Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MuSa kärsi tappion Salossa

 

MuSa kärsi tappion Salossa


MuSalla oli edessään todellinen kasvojenpesun paikka, kun Ilves piti edellisessä kohtaamisessa oppitunnin jalkakapallosta MuSan kotiyleisön edessä. Saloon saatiinkin lähetettyä varsin iskukykyinen ja motivoitunut rykmentti, sillä mukaan lähtivät myös PoPan Samu Ruisniemi ja kakkosjoukkueesta tutut kasvot Jussi Männistö sekä Ville Santanen.

MuSan luonnollinen tavoite vaikeassa tilanteessa oli hakea kaikki kolme pistettä ja lähteä pelaamaan rohkeasti hyvällä itseluottamuksella. Peruuttelemaan ei siis lähdetty, vaikka SalPa tiedettiinkin vaikeaksi vastustajaksi. Taktiikka toimi hyvin ja MuSa piti palloa ja haki aukkoja SalPan puolustuksesta. Paketti oli tiivis ja salolaisten oli vaikeaa löytää pelitilaa.

Hyvästä alusta huolimatta SalPa pääsi iskemään ottelun avausosuman. Matti Heimo, yksi kakkosdivarin vaarallisimmista kärkimiehiestä jätettiin vastahyökkäyksen päätteeksi kuudentoista alueen sisällä vapaaksi ja Koskelan hyvästä torjuntayrityksestä huolimatta, pallo painui etukulmasta verkon perukoille.

MuSa jatkoi takaiskusta huolimatta omaa rauhallista peliään ja pyrki pitämää palloa lyhytsyötöin omilla sekä pelaamaan vaihtelevasti pitkillä linjan taakse. Reilu kymmenen minuuttia takaiskumaalin jälkeen hyvä ote pelistä palkittiin ja Jussi Männistö pääsi kulman jälkitilanteesta niittaamaan pallon maalin kattoon. Tärkeä maali loi lisää uskoa vierailijoihin ja itseluottamus oli korkealla.

Toinen puoliaika alkoi siitä mihin ensimmäinen jäi. MuSalla oli edelleen hyvä ote pelistä ja pallo liikkui mallikkaasti mieheltä toiselle. Juha Vallin jakoi keskikentältä hyviä ristipalloja ja Pira sekä Akbar pääsi haastamaan SalPan puolustajia. Viimeinen tarävyys kuitenkin maalinteosta puuttui ja SalPa-veskari Lahtinen pääsi lopulta melko helpolla hoitamaan maalintekoyritykset.

69. minuutilla taivas synkkeni, kun Joni-Petteri Malkan keskitys painui helpohkosti etukulmasta ohi loistavan syksyn pelanneen Lauri Koskelan. Maalia ennen Koskela oli katkonut muutaman vaarallisen kotijoukkueen läpiajoyrityksen upeilla vastaantuloillaan. MuSa haki tasoitusta vimmatusti ja nosti hyökkäykseen lisää voimaa. Joao Gaetti vaihdettiin maamieheensä Piracaiaan ja Jussi Välilä nostettiin pykälää ylöspäin keskikentän keskelle.

Muutoksista huolimatta SalPa pääsi iskemään vielä kertaalleen. Vaihtomies Jaakko Hietaranta ehti olla kentällä vain reilu viisi minuuttia, kun hän sai pelivälineen noin 10 metriä maalista ja taituroi sen yli Välilän ja laukoi volleyn takakulmaan. Hieno yksilösuoritus katkaisi vierailijoiden selkärangan ja varsinaista loppukiriä ei saatu aikaiseksi. Muutamat keskityspallot ja kulmat Lahtinen hoiti eleettä.

Näin MuSa jäi nuolemaan näppejään ja SalPa nappasi kolme pistettä, jotka olisivat varmasti maistuneet myös MuSalle. Taistelu jatkuu kuitenkin edelleen ja seuraavaksi MuSa saa vieraita Karjaalta, kun ilman häviöitä pelannut BK-46 saapuu Poriin Sunnuntaina 4.9.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Joni Lämsä liittyy Musan Salaman miehistöön

Joni Lämsä liittyy Musan Salaman miehistöön

Oulusta lähtöisin oleva keskikenttäpelaaja Joni Lämsä liittyy kauden alla Musan Salaman vahvuuteen.

Lue lisää
Matias Koskinen liittyy cupin alla Musan Salaman ryhmään

Matias Koskinen liittyy cupin alla Musan Salaman ryhmään

Matias Koskinen Salama-paitaan, myös Nuutti Kahila ja Saska Kynäslahti mukaan edustusjoukkueen vahvuuteen.

Lue lisää
Verneri Salminen jatkaa Musan Salaman takalinjoilla

Verneri Salminen jatkaa Musan Salaman takalinjoilla

Musan Salaman puolustuslinjassa kolme kautta pelannut Verneri Salminen nähdään seuran valkoisessa paidassa myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Rudi Dieter liittyy Musan Salaman miehistöön

Rudi Dieter liittyy Musan Salaman miehistöön

Tampereelta saapuva Rudi Dieter liittyy uutena pelaajana Musan Salaman vahvuuteen.

Lue lisää
Jussi Välilä jatkaa Salamapaidassa myös tulevalla kaudella

Jussi Välilä jatkaa Salamapaidassa myös tulevalla kaudella

Musan Salaman riveihin päättyneeksi kaudeksi palannut Jussi Välilä (27) nähdään seuran valkoisessa paidassa myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Juho Lehtonen jatkaa Jazzin riveissä

Juho Lehtonen jatkaa Jazzin riveissä

Kakkosen B-lohkon parhaaksi hyökkääjäksi viime kaudella valittu Juho Lehtonen ja FC Jazz ovat solmineet kautta 2018 koskevan sopimuksen.

Lue lisää