Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Maalivahti Frans Tuohimaa SaiPaan

Maalivahti Frans Tuohimaa SaiPaan

 

SaiPa on solminut maalivahti Frans Tuohimaan kanssa kahden vuoden sopimuksen. Päättyneen kauden hän pelasi Ruotsissa Allsvenskanissa Leksands IF:n riveissä.

Tuohimaa, 24, on HIFK:n kasvatti, joka on pelannut urallaan Suomessa Liigaa Jokereissa ja HPK:ssa sekä Mestistä Kiekko-Vantaassa ja Sportissa. Kaudella 2014-2015 hän pelasi AHL:ssä (Oklahoma City Barons) ja ECHL:ssä (Bakersfield Condors).

Päättyneellä kaudella Tuohimaa oli nostamassa Leksandia takaisin Ruotsin pääsarjaan torjumalla runkosarjassa 35 ja nousukarsinnoissa 6 ottelua.

Tuohimaa kertoo, että SaiPan viime kausien toiminta vakuutti hänet ja teki seuravalinnan lopulta helpoksi.

- Neuvottelujen yhteydessä tuli sellainen fiilis, että diili on reilu molemmin puolin ja asioista puhuttiin oikeilla nimillä. SaiPasta tulee ensimmäisenä mieleen se tapa, jolla viime vuosina hommia on tehty. Se ei ole varmasti keneltäkään jääkiekkoihmiseltä jäänyt huomaamatta.

- Tämä on urheilullisesti minulle erinomainen vaihtoehto ja kun neuvottelut etenivät loppusuoralle, niin oli ihan selvä, että tämä on ainoa oikea ratkaisu tässä kohtaa uraa, Tuohimaa kertoo neuvotteluista.

Mennyt kausi Leksandissa tarjosi Tuohimaalle melkoista tunteiden vuoristorataa joukkueen osalta. Omaan kauteensa hän on tyytyväinen, ja tietysti lopputulokseen.

- Kausi joukkueella oli kuin suoraan jostain huonosta elokuvasta. Kaikki tietää miten se päättyy. Marraskuussa olimme jumbona, tuli valmentajavaihtoa sun muuta. Koko systeemi meni uusiksi.

- Sitten alkoi peli kulkea, pääsimme pudotuspeleihin ja sielläkin tuli vaikeuksia vastaan. Toimiston väki ehti käydä kopissa jo kiittämässä joukkuetta kaudesta, mutta muut pelasivat sillä tavalla ristiin, että saumat jäi ja voittoputkella noustiinkin takaisin mukaan. Viimeisessä karsintasarjan pelissä piti voittaa neljällä maalilla ja voitimme sen kuudella. Lopulta nousu varmistui monien vaiheiden jälkeen Modoa vastaan seitsemännen pelin jatkoajalla, Tuohimaa muistelee.

- Omalta kohdaltani kausi oli hyvä. Pääsin runkosarjassa pelaamaan paljon ja pystyin torjumaan hyvällä tasolla. Kauden viimeistä peliä en päässyt pelaamaan, se on monien asioiden summa, mutta tärkeintä oli pystyä pelaamaan tasaisesti ja näyttämään itselleni, että kehityn oikeaan suuntaan pelaajana. Tästä on hyvä jatkaa, Tuohimaa arvioi omaa tekemistään.

Lisäksi SaiPa on solminut Ville Ruokosen, 18, kanssa juniorisopimuksen kaudesta 2016-2017.

Maalivahtikolmikon täydentää Jussi Markkanen, jonka kahden vuoden jatkosopimus julkaistiin viime viikolla.

SaiPan tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Saimaan Pallo - logo

SaiPa - 2015-2016 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2015-2016

Ottelut kaudella 2015-2016

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JussiMarkkanen

Jussi Markkanen

8.5.1975 Imatra
Tiedot

FransTuohimaa

Frans Tuohimaa

19.8.1991 Helsinki
Tiedot


Slovenialaishyökkääjä Anze Zezelj SaiPaan kolmen vuoden sopimuksella

Slovenialaishyökkääjä Anze Zezelj SaiPaan kolmen vuoden sopimuksella

SaiPa ja 20-vuotias hyökkääjä Anze Zezelj ovat solmineet kolmen vuoden sopimuksen.

Lue lisää
SaiPan uusi maalivahtivalmentaja on Tomas Duba

SaiPan uusi maalivahtivalmentaja on Tomas Duba

SaiPa on solminut sopimuksen valmennustehtävistä Tomas Duban kanssa. Hän siirtyy edustusjoukkueen uudeksi maalivahtivalmentajaksi kaudelle 2025–2026 suoraan SaiPan U20-joukkueen maalivahtivalmentajan tehtävistä.

Lue lisää
Hyökkääjä Maxime Fortier SaiPaan

Hyökkääjä Maxime Fortier SaiPaan

SaiPa on solminut yhden vuoden sopimuksen kanadalaisen Maxime Fortierin kanssa.

Lue lisää
Hyökkääjä Samu Bau SaiPaan

Hyökkääjä Samu Bau SaiPaan

SaiPa on tehnyt kahden vuoden sopimuksen 21-vuotiaan hyökkääjän Samu Baun kanssa. Edelliset kolme kautta Bau on pelannut Tampereen Ilveksessä.

Lue lisää
SaiPalle kaksi uutta hyökkääjää

SaiPalle kaksi uutta hyökkääjää

SaiPa on solminut sopimuksen kahden uuden hyökkääjän kanssa. Lappeenrantalaisten riveihin siirtyvät Emil Kuusla Jokereista ja Patrik Siikanen JYPistä.

Lue lisää
Maalivahti Gustavs Grigals SaiPaan

Maalivahti Gustavs Grigals SaiPaan

SaiPa on tehnyt yhden kauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan latvialaismaalivahti Gustavs Dāvis Grigalsin kanssa. Sopimus sisältää seuran option kaudesta 2026-27.

Lue lisää