Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lahden Pelicans nähdään tulevaisuudessa myös salibandyparketeilla

Lahden Pelicans nähdään tulevaisuudessa myös salibandyparketeilla

 

Lahden Pelicans ja Päijät-Hämeen Salibandyseura ovat sopineet yhteistyöstä, minkä myötä PHSB on tulevaisuudessa osa Pelicansia. Salibandyjoukkueiden nimi sekä logo muuttuvat yhteneviksi tähän asti jääkiekon erikoisseurana toimineen Lahden Pelicansin kanssa. Muutos astuu voimaan vaiheittain 1.5.2017 alkaen.

PHSB jatkaa toimintaansa itsenäisenä ry:nä, jolla on oma hallitus ja päätäntävalta, mutta ulospäin seura tulee jatkossa näyttäytymään Pelicansina. Ensimmäisenä muutos näkyy PHSB:n nettisivuilla, joiden värimaailma muuttuu Pelicansin tunnusvärinä tunnettuun turkoosiin.

Yhteistyön taustalla on molempien osapuolien halu parantaa päijäthämäläisten lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä syventää lajien välistä yhteistyötä.

-Pelicans on valtakunnallisesti tunnettu brändi, joka kiinnostaa pelaajia, vastustajia, yleisöä, valmentajia ja yhteistyökumppaneita. Yhteistyöllä on monta eri kulmaa, jotka kaikki palvelevat niin seuraa kuin harrastajia. Yhdessä pystymme luomaan mahdollisuuden harrastaa kahta lajia, pääsemme tekemään valmennuksellista yhteistyötä sekä toteuttamaan yhdessä leirejä ja tapahtumia, PHSB:n Jari Koskinen kommentoi.

-Meillä on selkeä synergia, mistä molemmat osapuolet ja ennen kaikkea lopulta juniorit sekä tulevaisuuden huippupelaajat hyötyvät. Yhteistyön kautta Pelicans-yhteisö kasvaa käsittämään yli 2000 junioria ja meistä tulee entistä merkittävämpi vaikuttaja päijäthämäläisessä junioriurheilussa. Tämä kiinnostaa myös yhteistyökumppaneitamme, joiden kanssa tarkoituksenamme on parantaa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä hillitä harrastamisen kustannuksia. Suunnitelmissa on myös pyrkiä vaikuttamaan, että Lahteen rakennettaisiin useita eri lajeja palveleva harjoituskeskus, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu puolestaan kertoo.

Jääkiekon puolella pelaajille on tarjolla niin sanottu Pelicans-tie ja sama konsepti pyritään monistamaan myös salibandyjunioreille. Tarkoituksena on, että mahdollisimman monta päijäthämäläistä seuraa lähtevät yhteistyöhön, mitä kautta jokaiselle juniorille löytyy sopiva joukkue ja samalla polku pystyy tuottamaan laadukkaita pelaajia edustusjoukkueeseen.

Yhtenä yhteistyömuotona Pelicansin junioripuolelle on perustettu työryhmä, jonka tarkoituksena on kehittää päijäthämäläistä junioritoimintaa yli lajirajojen. Työryhmään kuuluvat JuniorPelicansin Herkko Koski ja Ari Suomalainen, PHSB:n Ilkka Aho, Hannu Kuisma ja Jari Koskinen sekä Lahden Pelicansin Tomi-Pekka Kolu ja Pasi Nurminen.

Pelicansin tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Miska Mäkinen siirtyy Lahteen

Miska Mäkinen siirtyy Lahteen

LASB on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen viime kaudella EräViikinkejä edustaneen Miska Mäkisen kanssa.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Lammin Salibandy, Kosken Dynamon juniorit ja HU-46:n salibandyjaosto yhdistyvät

Lammin Salibandy, Kosken Dynamon juniorit ja HU-46:n salibandyjaosto yhdistyvät

Lammin Salibandy, Kosken Dynamon junioritoiminta sekä Hollolan Urheilijat- 46:n salibandyjaosto yhdistyvät yhteisen LASB- brändin alle kaudesta 2016-2017 alkaen.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää
SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

Rauman SalBa teki tänään Salibandyliigan historiaa ottamalla kaikkien aikojen ensimmäisen vierasvoittonsa pääsarjassa.

Lue lisää