Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

NST:n naiset kenraalissa Tampereella

 

NST:n naiset kenraalissa Tampereella


NST:n naiset pelasivat viimeiset harjoitusottelunsa Tampereen IFT-turnauksessa viikonloppuna. Alkulohkossa vastaan asettuivat Tikkurilan Tiikerit, Oulun Luistinseura sekä hallitseva Suomen mestari Tampereen Classic.

Turnauksen avausottelu vahvistuneita Tiikereitä vastaan oli jännityksen sävyttämää kahden ensimmäisen erän ajan, mutta päätöserässä NST alkoi saada paremmin juonesta kiinni. Ottelun ainoan maalin iski ylivoimalla Elina Sinisalo Anni Töllikön mainiosta syötöstä. Maalissa Anni Seppänen esiintyi vakuuttavasti nollaten kaikki Tiikereiden yritykset. Nollapelistä kiitoksen ansaitsee myös koko joukkueen puolustusmoraali, kun pelaaja toisensa jälkeen uhrautui mallikkaasti pallon tielle. Loppulukemat siis jalkapallotyyliin 1-0 (1-0, 0-0, 0-0).

Lauantain iltaottelussa vastaan asettui OLS. Oululaiset ovat niittäneet menneinä vuosina mainetta yhtenä sarjan juoksuvoimaisimmista joukkueista, eikä tämäkään kohtaaminen tarjonnut yllätystä. OLS liikkui aktiivisesti läpi ottelun, ja saikin ansaitun avausmaalin OLS-hyökkääjän seurattua puolittaisen läpiajonsa loppuun asti. NST tasoitti ottelun viikonlopun komeimmalla laukauksella, kun Anu Raatevaara pääsi tälläämään keskustasta pallon oikeaan yläkulmaan.

Tasoitusmaalin jälkeen peli oli tasaista ja parhaat paikat ehkä jopa NST:llä, mutta erotuksena OLS osui. Kolme seuraavaa maalia merkattiin oululaisille ennen Marianne Hannosen kääntölaukausta yläkulmaan. NST haki aktiivisesti lisämaaleja kavennuksen jälkeen, mutta ottelun lopun ainoa merkintä oli OLS:n tyhjiin lyömä viides maali. NST:n maalissa pelasi Melissa Kotiaho, joka selviytyikin iltapuhteestaan puhtain paperein. Loppulukemat siis 2-5 (1-1, 1-0, 3-1).

Yhdellä voitolla sekä tappiolla NST:n matka johti turnauksen pronssiotteluun Tampereen Classicia vastaan. Moninkertainen Suomen mestari oli hävinnyt edellisenä päivänä hurjassa iskussa olevalle SB-Prolle lukemin 5-9, joten Champions Cupiin valmistautuva joukkue janosi hyvää päätöstä turnaukselle.

Ottelun alusta asti kupletin juoni oli selvä; NST puolusti ja koitti hyökätä nopeasti vastaan Classicin pyörittäessä vuosien varrelta tutuksi tullutta pallosirkustaan.

Classic karkasi avauserässä kahden maalin johtoon ennen kuin NST:n alaikäiset päättivät laittaa kovan kovaa vastaan. Kaksikko Silvia Hahl – Roosa Nikku iskivät maalin tyttöön tuoden NST:n takaisin otteluun. Classic pääsi vielä puttaamaan erän kolmannen lähes indenttisen maalinsa takatolpalta ennen ensimmäistä erätaukoa.

Toisessa erässä Classic laittoi isompaa vaihdetta silmään, eikä NST pystynyt aivan vastaamaan ensimmäisen erän tapaan. Tampereen lippulaiva latoi erässä kolme maalia, jotka kaikki noudattivat  avauserästä tuttua kaavaa. Maalissa Anni Seppänen oli täystyöllistetty, ja erään mahtui monta huippupelastusta.

Päätöserässä NST löi luukut kiinni ja sai Classicin ajoittain ahtaalle. Maalinteossa lappeenrantalaiset onnistuivat silti vain kertaalleen, kun Anni Töllikkö ampui tarkasti vasemman tolpan juureen teki. Lopussa NST haki vielä kavennusosumaa ilman maalivahtia, mutta Classic peitti uhrautuvasti kaikki yritykset. Loppulukemat 3-6 (2-3, 0-3, 1-0)

Kaikkiaan viikonloppu oli NST:n osalta todella onnistunut. Vastassa oli Suomen ehdotonta kärkiosaamista, eikä kahdesta tappiosta huolimatta suoritusta täydy milllään tavalla hävetä. Moni pelaaja otti isoja askelia eteenpäin, ja vahvasti uusiutunut joukkue onkin nyt monta astetta valmiimpi sarja-avaukseen.

NST:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura NST-Lappeenranta ry - logo

NST - 2012-2013 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Antti Suoraniemi SaiPaan

Antti Suoraniemi SaiPaan

Hämeenlinnasta lähtöisin oleva Antti Suoraniemi siirtyy SaiPaan vuoden mittaisella sopimuksella.

Lue lisää
SaiPalle kaksi sopimusta

SaiPalle kaksi sopimusta

Lappeenrantalaisjoukkueen takalinjoilla jatkavat Mika Hietamäki ja Santeri Niemeläinen.

Lue lisää
Sveitsiläispuolustaja siirtyy SaiPaan

Sveitsiläispuolustaja siirtyy SaiPaan

SaiPa on tehnyt yksivuotisen sopimuksen sveitsiläinen Fabian Steigerin kanssa. Steiger on joukkueen vahvuudessa heti elokuun alusta lähtien.

Lue lisää
SaiPa solmi kaksi jatkosopimusta

SaiPa solmi kaksi jatkosopimusta

Emma Kaila ja Saana Karilahti ovat kirjoittaneet vuoden mittaiset sopimukset SaiPa Salibandyn kanssa. Molemmat pelasivat viime kauden NST:n riveissä.

Lue lisää
Venäjän maajoukkuepelaaja SaiPa-paitaan

Venäjän maajoukkuepelaaja SaiPa-paitaan

SaiPa on solminut sopimuksen viime kaudella PoNoVoa edustaneen ja Venäjän maajoukkueessa esiintyvän Aleksandr Avtushenkon kanssa.

Lue lisää
Möykkyset SaiPan riveihin

Möykkyset SaiPan riveihin

Oskari Möykkynen ja Onni Möykkynen, jatkavat uraansa SaiPa Salibandyn riveissä.

Lue lisää