Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäysille tappio toisessa puolivälierässä

 

Pesäysille tappio toisessa puolivälierässä


Ysien kapteeni Salla Risku voittaa hutunkeiton, ja joukkue aloittaa ottelun sisältä.
Ensimmäisellä sisävuorollaan Ysit ei saa aikaan juoksuja.
Viinijärvi avaa pistetilinsä taas omalla aloittavalla sisävuorollaan, lyöden pallon taakse väliin, tilanne 0-1. Myöhemmin samassa vuorossa Viinijärvi puhkaisee Ysien kakkospuolen, ja lyö läpi kakkosluukusta. Tilanteessa syntyy vierailijalle kaksi juoksua, 0-3. Kyseistä läpilyöntiä hakiessaan Ysien kakkoskoppari Hanne Parviainen kaatuu ja loukkaa jalkansa niin pahasti, että joutuu siirtymään kentältä pois ja on todennäköisesti loppukauden sivussa peleistä. Hänen tilalleen kentälle siirtyy Linda Taskula.

Myöhemmissä sisävuoroissaan Ysit saavat aikaan muutamia tilanteita, mutta juoksuja ei kuitenkaan synny jakson aikana ainuttakaan. Myöskään Viinijärvi ei saa enempää juoksuja aikaan, joten se voittaa ensimmäisen jakson lukemin 0-3.

Toisen jakson ensimmäisen vuoroparin aloittavalla sisävuorollaan Viinijärvi saa aikaan toisen jakson avausjuoksunsa, 0-1. Myöhemmissä vuoroissa tilanteita on puolin ja toisin, mutta juoksuja ei synny. Vierailija Viinijärvi voittaa ottelun lukemin 0-2 (0-3, 0-1).

Pelissä esiin nousivat kotijoukkueelta jälleen hyvin lukkaroinut Salla Risku, sekä hienosti tilanteita rakentanut Hanni-Mari Ruuskanen.

Ruuskanen kertoi mietteitään Ysien sisäpelistä ottelun jälkeen.

-Meidän on saatava nyt ehdottomasti kotiutuksiin laatua, se on ihan sama miten ulkona pelataan, jos ei sisäpelissä saada kolmoselta tyttöä kotiin.

Pelinjohtaja Jukka Mäkinen yhtyi mietteeseen.

-Nyt on keskityttävä niihin omiin suorituksiin, lähteä sitten sitä kautta rakentamaan peliä jälleen.

Ysit kohtaa Viinijärven seuraavan kerran tiistaina 14.8. vierasottelussa kolmannessa puolivälierässä.

PesäYsien tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Lappeenrannan Pesä Ysit - logo

Pesä Ysit - 2012 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Linnea Laatikainen jatkaa Ysien riveissä

Linnea Laatikainen jatkaa Ysien riveissä

Viime kaudella kesken kauden joukkueeseen liittynyt Linnea Laatikainen palaa Lappeenrantaan tulevaksi kaudeksi.

Lue lisää
Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Pesäpalloliiton johtokunnan elokuussa 2019 tekemällä päätöksellä lyöntivuoroja koskevat pelisäännöt uudistuvat alkavalle kaudelle Superpesiksessä ja Ykköspesiksessä.

Lue lisää
Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Kansallispelimme liki 100-vuotisen historian ajan pesäpallo-ottelu on aloitettu hutunkeitolla.

Lue lisää
Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Naisten Superpesiksessä palataan tositoimiin ensimmäisenä kotimaisena palloilusarjana koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan jälkeen. Avauskierroksella nähdään neljä huippuottelua perjantaina 12.6.

Lue lisää
Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Nyt se on varmaa. Kaikki 14 joukkuetta ovat mukana, kun miesten superpesiskausi käynnistyy 2. heinäkuuta. Panoksena on 97. Suomen mestaruus miesten pääsarjapesäpallon historiassa. Ainoastaan sotavuosina 1941 ja 1944 sarja on jäänyt pelaamatta.

Lue lisää
Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Pesäpallokausi 2020 on pääsemässä vahvasti vauhtiin kesäkuun toisella viikolla. Naisten Superpesiksessä otteluohjelmaan on merkitty ensimmäiset ottelut perjantaille 12. kesäkuuta.

Lue lisää