Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KalPalle täydet pisteet Raumalta, katso ottelun kuvat

 

KalPalle täydet pisteet Raumalta, katso ottelun kuvat


Raumalla vastuuta sai neljä 1990-luvulla syntynyttä lupausta, joista yksi ratkaisi ottelun.

Loistavaa syksyä pelaavan KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola sekä valmennuksen täydentävät Jari Laukkanen ja Ari-Pekka Siekkinen ansaitsevat hatunnoston menestyksen lisäksi myös samalla jo tulevaisuuden rakentamisesta. Kun SM-liigajoukkueen pelaajia on loukkaantunut, Nuorten SM-liigassa pelanneille lupaukselle on annettu mahdollisuus, sen sijaan että Savoon olisi yritetty värvätä pika-apuja ulkopuolelta.

Tiistaina Raumalla KalPalta oli sairastuvalla vakiokokoonpanosta yksi puolustaja ja kolme hyökkääjää. Kokoonpanoon oli nostettu 1990-luvulla syntynyt kolmikko, puolustaja Simo-Pekka Riikola (19) sekä hyökkääjät Toni Kallela (18) ja Henri Ikonen (17). Heistä Riikola esiintyi SM-liigassa jo viime kaudella, mutta Kallela ja Ikonen ovat molemmat tulokkaita. Riikolalle ottelu oli tällä kaudella yhdeksäs, Kallelalle kolmas sekä Ikoselle kuudes.

Nuoret miehet eivät tyytyneet vain taistelemaan, vaan olivat ratkaisemassa ottelua. Ikoselle syöttöpiste KalPan avausmaaliin oli uran ensimmäinen SM-liigassa. Neljäs 1990-luvun kasvatti, Iiro Pakarinen (20) pelaa edustusjoukkueessa nyt kolmatta kautta ja ratkaisi 2-3 voittoon päättyneen ottelun KalPalle kahdella komealla maalillaan.

Katso ottelun kuvakooste

KalPan tiedotteesta / UrheiluKuopio


Takaisin edelliselle sivulle


Kalevan Pallo - logo

KalPa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Lasse Lappalainen ja Ari Gröndahl liittyvät KalPa-puolustukseen

Lasse Lappalainen ja Ari Gröndahl liittyvät KalPa-puolustukseen

KalPa-puolustus vahvistuu kahdella kovatasoisella puolustajalla, kun Lasse Lappalainen ja Ari Gröndahl liittyvät kuopiolaismiehistön vahvuuteen.

Lue lisää
KalPa kiinnitti kuusi tulevaisuuden nimeä

KalPa kiinnitti kuusi tulevaisuuden nimeä

KalPa on solminut sopimuksen kuuden nuoren pelaajan kanssa.

Lue lisää
Jaakko Rissanen palaa KalPa-paitaan viiden vuoden sopimuksella

Jaakko Rissanen palaa KalPa-paitaan viiden vuoden sopimuksella

KalPa-kasvatti Jaakko Rissanen, 28, palaa takaisin Savon sydämeen. Keskushyökkääjän sopimus on viisivuotinen, joista kaksi vuotta hänellä on mahdollista pelata ulkomailla.

Lue lisää
Puolustaja Eetu Sopasen ura päättyi loukkaantumiseen

Puolustaja Eetu Sopasen ura päättyi loukkaantumiseen

KalPan puolustaja Eetu Sopasen, 21, ura ammattikiekkoilijana on ohi. Sopanen sai 10.11.2016 pelatussa Liiga-ottelussa SaiPa-KalPa vakavan vamman, joka ei mahdollista enää uran jatkamista.

Lue lisää
KalPan takalinjoille kovan luokan vahvistus

KalPan takalinjoille kovan luokan vahvistus

KalPa on solminut loppukauden kattavan sopimuksen kanadalaispuolustaja Ryan Wilsonin kanssa.

Lue lisää
Janne Tavi siirtyy KalPaan

Janne Tavi siirtyy KalPaan

Janne Tavin muutto Jyväskylästä Kuopioon on Liigan sisällä yksi tämän kevään kovimmista siirroista. Laitahyökkääjä saapuu KalPaan tulevan kauden käsittävällä sopimuksella.

Lue lisää