Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Galansky sopimukseen Jukurien kanssa

 

Galansky sopimukseen Jukurien kanssa


Tshekkiläinen maalivahti Tadeas Galansky (20v) ja Jukurit ovat solmineet kahden vuoden sopimuksen. Sopimuksessa on sovittu valmiina kauden 2014-2015 osalta ehdot sekä Mestiksessä että SM-Liigassa pelaamisesta.

Isokokoinen (195cm/90kg) maalivahti vakuutti Jukurit hyvin sujuneen harjoitusjakson päätteeksi.

- Tadeas on tullut hyvin sisään joukkueeseen ja on myös otettu erinomaisesti vastaan, Jukurien urheilujohtaja Tommi Kerttula kertaa sopimuksen syntyä.

Galansky on pelannut urallaan miltei kolme kautta Pohjois-Amerikan juniorisarjassa OHL:ssä ja viime kaudella Jokipoikien A-nuorissa.

-Vaikka Galansky on nähnyt maailmaa, niin pitää muistaa, että hän aloittaa ensimmäisen vuotensa ammattilaisena, joten annetaan hänelle aikaa totutella miesten tasoon. Tästä syystä päädyimme pidempään projektiin, Kerttula sanoo.

Kerttulan mukaan kyseessä on potentiaalinen kaveri.

-Etenkin henkinen puoli on tehnyt meihin vaikutuksen, urheilujohtaja päättää.

Jukureiden tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Mikkelin Jukurit - logo

Jukurit - 2013-2014 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013-2014

Ottelut kaudella 2013-2014

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jari Kauppila vastaa Jukurien päävalmentajan tehtävistä loppukauden

Jari Kauppila vastaa Jukurien päävalmentajan tehtävistä loppukauden

Marko Kauppinen on vapautettu Jukurien päävalmentajan tehtävistä tänään. Loppukauden päävalmentajan tehtäviä hoitaa kuluvalla kaudella joukkueen apuvalmentajana toiminut Jari Kauppila.

Lue lisää
Jukurit vahvistuu KHL-kapteenilla ja SHL-mestarilla

Jukurit vahvistuu KHL-kapteenilla ja SHL-mestarilla

Jukurit vahvistaa hyökkäystään kahdella kokeneella pelaajalla, Brandon Yipillä ja Pontus Netterbergillä, jotka tuovat mukanaan yhteensä satojen otteluiden kokemuksen NHL:stä, KHL:stä ja SHL:stä.

Lue lisää
Maalivahti Mika Järvinen Jukureihin - Piipponen jatkaa loppukauden

Maalivahti Mika Järvinen Jukureihin - Piipponen jatkaa loppukauden

Jukurien maalivahtikaksikko muuttuu kolmikoksi, kun kokenut maalivahti Mika Järvinen, 32, liittyy joukkueeseen loppukauden kattavalla sopimuksella. Puolustaja Samuli Piipponen jatkaa Jukurien takalinjoilla myös kauden loppuun asti.

Lue lisää
SHL-konkari Joachim Rohdin vahvistaa Jukurien hyökkäystä

SHL-konkari Joachim Rohdin vahvistaa Jukurien hyökkäystä

Jukurit on solminut yksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Joachim Rohdinin, 28, kanssa. Rohdin on pelannut Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla SHL:ssa 11 kaudella yhteensä yli 500 runkosarja- ja playoffs-ottelua ja voittanut kertaalleen SHL:n mestaruuden.

Lue lisää
Puolustaja Santeri Salmela Jukureihin

Puolustaja Santeri Salmela Jukureihin

Jukurien puolustus saa lisää kokoa ja ulottuvuutta, kun puolustaja Santeri Salmela, 19, liittyy joukkueen vahvuuteen. Jukurit ja Salmela ovat solmineet 1+2-vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Tsekkihyökkääjä Simon Stransky Jukureihin

Tsekkihyökkääjä Simon Stransky Jukureihin

Jukurien hyökkäys vahvistuu 22-vuotiaalla t¹ekkiläisellä ©imon Stránskýllä. Jukurit on solminut pelaajan kanssa kaksivuotisen, kevääseen 2022 ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää