Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhuille ensimmäinen pisteetön ottelu tällä kaudella

 
Pesäkarhuille ensimmäinen pisteetön ottelu tällä kaudella

Pesäkarhujen naisten superpesisjoukkue koki tappion jaksoin 1-0 kärkiottelussa Jyväskylässä tiistaina. Näin Pesäkarhut jäi ensimmäistä kertaa pisteittä tämän kauden otteluissa. Ensimmäisen jakson Kirittäret aloitti vahvasti sisällä lyöden heti ekaan vuoroon hyvillä lyönneillä kolme juoksua. Pesäkarhut pääsi kuitenkin toisessa sisävuorossaan hyvin peliin kiinni kaventaen lukemiksi 3-2. Jyväskyläläisten kolmas sisävuoro olikin sitten yhtä ilotulitusta, he tekivät peräti 12 juoksua ja lyönnit olivat lähes poikkeuksetta unelmavetoja. Harvinaista oli se, että kolem peräkkäistä Kirittärien lyöjää vetäisi vuorossa kunnarin. Lopulta ensimmäinen jakso meni kotijoukkueelle 15-2.

Pesäkarhujen ilme ja tekeminen parani toiseen jaksoon. Koko joukkue taisteli lujasti ja osoitti itselleenkin sen, että periksi ei pidä antaa ja että Kirittäret on kaadettavissa myös Jyväskylässä. Pesäkarhut pääsi viimeisellä tasoittavallaan yrittämään voittojuoksuakin, mutta Kirittärien erinomaiset taittoheitot kakkospalkinnolla palkitun Johanna Pentilän läpilyönnistä tuhosivat yrityksen. Hieman aikaisemmin ykköspalkinnolla palkittu Susanna Puisto oli kurittanut kunnarilyönnillään Kirittärien takakenttää. Toinen jakso kuitenkin päättyi 1-1 ja koko peli siis Kirittärille 1-0.

"Olemme ylpeitä nuoren joukkueemme kasvojen pesusta toisella jaksolla. Kukaan ei heittänyt pyyhettä kehään, vaan heräsimme hienoon taisteluun", Pesäkarhujen kakkospelinjohtaja Petri Kaijansinkko totesi pelin jälkeen. "Nyt on katseet käännettävä jo keskiviikon kotipeliin Haminaa vastaan, ei auta liikaa murehtia enää", Kaijansinkko lisäsi. Yleisöä Jyväskylässä lähes tuhat henkeä ja osa heistä käyttäytyi pelin jälkeen suorastaan törkeästi Pesäkarhujen pelinjohtaja Jarmo Aniaa kohtaan. Suunsoitto ja "pottuilu" menneistä tapahtumista Anialle oli kaikkea muuta kuin hyvän maun mukaista ja mikä ihmeellisintä sitä pystyttiin harrastamaan Pesäkarhujen vaihtopenkin välittömässä läheisyydessä ilman että Kirittärien järjestyshenkilöitä oli asiaan puuttumassa.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2007 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2007

Ottelut kaudella 2007

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JarmoAnia

Jarmo Ania

Tiedot

PetriKaijansinkko

Petri Kaijansinkko

Tiedot

JohannaPentilä

Johanna Pentilä

Tiedot

SusannaPuisto

Susanna Puisto

4.12.1988
Tiedot


Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää