MP haki pisteet Lahdesta
MP haki pisteet LahdestaLahden Kisapuiston epätasaisella ja nihkeällä nurmella pelattiin Itäisen lohkon kärkipään kamppailu, missä kokovalkoisissa pelannut Siniset kohtasi FC Lahti Akatemian. Koko ottelu oli vierailijoiden kontrollissa alusta loppuvihellykseen asti ja tärkeät sarjapisteet matkasi Mikkeliin lukemin 0-2(0-1). Näin ainakin vuorokaudeksi Siniset nousi Itäisen lohkon piikkipaikalle, kun HIFK pelaa vasta huomenna oman 19. kierroksen ottelun Atlantista vastaan. Nyt tässä vaiheessa voidaan sanoa, että Itäisen lohkon kärkikamppailu on kahden kauppa. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta Siniset puolusti todella tiiviisti koko joukkueena ja kotijoukkue ei päässyt hätyyttelemään Antti Kuismalan maalia ensimmäisellä jaksolla kuin kahdesti laukauksilla rangaistusalueen rajalta, mutta Akulla oli helppo työ torjua kyseiset laukaukset. Siniset hyökkäsi muutaman kerran hienosti, mutta viimeistely-yritykset jäivät vähän puolittaisiksi. Kuitenkin ennen puoliaikaa nähtiin yksi maali. Reilu minuutti ennen puoliaikaa Dimitri Klimov katkaisi lahtelaisten hyökkäyksen puolessa kentässä ja kiisi oikea laitaan kohti maalia. Dima laittoi lopulta puolustajan kahville ja siirsi pallon maalin eteen, missä Deniksellä oli helppo työ laittaa pallo tyhjään maaliin. Näin puoliajalle mentiin vierasjohdossa 0-1. Puoliajan jälkeen kotijoukkue piti palloa enemmän, mutta mitään kovinkaan vaarallisia maalipaikkoja FC Lahti Akatemia ei saanut luotua, kun Siniset puolusti todella tiiviisti koko joukkueena ja kotijoukkueen hyökkäykset päättyivät viimeistään Sinisten rangaistusalueen rajalle, kun tilaa ei vaan ollut. Yhdestä kulmasta kotijoukkueen Don Grossett pääsi hyvin puskemaan, mutta puski meni onneksi tolppaa hipoen Sinisten maalin ohi. Siniset hyökkäsi todella vaarallisesti muutaman kerran ja kotijoukkueen kankea alakerta oli ajoittain hätää kärsimässä. Välillä käytettiin rikollisia otteita Sinisten hyökkäysten katkaisemiseen ja kerran Deniksen läpiajo estettiin kädellä, mutta tästä seurasi vain keltainen kortti ja vapaapotku. Toisella jaksolla nähtiin myös vain yksi maali ja se syntyi 75. minuutilla, kun Joona Mäenpää pelasi vasemmasta laidasta pallon Dimitri Klimoville oikeaan laitaan. Dima hassutti taas Lahden alakertaa ja laukoi todella hienolla laukauksella takanurkkaan Siniset 0-2 - johtoon. Viimeisellä vartilla kotijoukkue ei saanut minkäänlaista kiriä aikaan, kun Siniset pelasi sen verran uhrautuvasti. Vierailijoiden kolmas maali oli lähempänä kuin kotijoukkueen ensimmäinen. Päävalmentaja Tibor Gruborovics oli todella tyytyväinen omiensa esitykseen ja tietenkin voittoon. - Kyllä pelasimme tänään todella kypsästi ja niin kuin vieraissa pitääkin pelata. Meillä ei missään vaiheessa ollut tänään minkäänlaista hätää. Tämä oli kyllä koko joukkueen voitto ja puolustuspelaamisemme oli todella tiivistä ja uhrautuvaa. - Ottelu oli koko ajan meidän kontrollissa. Olen todella tyytyväinen poikien esitykseen! - Voiton arvoa nostaa vielä se, että vastustaja on todella hyvä ja pelaava joukkue. Me kyllä riisuttiin kaveri tänään täysin aseistaan. - Koko joukkue taisteli hienosti, mutta Dimitri Klimov oli todella pirteä taas tänään ja oli mukana molemmissa meidän maaleissa. Lisäksi Antto Tapaninen ja Juuso Kuronen oli puolustuksessamme isossa roolissa, mutta koko joukkueemme ansaitsee tämän päiväisestä esityksestä iso kiitokset. Siniset jatkaa otteluitaan tulevana sunnuntaina, kun Sudet saapuu vieraaksi kotoiseen Urskiin. MP:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com |
Takaisin edelliselle sivulle