Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

NST:n naisilla puolivälierässä vastassa Happee

 

NST:n naisilla puolivälierässä vastassa Happee


Naisten salibandyliigan puolivälierissä NST kohtaa jyväskyläläisen Happeen. Ottelusarja alkaa lauantaina Jyväskylässä ja jatkuu sunnuntaina Lappeenrannassa.

NST jäi runkosarjassa kahdeksanneksi, mutta kärkikolmikosta yksikään ei halunnut kohdata Lappeenrannan joukkuetta. SB-Pro valitsi vastustajakseen Erä III:n, Classic PSS:n ja OLS Kooveen.

NST pelasi Happeeta vastaan runkosarjan päätöskierroksella ja voitti 7-4. Sillä voitolla ei ole kuitenkaan mitään merkitystä jatkopeleihin.

- Happee on meille ihan mieluinen vastus, avoimin mielin lähdetään haastamaan. Viime lauantaina vähän harjoiteltiin, mutta täytyy muistaa, että Happee oli pelissä "kakkosjoukkueella" eikä pelin tuloksella ollut heille merkitystä, sanoo NST:n päävalmentaja Lasse Kurronen.

Kurronen ei usko, että kumpikaan joukkue sai lauantain ottelusta mitään etua.

NST:n sairastupa ei ole vielä tyhjentynyt. Terveystilanteiden kanssa mennään päivä kerrallaan, lopullinen kokoonpano selviää lauantaina.

Juuli Hakkarainen äityi Happeeta vastaan syöttämään peräti kuusi maalia. Se on NST:n liigaotteluiden ennätys ja sivuaa salibandyliigan ennätystä. Saavutukseen ovat aikaisemmin yltäneet Elisa Piispa ja Ella Alanko.

Juuli oli runkosarjassa NST:n tehokkain: 23+20=43. Siis 22 ottelussa keskimäärin kaksi pistettä per peli.

Kunnioitettavaan saavutukseen puolustajana pystyi kesken kauden joukkueeseen palannut Elina Sinisalo: 11 ottelua 3+3=6. "Ellu" aloitti liigauransa Happeessa, jonka joukkueessa oli SM-finaalissa 2009. Sen jälkeen NST:ssä on tullut kolme mitalia.

- Happee on tuttu vastustaja pleijareista aikaisemmilta vuosilta. Pelit ovat aina olleet tasaisia, kovia ja rehtejä vääntöjä. Happeen joukkueen rakenne on melko samanlainen kuin meillä, hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta, sanoo Elina Sinisalo.

Elina pelasi runkosarjan päätteeksi ykköskentällisen sentterinä ja laukoi kaksi maalia. Ykköskentän puolustaja Inka Lampinen on myös pohtinut puolivälierien vastustajaa:

- Happeella on tosi taitavia yksilöitä ja he tekevät joukkueena kovasti töitä. Keskinäiset pelit ovat olleet melko tasaisia. Tästäkin sarjasta tulee varmaan tasainen taisto.

Inka tietää puolustuspelaamisen olevan isossa roolissa. Mustelmia pitää pelin jälkeen kropasta löytyä, jos aikoo päästä jatkoon.

- Meillä kyllä löytyy voittamiseen tarvittava röyhkeys ja tahto, summaa Inka lauantaina alkavan ottelusarjan.

NST matkustaa lauantaina Jyväskylään, jossa pelataan kello 18.30. Sunnuntaiksi Happee saapuu Lappeenrantaan, Urheilutalon peli alkaa kello 15.00. Sarjan kolmas ottelu pelataan Jyväskylässä ensi tiistaina.

Välieriin pääsee kolmella otteluvoitolla.

NST:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura NST-Lappeenranta ry - logo

NST - 2013-2014 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013-2014

Ottelut kaudella 2013-2014

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
NST:n miesten joukkueeseen kaksi uutta kasvoa - Miika Turunen vaihtaa maisemaa

NST:n miesten joukkueeseen kaksi uutta kasvoa - Miika Turunen vaihtaa maisemaa

NST:n miesten pelaajistoon lisättiin tällä viikolla jo konkarivahti Jarkko Monthan, mutta tämän viikkoiset sopimusuutiset eivät jääneet siihen.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää
SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

Rauman SalBa teki tänään Salibandyliigan historiaa ottamalla kaikkien aikojen ensimmäisen vierasvoittonsa pääsarjassa.

Lue lisää
Oilers Espoon herra, Viikingit hurjasteli 15 maalia

Oilers Espoon herra, Viikingit hurjasteli 15 maalia

Oilers on Espoon ykkönen salibandyssa. Ensimmäisenkin kaupungin paikallisottelun syksyllä vienyt Oilers löi tänään paikalliskilpailija Westend Indiansin sen kotiluolassa Otahallissa 8-2.

Lue lisää