Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ilves saapuu Pelicansin vieraaksi

 

Ilves saapuu Pelicansin vieraaksi


Pelicans pelaa perjantaina viimeisen kotiottelunsa ennen ensi viikolla alkavaa maaottelutaukoa. Joulutunnelmiin siirrytään Lahdessa nousuvireisen Ilveksen seurassa. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, ja niistä molemmista on Pelicans pokannut täydet kolme pistettä.

Päävalmentaja Kai Suikkanen varoittelee iltapuhteen olevan kaikkea muuta kuin selvä peli.

- Uskon, että nyt ihan eri joukkue vastassa. Ilves on saanut hommansa ruotuun, Kaitsu kehaisee.

- Heillä taitaa olla nyt neljä voittoa viidestä viime pelistä.

Niin on. Viimeisen parin viikon aikana tamperelaiset ovat läksyttäneet niin Ässiä, Bluesia, Jokereita kuin viimeksi Kärppiäkin. Välissä vain HIFK onnistui peittoamaan nousuvireiset tupsukorvat.

Ilveskissat käyvät kovaa kisaa SaiPaa ja Tapparaa vastaan karistaakseen jumbosijan. Tällä hetkellä perää pitää paikallisvastustaja Tappara, mutta samalla pistemäärällä kuin Ilves ja SaiPakin. Pelicansin perjantai-illan vieraat ovat kuitenkin pelanneet kaksi ottelua kilpakumppaneitaan enemmän.

- Näyttävät menevän todella lujaa. Kyllä koville joudutaan, Suikkanen tietää.

Helpotusta urakkaan tuo toimiva maalivahtipeli. Vuokravahti Jere "Muuri" Myllyniemi on paikannut loistavasti loukkaantuneita Niko Hovista ja Joonas Kuuselaa.

- Täytyy myöntää, että Jere on pelannut erittäin hyvin. Yhtään ei voi valittaa, Suikkanen sanoo.

- Eikä siinä ole kyse yksistään siitä, että maalivahti ottaa kiinni kiekkoja, vaan myös siitä, että hän rauhoittaa olemuksellaan koko puolustuspelaamista. Kun pelaajilla on luotto maalivahtiin, niin se helpottaa paljon.

Jo JYPiä vastaan sivussa ollut Max Wärn käväisi keskiviikkona magneettikuvissa. Voimalaiturilla todettiin alavartalovamma, joka pitää miehen sivussa myös Ilvestä vastaan. Myöskään Hovinen ei ole vielä pelikuntoinen. Ilveksen sairaslistalta löytynevät ainakin Teemu Kesä, Vesa Toskala sekä ehkä myös Ville Korhonen.

Perjantain otteluun lisämautetta tuo Jan Latvalan komea merkkipaalu. "Lade" luistelee laatikkoon 477. kerran lahtelaisjoukkueen paidassa. Samaan lukuun on yltänyt vain Toni "Bobi" Koivunen, jonka kanssa Latvala pääsee perjantaina jakamaan ottelutilastoennätyksen.

Pelicansin tiedotteesta / UrheiluLahti


Takaisin edelliselle sivulle


Lahden Pelicans - logo

Pelicans - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Olkinuora käyttää sopimuksensa ulkomaanoption

Olkinuora käyttää sopimuksensa ulkomaanoption

Jussi Olkinuora käyttää sopimuksena ulkomaanoption ja siirtyy pelaamaan sveitsiläisseuraan.

Lue lisää
Lasch siirtyy Sveitsiin

Lasch siirtyy Sveitsiin

Pelicans menettää alkukauden parhaan pistemiehensä, kun ottelukohtaisella sopimuksella lahtelaisten riveissä viilettänyt Ryan Lasch siirtyy loppukaudeksi Sveitsiin Zürich Lionsin riveihin.

Lue lisää
Eero Teräväinen lainalle Pelicansiin

Eero Teräväinen lainalle Pelicansiin

Pelicans ja HIFK ovat tehneet lainasopimuksen, minkä myötä puolustaja Eero Teräväinen pelaa lahtelaisryhmän riveissä helmikuun loppuun saakka.

Lue lisää
Otto Somppi Pohjois-Amerikkaan

Otto Somppi Pohjois-Amerikkaan

Pelicans-hyökkääjä Otto Sompin lainasopimus päättyy ja mies siirtyy Jesse Ylösen sekä Oskari Laaksosen tavoin Pohjois-Amerikkaan valmistautumaan AHL-kauden alkuun. Somppi on Tampa Bay Lightingin sopimuspelaaja.

Lue lisää
Pelicansin Laaksonen ja Ylönen kutsuttiin Pohjois-Amerikkaan

Pelicansin Laaksonen ja Ylönen kutsuttiin Pohjois-Amerikkaan

Pelicansissa alkukauden kiekkoilleet Jesse Ylönen ja Oskari Laaksonen on kutsuttu takaisin Pohjois-Amerikkaan NHL-organisaatioidensa palvelukseen. Laaksonen on Buffalo Sabresin ja Ylönen Montreal Canadiensin sopimuspelaaja.

Lue lisää
Julius Honka Pelicansiin

Julius Honka Pelicansiin

Lahden Pelicans ja Dallas Stars ovat tehneet toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen, minkä myötä puolustaja Julius Honka liittyy lahtelaisryhmään. Honka nähdään joukkueen harjoitusvahvuudessa ensimmäisen kerran keskiviikkona.

Lue lisää