Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Taistelu kärkisijoista jatkuu Jyväskylässä

 
Taistelu kärkisijoista jatkuu Jyväskylässä

Jyväskylän D Team saa vastaansa huippuvireessä ja sarjataulukossa toisena olevan KooKoon. KooKoo on voittanut peräti kahdeksan ottelua putkeen, ja niistä jokaisen lisäksi varsinaisella peliajalla. Edellisen kerran tuli pistemenetyksiä marraskuun 24. päivä, kun KooKoo hävisi jatkoajalle venyneen ottelun lukemin 4-3.

Mutta kuka oli tuolloin vastus? No D Team tietysti. D Team on ollut KooKoolle tällä kaudella ylittämätön vastus. Jokaisesta kolmesta ottelusta on tullut turpaan, vaikkakin kaikki pelit ovat olleet erittäin tasaväkisiä. Lokakuun lopussa Kouvolassa ottelu päättyi D Teamille 2-4 ja syyskuun lopussa Jyväskylässä D Team oli parempi 3-2 -lukemin.

KooKoolla on siis varmasti kalavelkoja maksettavanaan perjantain kamppailua ajatellen. Lisäksi kuntokäyrä lupaa hyvää vierailijoiden näkökulmasta. Siinä missä KooKoolla on alla puhdas kahdeksan voiton sarja, D Teamille mahtuu kahdeksaan edelliseen peliin neljä tappiota. Viimeiset kaksi ottelua on tullut takkiin, joista viimeisin oli maanantain 5-1 tappio Hokille.

Sarjataulukossa joukkueet ovat kuitenkin peräjälkeen: KooKoo toisena ja D Team kolmantena. Piste-ero joukkueiden välillä on seitsemän pistettä, mutta D Teamilla on pelattuna yksi ottelu vähemmän. Jos D Team jatkaa tämän kauden puhdasta sarjaansa KooKoon suhteen ja ottaa voiton tälläkin kertaa, kutistuu piste-ero neljään. Sen sijaan jos KooKoo onnistuu kumoamaan D Teamin taian, venyy ero jo kaksinumeroisiin lukemiin.

Mestiksen (Anssi Korhonen) tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö tuottaa maalivahtiliikennettä molempiin suuntiin. Juuri loukkaantumisestaan toipunut Topias Leinonen on vuokralla Keuruulla perjantaihin saakka.

Lue lisää
JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP on solminut jatkosopimuksen tämän kauden maalitykkinsä Robert Rooban kanssa. Jatkosopimus kattaa tulevan pelikauden 2021-2022.

Lue lisää
JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Miska Siikonen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Alex Lintuniemi ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen, joka oli voimassa kaudelle 2021-2022 asti.

Lue lisää
Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

NHL-seura Dallas Stars on lainannut huippulupaavan hyökkääjänsä Ty Dellandrean JYPin riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

Lue lisää
Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

JYP Jyväskylä Oy on lainannut Mestis yhteistyöseura KeuPa HT:lta hyökkääjät Joonas Larinmaan, Janne Kumpulaisen, sekä Jani Siekkisen tulevan keskiviikon Porin vierasottelua varten.

Lue lisää