Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

OPS vei Oulun jääpalloherruuden

 
OPS vei Oulun jääpalloherruuden

Ottelu pelattiin mukavassa bandykelissä, mittari näytti -15 astetta, eikä tuulikaan puhaltanut niin paljon kuin pelättiin. Tasaväkisessä ottelussa OLS aloitti ja lopetti maalinteon, OPS:n ollessa tehokkaampi sillä välillä. "Pelistä tuli melko lämmin sekä kentällä että sen ulkopuolella... Mutta kyllä tällaisten otteluiden kuuluukin herättää tunteita" Pate kertaa. Erotuomarikolmikko pitikin ottelussa melko tiukkaa linjaa, lähes koko pelin ajan jommaltakummalta joukkueelta oli yksi, kaksi tai jopa kolme miestä jäähypenkillä. "Jäähyjä meillä oli luvattoman paljon, tuntui että pelasimme ekalla puoliskolla ainakin puolet ajasta 2 miehen vajaalla" Jari-Pekka Haverinen muistelee. "Nämä olivat kuitenkin ottelun ratkaisuhetkiä, sillä OLS ei saanut kohtalaisista tekopaikoista huolimatta palloa verkkoon. Puolustimme koko joukkueen voimin ja saimme pidettyä naapurin hyökkääjät kurissa."

OPS pääsi toisella jaksolla melko nopeasti johtoon ja pitikin johtoasemansa pelin loppuun asti, joskin vähän turhan täpärästi. "Kyllä meillä on vielä oppimista johtoaseman pitämisessä, viimeiset minuutit täytyy oppia pelaamaan huolella" Pate miettii. Jari-Pekka oli tästä samaa mieltä: "6-3 rankkarin jälkeen tuntui, että tämä on meidän peli. Löysäsimme kuitenkin vähän liikaa ja päästimme Luistinseuran turhan lähelle. Olisi pitänyt malttaa pitää palloa itsellä enemmän." Palloseura on viimeksi voittanut Luistinseuran Tapaninpäivän ottelussa kaudella 05-06 ja pelannut tasapelin 07-08. "Kyllähän voitto naapuriseurasta kauden yhdessä tärkeimmistä otteluista tuntuu melko hyvältä" tiivistää Jari-Pekka.

OPS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


OPS-90 ry - logo

OPS-90 - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Timo Tiusanen palaa OLS:n valmentajaksi

Timo Tiusanen palaa OLS:n valmentajaksi

OLS:n jääpallon edustusjoukkueen päävalmentajaksi palaa tuttu mies.

Lue lisää
Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina Ouluun saapuu sarjajohtaja Mikkelin Kampparit, joka on saanut kaksi pistettä kaikista kymmenestä pelistään.

Lue lisää
OLS kohtaa lauantaina JPS:n

OLS kohtaa lauantaina JPS:n

Bandyliigassa neljäntenä Oulun Luistinseura saa huomenna vieraaksi viidentenä olevan Jyväskylänseudun Palloseuran.

Lue lisää
OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

Tapaninpäivän jääpalloperinteet jatkuivat Oulussa hieman erilaisissa merkeissä kuin menneinä vuosina.

Lue lisää
OLS kohtaa Tornion

OLS kohtaa Tornion

Tapaninpäivän pohjoisessa kamppailussa kohtaa kaksi huonossa vireessä olevaa joukkuetta.

Lue lisää
OLS voitti sekavan pelin

OLS voitti sekavan pelin

Tämän päivän peli ei ollut jääpalloa parhaimmillaan.

Lue lisää