Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SaiPa kohtaa tiistaina HIFK:n

 

SaiPa kohtaa tiistaina HIFK:n


SaiPa kohtaa tiistaina voitolla ja tappiolla kautensa aloittaneen HIFK:n.

Viime kaudella puolivälierissä Jokereiden tyrmäämäksi tullut HIFK joutui odotetusti luopumaan kauden jälkeen nuoresta supertähdestään Mikael Granlundista. Granlundin lisäksi joukkue uudistui muutoinkin, kun mm. ykkösmaalivahti Juuso Riksman vaihtui TPS:ssa viime kaudella torjuneeseen Joni Ortioon.

Suurimmat myllerrykset HIFK kuitenkin koki aivan kauden kynnyksellä. Ensin päävalmentaja Petri Matikainen loikkasi KHL-seura Omskin peräsimeen ja kaikki huipentui viimeisen European Trophy -ottelun tpahtumiin. Jokereita vastaan käydyn kuuman ottelun vuoksi HIFK:lta on pelikiellossa hyökkääjä Siim Liivik sekä puolustajat Ilari Melart ja Juuso Salmi. Lisäksi tulokaspäävalmentaja Pasi Sormunen kärsii kahdeksan ottelun toimitsijakieltoa.

HIFK aloitti kauden kaikesta huolimatta komealla 7-3 -voitolla paikallisvastustaja Jokereita vastaan mutta toisessa ottelussa Blues jätti HIFK:n nollille. Avausottelun suurin sankari oli tehot 2+2 iskenyt KalPasta HIFK:n riveihin siirtynyt hyökkääjä Iiro Pakarinen. Ville Peltonen puolestaan ihastutti kotiyleisöä kolmen pisteen (2+1) edestä ja Bluesista hankittu Roope Talaja iski kaksi maalia.

Blues -ottelun tappio ei jälkikäteen ollut iso yllätys, sillä torstaisessa sarja-avauksessa purkautui HIFK:n joukkueelta hurja määrä latausta. Nyt SaiPa saa vastaansa oikeastaan uudelleen kautensa aloittavan joukkueen, joten keltapaidat joutuvat jälleen kerran ylittämään itsensä.

Ainakin ulkopuolisten arvioiden mukaan tuo ylittäminen on tapahtunut jo kahdesti. SaiPan voitto Kärpistä yllätti kaikki asiantuntijat ja Pelicansinkin piti olla sputnikeille liian kova pala purtavaksi. SaiPassa on kuitenkin tällä kaudella sen verran iso määrä potentiaalia, ettei uusien ratkaisijoiden nousu parrasvaloihin ole yhdessäkään ottelussa mahdotonta.

Kahdessa ensimmäisessä ottelussa eniten lupauksia on herättänyt Jaakko Rissasen ja Roberts Jekimovsin yhteistyö, joka on tuottanut molemmissa otteluissa komean ylivoimamaalin. Ykkösketjun täydentää Rissaselle varsin tuttu Tommi Jokinen.

SaiPan puolustuksen koostumus on tiistai-iltana suuren mielenkiinnon kohteena. Per Savilahti-Naganderin loukkaantumisen myötä kokoonpanoon nostettu Kalle Maalahti irki lauantaina Pelicansia vastaan upean maalin mutta oli ajoittain omassa päädyssä pienissä ongelmissa. On mahdollista, että HIFK:ta vastaan keltaisen paidan päälleen pukee lainasopimuksella Tukholman AIK:sta SaiPassa harjoitteleva Josh MacNevin tai tuore hankinta isokokoinen ruotsalaispuolustaja Richard Demén Willaume.

Niin tai näin SaiPan ja HIFK:n kohtaamisesta on odotettavissa mielenkiintoinen kamppailu. SaiPa on usein pistänyt HIFK:n tiukoille omassa kotihallissaan, sillä mm. viime kaudella SaiPa raapi pisteitä jokaisesta Helsingin vanhassa jäähallissa pelatusta ottelusta.

SaiPan tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Saimaan Pallo - logo

SaiPa - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Richard Demén Willaume

28.1.1986 Kungsbacka, SWE
Tiedot

RobertsJekimovs

Roberts Jekimovs

11.11.1989 Riga, LAT
Tiedot

TommiJokinen

Tommi Jokinen

17.9.1988 Siilinjärvi
Tiedot

Kalle Maalahti

30.4.1991 Lappeenranta
Tiedot

JoshMacNevin

Josh MacNevin

14.7.1977 Calgary, AB, CAN
Tiedot

JaakkoRissanen

Jaakko Rissanen

12.11.1989 Kuopio
Tiedot

PerSavilahti-Nagander

Per Savilahti-Nagander

22.4.1985 Luleå
Tiedot


Hyökkääjä Maxime Fortier SaiPaan

Hyökkääjä Maxime Fortier SaiPaan

SaiPa on solminut yhden vuoden sopimuksen kanadalaisen Maxime Fortierin kanssa.

Lue lisää
Hyökkääjä Samu Bau SaiPaan

Hyökkääjä Samu Bau SaiPaan

SaiPa on tehnyt kahden vuoden sopimuksen 21-vuotiaan hyökkääjän Samu Baun kanssa. Edelliset kolme kautta Bau on pelannut Tampereen Ilveksessä.

Lue lisää
SaiPalle kaksi uutta hyökkääjää

SaiPalle kaksi uutta hyökkääjää

SaiPa on solminut sopimuksen kahden uuden hyökkääjän kanssa. Lappeenrantalaisten riveihin siirtyvät Emil Kuusla Jokereista ja Patrik Siikanen JYPistä.

Lue lisää
Maalivahti Gustavs Grigals SaiPaan

Maalivahti Gustavs Grigals SaiPaan

SaiPa on tehnyt yhden kauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan latvialaismaalivahti Gustavs Dāvis Grigalsin kanssa. Sopimus sisältää seuran option kaudesta 2026-27.

Lue lisää
Niklas Appelgren ja Karri Aho jatkavat SaiPassa

Niklas Appelgren ja Karri Aho jatkavat SaiPassa

SaiPa on solminut jatkosopimukset hyökkääjä Niklas Appelgrenin ja puolustaja Karri Ahon kanssa.

Lue lisää
Hyökkääjä Otto Kivenmäelle vuoden jatkosopimus

Hyökkääjä Otto Kivenmäelle vuoden jatkosopimus

Hyökkääjä Otto Kivenmäki on solminut SaiPan kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää