Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jippo saapuu FC Lahden vieraaksi

 

Jippo saapuu FC Lahden vieraaksi


Kausi jatkuu Lahden osalta taas sunnuntaina, kun Lahteen matkustaa joensuulaisryhmä Jippo. FC Lahden pelitauko ehti venyä jo reilun parin viikon mittaiseksi (edellisessä pelissä Lahti kärsi tiukan 1-0 tappion), joten Jippoa vastaan nähtäneen pelihaluja uhkuva nippu, eikä latausta puuttune katsomostakaan, kun kannattajat saavat avata jälleen äänijänteitään.

Asetelmat otteluun lähdettäessä ovat selvät. Lahti johtaa niukasti sarjaa ja on miltei pakkovoiton edessä, jos se haluaa pitää nousuhaaveet omissa käsissä ja jaloissa. PK-35 ja AC Oulu vaanivat kahden pisteen päässä, joten pistemenetyksiin ei ole varaa. Jippo taasen on varsin hyvässä tilanteessa. Kausi on mennyt joensuulaisilta ennakko-odotuksia paremmin, eikä putoamisesta pitäisi olla enää hirveän suurta pelkoa. Loppukauden ajan Jippo voi keskittyä tekemään kiusaa muille joukkueille, esimerkkinä vaikkapa FC Lahdelle.

Jippo ei peruskatsojassa herätä juuri minkäänlaisia tunteita tai mielikuvia. Joku voisi tylysti jopa sanoa, että seura on hajuton ja mauton. Tämän tylsän mielikuvan alta löytyy kuitenkin rutinoitunut ykkösen joukkue, joka voi hyvänä päivänään kaataa minkä joukkueen vaan. Joukkueelta löytyy tulivoimaa esimerkiksi Petteri Rönkön muodossa ja keskikentältä löytyy taistelun ruumiillistuma Tarmo Koivuranta. Jipolta löytyykin iskukykyinen joukkue, jota ei missään nimessä saa aliarvioida.

Lahden pelaajatilanne alkaa näyttää valoisalta. Joukkueelta on sunnuntaina varmuudella sivussa vain Hugo Miranda ja Toni Huuhka. Muut pelaajat lienevät jo mukana kokoonpanossa. Tämä tuo huikean avun valmentaja Kautoselle, joka on operoinut koko kauden siipirikkoisella Kuhnuriparvella.  Katsojien kannattaakin kiinnittää huomiota pelaajien pelipaikkoihin nyt, kun periaatteessa kaikki pelaajat voivat pelata ”omalla pelipaikallaan”. Siirretäänkö mukiinmenevästi keskikentällä pelannut Rafael takaisin hyökkäykseen, joutuuko nuori Matti Klinga tekemään tilaa Jani Bäckmanille, kuka pelaa hyökkääjää, kun paikalle on tarjolla useampikin pelaaja? Mielenkiintoisia kysymyksiä riittää ja niihin vastauksia ei tiedä vielä varmaankaan edes Kautonen.

 Lahti lähtenee peliin samalla tavalla kuin se on lähtenyt lukuisat kerrat aikaisemminkin kotiluolassaan. Pallo pyritään pitämään maassa, vastustajan linja rikkomaan läpisyötöillä/yksilösuorituksilla ja saamaan boksin sisälle mahdollisimman laadukkaita keskityksiä. Jippo lähtenee peliin puolustavammalla taktiikalla luottaen vastahyökkäysten voimaan.

Sunnuntain peli aloittaa loppukauden kestävän rutistuksen. Voittamalla kaikki pelit, Lahti on varma nousija. Kukaan ei muista enää nousun toteutuessa muutamaa pistemenetystä tai huonoa peliä. Nousun kariutuessa taasen kaikki muistavat yksittäisetkin epäonnistumiset, jotka yhdessä tuhosivat Lahden nousuhaaveet. Halutaanko Lahdessa juhlia kauden päättyessä sankareita, vannoa ikuista rakkautta ja uhota Euroopan olevan jo meidän valtakuntaa? Vai halutaanko Lahdessa kauden päättyessä etsiä syyllisiä fiaskoon, julistaa kausi pannukakuksi, huuhtoa pettymys viemäriin ja alkaa keskittyä kiekkokauteen?  Ei tarvitse varmaan kahta kertaa miettiä kumman tunneskaalan jokainen haluaa mieluummin kokea. Pelkkä halu ei riitä, vaan otteissa pitää olla tekemisenmeininki ja ansaita paikka liigasta.

Sunnuntaina saadaan osviittaa siitä, kumpaan edellä mainituista skenaarioista kannattaa alkaa varautua. Kuohuvat ovat syytä pitää vielä jäissä. Toivottavasti Lahti on valmis kentällä ja lahtelaiset katsomossa tähän haasteeseen, joka on haastavin rupeama pitkään aikaan. Tästä alkavat tosipelit.

FC Lahden tiedotteesta / UrheiluLahti


Takaisin edelliselle sivulle


FC Lahti - logo

FC Lahti - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



​Stenio jatkaa FC Lahdessa

​Stenio jatkaa FC Lahdessa

23-vuotias brassihyökkääjä Stenio on laittanut puumerkkinsä vuoden mittaiseen jatkosopimukseen.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Marko Simonovski Lahteen

Marko Simonovski Lahteen

FC Lahti on solminut sopimuksen 25-vuotiaan makedonialaisen hyökkääjän Marko Simonovskin kanssa.

Lue lisää
Pavel Osipovin kausi ohi

Pavel Osipovin kausi ohi

FC Lahden venäläisvahvistuksen Pavel Osipovin paha polvivamma pitää miehen sivussa koko Veikkausliigakauden ajan.

Lue lisää
Aleksandr Vasjutin lainasopimuksella FC Lahteen

Aleksandr Vasjutin lainasopimuksella FC Lahteen

FC Lahti ja maalivahti Aleksandr Vasjutin ovat allekirjoittaneet kauden 2017 loppuun ulottuvan lainasopimuksen. 21-vuotias venäläisvahti saapuu mastokaupunkiin yhteistyöseurasta Zenit Pietarista.

Lue lisää

Igor Jovanovic FC Lahteen

FC Lahti on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen kroatialais-saksalaisen Igor Jovanovicin kanssa.

Lue lisää