Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

JJK haki pisteet Tampereelta

 
JJK haki pisteet Tampereelta

JJK nappasi perjantaina maukkaan vierasvoiton kauden ensimmäisessä pelissään, kun Tampere United kaatui maalein 2-0 (1-0). Jyväskyläläisjoukkueen maaleista vastasivat ottelussa Christian Sund sekä Mika Lahtinen.

Ottelun alussa JJK oli lievästi niskan päällä, mutta aivan huippuvaaralliset maalipaikat jäivät puuttumaan. Pelin avausmaali syntyi 16.minuutin kohdalla, kun JJK:lle tuomittiin vapaapotku 20 metristä. Pallon taakse asettui Christian Sund, joka laukoin sen hienosti oikeaan yläkulmaan ohi TamU-maalia vartioineen Mikko Kavénin.

Avausmaalin jälkeen ote säilyi edelleen vierasjoukkue JJK:lla ja varsinkin kulmapotkuista se pystyi luomaan vaarallisia tilanteita TamU-maalille. Lähimmäksi maalintekoa pääsivät Sund sekä Jukka-Pekka Tuomanen, jotka kokeilivat laukaisutaitoaan 16-alueen ulkopuolelta – Kavén kuitenkin torjui molempien yritykset varmasti

Kotijoukkue TamU juurikaan päässyt hätyyttelemään Mihaly Szerovayn vartioimaa JJK-maalia ensimmäisellä jaksolla. Molempien joukkueiden peliä vaikeutti vielä jakson lopussa alkanut räntäsade.

Näin tauolle siirryttiin kauden ensimmäistä peliään pelaavan JJK:n 1-0-vierasjohdossa.

Toinen jakso alkoi tasaisissa merkeissä, mutta kumpikaan joukkueista ei pystynyt luomaan vaarallisia maalitilanteita. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen JJK joutui suorittamaan kaksi vaihtoa. Ensin puolustaja Antto Tapaninen loukkasi nilkkansa ikävän näköisesti, ja arvioiden mukaan edessä on pitkä huili. Heti Tapanisen pahan loukkaantumisen jälkeen puolestaan Touko Tumanto loukkasi polvensa ja joutui jättämään kentän.

66.minuutin kohdalla JJK iski ottelun toisen maalin. Asialla oli hyökkääjä Mika Lahtinen, joka murtautui röyhkeästi läpi TamU-puolustuksen ja sijoitti pallon varmasti ohi Kavénin.

75.minuutin kohdalla kotijoukkue TamU sai luotua ottelun parhaan maalipaikkansa, kun juuri kentälle vaihdettu Jusu Karvonen nousi hyvin laitaa pitkin ja antoi hyvän keskityksen maalille Antti Pohjalle, jonka ohjaus jäi kuitenkin vaisuksi ja Szerovay korjasi pallon helposti syliinsä.

JJK puolusti hyvin ottelun loppuun asti, eikä tamperelaisjoukkue päässyt ottelun loppuhetkillä enää kunnon paikkoihin. Näin JJK nappasi itselleen maukkaan 2-0-vierasvoiton kauden ensimmäisestä pelistään. Tampere United on puolestaan hävinnyt nyt molemmat pelaamansa ottelut.

- Tämä oli meiltä hyvä ja tasapainoinen esitys. Olimme tarpeeksi kovia keskikentällä ja pakotimme TamUn pelaamaan laidoille, JJK:n päävalmentaja Kari Martonen totesi ottelun jälkeen.

JJK:n tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


JJK Jyväskylä ry - logo

JJK - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Riihimäki ja Luoma jatkavat JJK:ssa - Heikkiselle sopimus

Riihimäki ja Luoma jatkavat JJK:ssa - Heikkiselle sopimus

JJK:n alakerran vahvistaminen jatkuu: Kettuvahti Aati Riihimäki ja laitapuolustaja Juho Luoma jatkavat JJK:ssa kaudella 2021. B-nuorten viime kauden maalivahti Joni Heikkinen liittyy niinikään sopimuspelaajien joukkoon.

Lue lisää
Vesa Stenroos palaa JyPK:n päävalmentajaksi

Vesa Stenroos palaa JyPK:n päävalmentajaksi

Jyväskylän Pallokerhon uudeksi seuran päävalmentajaksi on valittu Vesa Stenroos ja hän aloittaa tehtävässään 18.1.2021 alkaen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Matti Apunen jatkaa Veikkausliigan puheenjohtajana. Päätös asiasta tehtiin keskiviikkona 28. marraskuuta pidetyssä Jalkapalloliiga ry:n vuosikokouksessa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää