Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Poutiainen jatkaa JJK:ssa vuoteen 2014 saakka

 
Poutiainen jatkaa JJK:ssa vuoteen 2014 saakka

JJK teki maanantaina merkittävän pelaajasopimuksen, kun keskikenttäpelaaja Patrick Poutiainen, 19, teki seuran kanssa nelivuotisen jatkosopimuksen. Näin Poutiainen sitoutui JJK:in vuoteen 2014 saakka. Poutiainen on JJK:n oma kasvatti, joka on murtautunut edustusjoukkueen avauskokoonpanoon tällä kaudella. Hän on pelannut avauksessa yhdessätoista ottelussa ja osallistunut kahteen vaihtopenkin kautta.

- Näen tämän tietyllä tavalla tärkeimpänä sopimuksena seuran kannalta koskaan, Patu on selkeästi meidän ensimmäisiä sellaisia pelaajia Samu Niemisen ohella, joka tuskin pelaa sopimuskauttaan loppuun Suomessa. Tämä on meille tosi iso asia, toimitusjohtaja Joni Vesalainen sanoo.

Poutiainen itse näkee Jyväskylään sitoutumisen uransa kannalta selkeästi parhaana ratkaisuna.

- Nimi on kirjoitettu paperiin ja se tarkoittaa sitä, että Suomessa olen sitoutunut JJK:in. Meillä on niin hyvä valmentaja, ettei ole mitään järkeä edes etsiä muita vaihtoehtoja Suomesta. Luotan siihen, että Martsi (päävalmentaja Kari Martonen) pystyy kehittämään pelaajana vaikka kuinka paljon.

- Tarkoitus on, että lähden sopimuskauden aikana ulkomaille, mutta sitä katsotaan sitten, jos tarjouksia tulee. Olosuhteet on kunnossa, kehittyminen on nyt itsestä kiinni, Patu toteaa.

Vesalainen korostaa, että Poutiaisen ja aiemmin tehty puolustaja Samu Niemisen pitkät sopimukset viitoittavat seuran tulevaisuuden pelaajapolitiikkaa.

- Jatkossakin satsataan siihen, että hankitaan ulkopuolelta vähemmän, mutta laadukkaita pelaajia ja raivataan tilaa omille nuorille. Joukkuetta rakennetaan seuraavina vuosina pitkälle Patun ja Samun ympärille. Meille on tärkeää, että JJK:n joukkueessa on runsaasti jyväskyläläisyyttä, toimitusjohtaja linjaa.

Poutiaisen sopimus pitää sisällään kaudet 2010, 2011, 2012 ja 2013.

JJK:n tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


JJK Jyväskylä ry - logo

JJK - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Riihimäki ja Luoma jatkavat JJK:ssa - Heikkiselle sopimus

Riihimäki ja Luoma jatkavat JJK:ssa - Heikkiselle sopimus

JJK:n alakerran vahvistaminen jatkuu: Kettuvahti Aati Riihimäki ja laitapuolustaja Juho Luoma jatkavat JJK:ssa kaudella 2021. B-nuorten viime kauden maalivahti Joni Heikkinen liittyy niinikään sopimuspelaajien joukkoon.

Lue lisää
Vesa Stenroos palaa JyPK:n päävalmentajaksi

Vesa Stenroos palaa JyPK:n päävalmentajaksi

Jyväskylän Pallokerhon uudeksi seuran päävalmentajaksi on valittu Vesa Stenroos ja hän aloittaa tehtävässään 18.1.2021 alkaen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Matti Apunen jatkaa Veikkausliigan puheenjohtajana. Päätös asiasta tehtiin keskiviikkona 28. marraskuuta pidetyssä Jalkapalloliiga ry:n vuosikokouksessa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää