Alkuperäisten tietojen mukaan JJK ei olisi saanut enää puolivälierävaiheessa pelata Vehkalammella.

- Myös Turussa on olosuhteissa puutteita, joten keskusteluissa päädyttiin tähän lopputulokseen, JJK:n toimitusjohtaja Joni Vesalainen toteaa.

Ottelun alkamisajankohta on vielä avoinna.

Liigacupin puolivälieräparit:
AC Oulu - Honka
HJK - TamU/FF Jaro
JJK - TPS
FC Inter - VPS

JJK:n tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


JJK Jyväskylä ry - logo

JJK - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Pasojalle kahden vuoden jatkosopimus

Pasojalle kahden vuoden jatkosopimus

Kaudella 2013 JJK:n päävalmentajaksi noussut Juha Pasoja jatkaa kettuseurassa myös tulevat kaksi kautta.

Lue lisää
Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Jalkapalloliiga ry:n hallitus päätti torstaisessa vuosikokouksessaan Liigacupin 2015 lohkojaosta.

Lue lisää
Veikkausliiga palaa Ylelle

Veikkausliiga palaa Ylelle

Veikkausliiga palaa Ylen kanaville sunnuntaina 28. syyskuuta. Edellisen kerran Yle on esittänyt Veikkausliigaa kaudella 2009.

Lue lisää
Tommi Kari palaa JJK-paitaan

Tommi Kari palaa JJK-paitaan

2000-luvun keskisuomalaisen jalkapallohistorian tulisieluisin taistelija, JJK:n oma kasvatti ja Jyväskylän oma poika Tommi Kari palaa Kettupaitaan.

Lue lisää
Särkkä jättää JJK:n kauden jälkeen

Särkkä jättää JJK:n kauden jälkeen

JJK:n pitkäaikainen maalivahtivalmentaja Jori Särkkä suuntaa kuluvan kauden jälkeen kohti uusia haasteita.

Lue lisää