Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tervarit raivasi tiensä välieriin

 
Tervarit raivasi tiensä välieriin

Tervarien ja TPK:n välinen puolivälieräsarja huipentui keskiviikkoiltana Oulussa pelattuun kolmanteen ja ratkaisevaan taisteluun pääsystä välieriin. Kevyellä jalalla liikkeellä ollut Tervarit marssi jo ensimmäisen yhdeksän minuutin aikana 4-0 johtoon joukkueen ykköskentän lyödessä tahdit paraatimarssille. TPK nousi vielä avausjakson aikana (4-2) iskuetäisyyden päähän, mutta ei kyennyt rakentamaan todellista kirivaihdetta koneistoonsa. Tervarit ansaitsi jatkopaikan ollen pelillisesti taitavampi ja otti voiton kotisalissaan loppunumeroin 5-2.

TPK haki pelin päätösminuuteilla kavennusta viidellä kenttäpelaajalla, mutta kiri tyssäsi vajaat kolme minuuttia ennen päätössummeria Kai Lempisen joutuessa rikkomaan alimpana pelaajana ja sai illan toisen keltaisensa myötä katsella punaista korttia.

Tervarien illan tähdistössä tuikkivat toisella puoliskolla maalinsa puhtaana pitänyt Juho Keskinen, juonikas Jarno Auvinen ja muikeat 1+3 tehopisteet kerännyt Dritan Stafsula.

Tervarien pelaajavalmentaja Heikki Halmet oli tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen.

- Olen ylpeä joukkueemme kypsästä esityksestä. Sunnuntain jatkoaikatappio oli raskas takaisku, mutta saimme siirrettyä ajatuksemme jo paluumatkalla ratkaisuotteluun. Teimme tarvittavat neljä osumaa jo ensimmäisen kympin aikana, ja pelasimme mielestämme tämän pudotuspelisarjan taktisesti parhaan ottelumme. Maltoimme pitää palloa ja sen kautta kykenimme kontrolloimaan pelitapahtumia, Halmet iloitsi.

TPK:n valmentaja Niko Kagan ei hävennyt tappiosta huolimatta joukkueensa esitystä.

- Olimme pelin alkuminuutit jäässä ja Tervarit käytti paikkansa tehokkaasti hyväkseen. Keskisen Juho piti Tervareita pinnalla meidän etsikkoaikanamme, mutta futsal on edelleenkin maalintekopeli ja oululaiset olivat tänään sillä osa-alueella meitä selvästi edellä, joten suon kunnian jatkopaikasta Tervareille. Puolivälieräsarja oli kokonaisuudessaan juuri niin tasainen kuin osasin odottaakin, mutta tänä vuonna meiltä ei löytynyt sitä viimeistä puristusta, Kagan harmitteli.

Ottelun päätössummerin jälkeiset tapahtumat jättivät muuten onnistuneesta illasta kitkerän maun oululaisyleisön suupieliin. Turhautunut Juvenal Weldson nahisteli ottelun ykköstähden Dritan Stafsulan kanssa ikävin jälkiseurauksin: erotuomari Olli Niemelä vilautti kummallekin pelaajalle punaista väriä taskustaan, jonka seurauksena Weldson aloittaa kauden 2011-2012 pelikiellossa ja Tervarien Stafsula saa puristella välierien avausottelut katsomon puolella.

Ilves FS ja Tervarit avaavat välieräsarjan lauantaina kello 15.00 Tampereen Spiral-hallissa ja toinen osaottelu pelataan jo sunnuntaina kello 13.00 Oulun urheilutalolla. Finaalipaikkaan tarvitaan kaksi voittoa.

Tervarien tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Tervarit - logo

Tervarit - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



PP-70 kaatoi Tervarit voittomaalikisan jälkeen

PP-70 kaatoi Tervarit voittomaalikisan jälkeen

Tervareiden kotihallissa pirkanmaalaisvieraat menivät johtoon Matias Hovin maalilla.

Lue lisää
Tervareille täydet pisteet kotikentällä

Tervareille täydet pisteet kotikentällä

Tervareiden tuplaviikonloppu alkoi mallikkaasti ja oululaiset napsivat kotonaan täydet 3 pistettä.

Lue lisää
Tervareiden kausi käynnistyy

Tervareiden kausi käynnistyy

Tämän samaisen kysymyksen voi esittää myös kevään pronssista mitaliaan kirkastamaan lähteville Oulun Tervarien edustuspelaajille sekä kesän aikana nimensä Porin Palloilijoista FC Jazz-nimeen organisatooristen muutosten vuoksi vaihtaneelle vierasjoukkueelle.

Lue lisää
TPK janoaa revanssia Tervareista

TPK janoaa revanssia Tervareista

Futsal-liigan runkosarjan jännitteet ja panokset kasvavat mentäessä kohti maaliskuuta ja jo kauan odotettuja pudotuspelejä.

Lue lisää
Tervarit tosipaikan edessä lauantaina

Tervarit tosipaikan edessä lauantaina

Tervarit palaa kotiparketilleen vuodenvaihteen jälkeen kevätkierroksen avausotteluun.

Lue lisää
TP-Kaarle taisi maalinteon

TP-Kaarle taisi maalinteon

Keskiviikko tarjoili todellista hulinaa maalien muodossa Oulun urheilutalolle saapuneelle kauden ennätysyleisölle.

Lue lisää