Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kim Alonen loppukaudeksi JJK:n riveihin

 
Kim Alonen loppukaudeksi JJK:n riveihin

Hyökkääjäpelaaja Kim Alonen, 19, siirtyy MYPA:sta JJK:in loppukauden mittaisella sopimuksella. TPS:n juniorikoulun kasvatti Alonen siirtyi Kouvolaan täksi kaudeksi, mutta on jäänyt Janne Lindbergin alaisuudessa toivomaansa pienemmälle peliajalle.

Alonen debytoi Veikkausliigassa MYPA:n ja Tampere Unitedin välisessä ottelussa elokuun alussa. Viime kaudella nuorukainen pelasi TPS:n farmijoukkueessa ÅIFK:ssa Kakkosta viimeistellen 11 maalia.

- Kim on meillä alkuun kauden loppuun saakka ja sen jälkeen katsotaan, miten jatkon kanssa tehdään. Hän on pelaajaprofiililtaan meidän toimintatapaan sopiva pelaaja, haemme jatkossakin oppilaita "Martsin korkeakouluun", toimitusjohtaja Joni Vesalainen sanoo.

JJK:n keskikentällä vahvaa kautta pelaava Patrick Poutiainen on tahkonnut Alosen kanssa samoissa ikäkausimaajoukkueissa niin 17-, kuin 19-vuotiaissa. Päävalmentaja Kari Martonen pitää Alosta mielenkiintoisena nimenä.

- Hän on vasenjalkainen pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin kärjessä kuin laidallakin. Mielenkiintoinen kaveri, joka on pelannut aika paljon ikäkausimaaotteluita. Hieno tilaisuus katsastaa loppukauden ajan, onko hän sellainen pelaaja joka haluaa ja voi kehittyä ja mennä eteenpäin, Martonen sanoo.

Vaikka kyseessä on ikänsä ja kokemuksensa puolesta ensisijaisesti tulevaisuuden pelaaja, korostaa päävalmentaja että tie pelaavaan kokoonpanoon on miehestä itsestään kiinni.

- Kim tulee meidän edustusjoukkueen rinkiin mukaan. Jos hänen tekemisensä on sillä tasolla ja näkyvissä on selkeä halu vallata paikka avauksesta, silloin ilman muuta laitetaan hänet kentälle, Martonen sanoo.

Alonen on sääntöpykälien puitteissa edustuskelpoinen FC Lahti -ottelua seuraavassa pelissä, joka on 13. syyskuuta Turussa pelattava Inter-JJK. Pelaaja saapuu Jyväskylään tänään ja liittyy joukkueen harjoituksiin jo huomenna.

JJK:n tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


JJK Jyväskylä ry - logo

JJK - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Riihimäki ja Luoma jatkavat JJK:ssa - Heikkiselle sopimus

Riihimäki ja Luoma jatkavat JJK:ssa - Heikkiselle sopimus

JJK:n alakerran vahvistaminen jatkuu: Kettuvahti Aati Riihimäki ja laitapuolustaja Juho Luoma jatkavat JJK:ssa kaudella 2021. B-nuorten viime kauden maalivahti Joni Heikkinen liittyy niinikään sopimuspelaajien joukkoon.

Lue lisää
Vesa Stenroos palaa JyPK:n päävalmentajaksi

Vesa Stenroos palaa JyPK:n päävalmentajaksi

Jyväskylän Pallokerhon uudeksi seuran päävalmentajaksi on valittu Vesa Stenroos ja hän aloittaa tehtävässään 18.1.2021 alkaen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Matti Apunen jatkaa Veikkausliigan puheenjohtajana. Päätös asiasta tehtiin keskiviikkona 28. marraskuuta pidetyssä Jalkapalloliiga ry:n vuosikokouksessa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää