Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Voittoisa viikonloppu toi kakkossijan

 
Voittoisa viikonloppu toi kakkossijan

Oulun Luistinseura teki onnistuneen matkan etelään. Lauantaina tuli selvä voitto Helsingin IFK:sta lukemin 1 - 8 ja sunnuntaina kaatui ensimmäistä kertaa tällä kaudella myös Porin Narukerä 2 - 6.

– Peli kulki hyvin. Meillä oli hyvää puolustamista ja riittävän aktiivista hyökkäämistä, Samuli Niskanen kommentoi viikonlopun esitystä.
Molemmissa otteluissa oli kova tuuli, Porissa todella kova. Keltapaidat onnistuivat kääntämään tuulen eduksi pelaamalla tehokkaat ensimmäiset puoliajat myötätuuleen. Puoliaikatilanne oli Helsingissä 0 - 7 ja Porissa 0 - 4.

Etelän reissun pistenikkareita olivat muun muassa kahdeksan häkkiä tällännyt Jarmo Mällinen, tehot 3 + 2 kerännyt Sami Harjuoja, viisi syöttöpistettä saalistanut Niskanen ja kolme maalia paukuttanut Ilari Moisala.

Pudotuspelit alkavat

Niskanen on viikonlopun tuloksiin tyytyväinen. Reissuun lähdettäessä ylemmän jatkosarjan kakkospaikalla pysyminen oli omissa käsissä ja se onnistuttiin pitämään.

Ykköseksi tullut HIFK sai päättää ensimmäisenä puolivälierävastustajansa. He valitsivat alemman jatkosarjan voittajan eli Lappeenrannan Veiterän. OLS valitsi alemman jatkosarjan toiseksi tulleen Tornion Palloveikot.

Niskanen perustelee valintaa maantieteellisillä tekijöillä. On kevyempää matkustaa ensi keskiviikkona puolentoista tunnin ajomatkan päähän rajalle kuin kauas etelään. OLS ei aliarvioi tulevaa puolivälierävastustajaansa.
– Torniolla on kokeneita pelaajia, useita takavuosien finalisteja, ”Samppa” kertoo.

OLS:n urakka pudotuspeleissä alkaa keskiviikkona 24. helmikuuta vierasottelulla Torniossa. Lauantaina 27. helmikuuta ToPV tulee puolestaan Ouluun. Peli alkaa Pakkalan tekojäällä kello 15. Mahdollinen kolmas osaottelu pelataan Oulussa sunnuntaina kello 13 alkaen.

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina Ouluun saapuu sarjajohtaja Mikkelin Kampparit, joka on saanut kaksi pistettä kaikista kymmenestä pelistään.

Lue lisää
OLS kohtaa lauantaina JPS:n

OLS kohtaa lauantaina JPS:n

Bandyliigassa neljäntenä Oulun Luistinseura saa huomenna vieraaksi viidentenä olevan Jyväskylänseudun Palloseuran.

Lue lisää
OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

Tapaninpäivän jääpalloperinteet jatkuivat Oulussa hieman erilaisissa merkeissä kuin menneinä vuosina.

Lue lisää
OLS kohtaa Tornion

OLS kohtaa Tornion

Tapaninpäivän pohjoisessa kamppailussa kohtaa kaksi huonossa vireessä olevaa joukkuetta.

Lue lisää
OLS voitti sekavan pelin

OLS voitti sekavan pelin

Tämän päivän peli ei ollut jääpalloa parhaimmillaan.

Lue lisää
OLS:lle avausvoitto

OLS:lle avausvoitto

Kiireisimmille lukijoille riittää kertoa, että lauantain pelissä WP-35 puolusti, kun Oulun Luistinseura piti palloa ja teki välillä maaleja.

Lue lisää