Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MP:n joukkueen rakennus vauhtiin

MP:n joukkueen rakennus vauhtiin

 

Tällä viikolla valmistautumisen kohti ensi kesän Kakkosen pelejä varten käynnistänyt Mikkelin Palloilijat on aloittanut joukkueen rakentamisen. Jo voimassa olevien Tuomas Jerkkolan ja Olli Kilpeläisen pelaajasopimuksien lisäksi omat kasvatit Tomi Janhunen, Miikka Oinonen sekä Jonne Uronen ovat tehneet vuoden jatkosopimukset. Lisäksi valmennustiimiin liittyy Timo Kyttä, joka vastaa fyysisestä valmennuksesta sekä fysioterapeutin tehtävistä.

Puolustajana ja keskikentän laidalla pelaava Tomi Janhunen, 23 pelasi viime kaudella 18 Kakkosen ottelussa syöttäen yhden maalin. Kokenut Miikka Oinonen, 34 aloitti viime kauden alun Kolmosessa RiPa:n riveissä, mutta elokuun lopussa siirtyi kasvattajaseuransa riveihin. Oino teki kuudessa pelaamassaan Kakkosen pelissä tehot 2+2 ja piristi huomattavasti MP:n hyökkäyspelaamista. Jonne Uronen, 21 palasi viime kaudeksi Kuopiossa vietettyjen vuosien jälkeen takaisin kasvattajaseuraansa ja esiintyi maalilla kahdessa Kakkosen kamppailussa sekä useissa Suomen Cupin otteluissa.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen jatkosopimuksen tehneeseen kolmikkoon sekä ottaa ilolla Kytän Timon mukaan valmennustiimiinsä. Pelaajaneuvottelut on hyvässä vauhdissa ja lähiaikoina on varmasti lisää tiedotettavaa.

- Miikka on profiililtaan sellainen pelaaja, jonka jokainen valmentaja haluaa joukkueeseensa. Hän on aina valmis laittamaan itsensä likoon joukkueen eteen ja uskon, että se asenne välittyy varmasti kaikkiin pelaajiin päivittäisessä tekemisessäkin.

- Jonnella ja Tomilla on molemmilla vielä potentiaalia käyttämättä. Jonnella on kova motivaatio mennä eteenpäin ja uskon, että Jorkin valmennuksessa hänellä on mahdollisuus ottaa tällä kaudella askel eteenpäin. Tomin pallollisen pelaamisen taito ja nopeus soveltuu erinomaisesti siihen pelitapaan, jonka haluan luoda tähän joukkueeseen.

- Timo tulee valmennustiimiin vastaamaan pelaajien fyysisten valmiuksien kehittämisestä yksilötasolla ja tulemme panostamaan paljon loukkaantumisten ennaltaehkäisyyn. Olen erittäin tyytyväinen, että sain tällaisen osaajaan tiimiimme.

- Pyrin pitämään viime kauden joukkueesta ne pelaajat, joiden uskon soveltuvan ympäristöömme, mutta tervettä uusiutumistakin on luvassa.

Miikka Oinonen puhkuu intoa uuden kauden valmistautumisjakson alussa.

- Pelaamisen jatkaminen ja varsinkin kasvattajaseuran halutessa jatkoa asialle, niin jatkan innoissani. Viime kausi päättyi niukkaan säilymiseen, mutta menneet on menneitä. Tulevalta kaudelta odotan kuitenkin taistelevaa ilmettä ja yhdessä tekemisen meininkiä. Sitä kautta pisteitäkin tulee varmasti!

- Henkilökohtaisesti yritän kestää nuorempien vauhdissa mukana ja omalla esimerkillä auttaa joukkuetta. Toivon myös pystyväni antamaan nuoremmille pelaajille jotakin. Tietysti jonkun maalinkin meinasin tehdä ja yhtään maalia en ainakaan jätä tekemättä. Janne saa varmasti kasattua joukkueen, jonka pelejä kannattaa käydä katsomassa.

Pelaajasopimukset 8.11.2017:
#10 Miikka Oinonen
#11 Tomi Janhunen
#12 Jonne Uronen (mv)
#22 Olli Kilpeläinen
#26 Tuomas Jerkkola

MP:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Sammy Ndjock jatkaa MP:n maalilta Etelä-Afrikan pääsarjaan

Sammy Ndjock jatkaa MP:n maalilta Etelä-Afrikan pääsarjaan

Kamerunin maajoukkueessakin esiintynyt sekä MP:n maalilla kaikki kauden Kakkosen A-lohkon ottelut alusta loppuun pelannut Sammy Ndjock siirtyy eteenpäin Etelä-Afrikan pääsarjassa pelaavaan joukkueeseen useampi vuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kamerunin maajoukkueessakin esiintynyt Sammy Ndjock MP:n maalille

Kamerunin maajoukkueessakin esiintynyt Sammy Ndjock MP:n maalille

Kakkosen A-lohkossa ensi kaudella pelaavan Mikkelin Palloilijoiden maalivahtiosasto on nyt koossa, kun seuran oman kasvatin Jonne Urosen, 22 lisäksi Kamerunin maajoukkueessakin esiintynyt Sammy Ndjock on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen MP:n kanssa.

Lue lisää
MiPK solmi kaksi maalivahtisopimusta

MiPK solmi kaksi maalivahtisopimusta

Mikkelin Pallo-Kissat on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2018. Molemmat pelaajat ovat nuoria maalivahteja.

Lue lisää
MP:n A -junioreille päävalmentaja Ruotsista

MP:n A -junioreille päävalmentaja Ruotsista

Mikkelin Palloilijat jatkaa panostustaan juniorivalmennukseen. Ruotsalais-norjalainen Jonathan Enzo Arnet on liittynyt valmentajaksi MP:n riveihin.

Lue lisää
Maalitykki Juuso Liukkonen ja MP jatkosopimukseen

Maalitykki Juuso Liukkonen ja MP jatkosopimukseen

Toissa kaudelle Nelosen SaPa:sta Pieksämäeltä MP:n riveihin siirtynyt 24 -vuotias Juuso Liukkonen on tehnyt vuoden jatkosopimuksen MP:n kanssa.

Lue lisää
Kapteeni Jiri Haikonen jatkaa MP:n riveissä

Kapteeni Jiri Haikonen jatkaa MP:n riveissä

MP:n vakiopelaajiin jo useamman kauden kuulunut Jiri Haikonen on tehnyt vuoden jatkosopimuksen kasvattajaseuransa kanssa.

Lue lisää