Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jonne Uronen jatkaa MP:n maalilla

Jonne Uronen jatkaa MP:n maalilla

Kuluvalla kaudella Ykkösessä seitsemänneksi sijoittunut Mikkelin Palloilijat on aloittanut joukkueen rakentamisen tulevaksi kaudeksi ja ensimmäisenä vuoden jatkosopimus tehtiin maalivahti Jonne Urosen kanssa. 18 ottelua MP:n maalilla Ykkösessä pelannut oma kasvatti Jonne Uronen oli jo talven Suomen Cupin otteluissa mainio ja otti paikkansa ykkösmaalivahtina kolmannesta sarjakierroksesta lähtien, kun kokenut kamerunilaismaalivahti Sammy Ndjock ei MP:n maalilla vakuuttanut. Uronen, 24 käytti tilaisuuden hyväkseen ja pelasi hyvän kauden. Hän jatkaa hyvillä mielin kasvattajaseurassaan.

–  Tietysti kaudesta jäi omalta kohdaltani hyvät fiilikset. Sain valmentajalta mahdollisuuden näyttää osaamistani ja vakiinnutin sitä kautta paikkani avauskokoonpanossa.

– Olen ollut tyytyväinen omalta osaltani viimeisen kahden kauden aikana tapahtuneeseen kehitykseen ja siihen, että olen onnistunut pelaamaan ottelusta toiseen suhteellisen hyvällä tasolla. Tietysti kauden mittaan tuli muutamia virheitä, mutta niitä ei jääty vatvomaan vaan mentiin eteenpäin. Joukkueena suoriuduimme hyvin ja koko jengin puolustaminen oli ihan sarjan kärkitasoa. Muu alakerta teki allekirjoittaneenkin pelaamisesta helpompaa. Hyökkäyspelaamiseen jäi sitten vähän toivomisen varaa ja enemmän olisi pitänyt pystyä tekemään maaleja. Olen kuitenkin tyytyväinen kokonaisuudessa meidän suoritukseemme.

– Ensi kaudella lähdetään tietysti parantamaan sijoitustamme sarjataulukossa. Omalta kohdalta haluan olla isossa roolissa ensi kauden joukkueessa ja auttaa seuraa omalla panoksellani saavuttamaan paremman sijoituksen. Haluan myös parantaa ensi kaudella omaa nollapelisaldoa.

– Kiitos kaikille, jotka ovat olleet katsomossa kannustamassa meitä voittoihin. Varsinkin se kaljakatsomon porukka, joka on ollut myös useassa vierasmatsissa kannustamassa meitä. Toivottavasti Teidät nähdään ja kuullaan ensi kaudellakin siellä kentän laidalla!

Päävalmentaja Juha Pasoja on mielissään ykkösmaalivahdin jatkosta.

– Jonne pelasi jo talven Suomen Cupin peleissä erittäin tasaisin ottein ja vakuutti minut siitä, että hänen rahkeensa riittävät Ykköseen. Sitten hän taisteli tasaväkisesti Sammyn kanssa ykkösmaalivahdin paikasta ottaen sen sitten itselleen väkisin.

– Jonnen esitykset olivat todella vakuuttavia ja sen takia olikin helppoa tarjota hänelle sopimusta myös ensi kaudelle. Toivotaan, että kehitys jatkuu yhtä vahvana maalivahtivalmentaja Jorkin kanssa.

Pelaajasopimukset 3.11.2020:
#9 Peetu Kerminen (2022)
#15 Santeri Karjalainen (2022)
#16 Eero Ylönen (2022)
#18 Topi Keskinen (2022)
#24 Jonne Uronen (2021)

MP:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Mikkelin Palloilijat - logo

MP - 2020 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2020

Ottelut kaudella 2020

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Niila Forsell taituroi ensi kesänäkin Urskissa

Niila Forsell taituroi ensi kesänäkin Urskissa

Viime kaudella hyviä otteita MP:n hyökkäyksessä ja keskikentällä esittänyt Niila Forsell jatkaa myös ensi kaudella Ykkösliigassa pelaavan Mikkelin Palloilijoiden riveissä, kun Forsell on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
Joel Laitinen dominoi myös ensi kaudella MP:n keskikentän pohjalla

Joel Laitinen dominoi myös ensi kaudella MP:n keskikentän pohjalla

Ykkösliigassa pelaava Mikkelin Palloilijat jatkaa jatkosopimusten julkaisua. Tänään on vuorossa loistavan kauden MP:n keskikentän pohjalla pelannut Joel Laitinen, joka on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
MP:n joukkueen rakennus on alkanut - Honka-Hallila jatkaa

MP:n joukkueen rakennus on alkanut - Honka-Hallila jatkaa

Viime kaudella Ykkösessä hienosti kolmanneksi sijoittunut ja ensi kaudella toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Ykkösliigassa, pelaava Mikkelin Palloilijat on aloittanut joukkueen rakentamisen kohti uusia ja kovia haasteita.

Lue lisää
Viime kaudella eniten pelannut Yassin Daoussi jatkaa MP:n alakerrassa

Viime kaudella eniten pelannut Yassin Daoussi jatkaa MP:n alakerrassa

Lauantaina Suomen Cupin Ykkösen karsintalohkon ottelut aloittavalla Mikkelin Palloilijoilla on nyt kasassa 20 pelaajasopimusta, kun puolustaja Yassin Daoussi teki vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
Suomen Cupin karsintalohkon ottelut Mikkelissä ilman yleisöä

Suomen Cupin karsintalohkon ottelut Mikkelissä ilman yleisöä

Itä-Suomen aluehallintovirasto on tänään annetussa päätöksessään jatkanut yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista. Yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä 22.2.2021 saakka.

Lue lisää
Nuutti Laaksonen MP:n puolustukseen

Nuutti Laaksonen MP:n puolustukseen

Ykkösessä pelaavan Mikkelin Palloilijoiden joukkueen rakennus jatkuu, kun Nuutti Laaksonen teki seuran kanssa vuoden pelaajasopimuksen. Nyt on kasassa seitsemäntoista pelaajasopimusta.

Lue lisää