Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FBT Porille jälleen maalin tappio

 

FBT Porille jälleen maalin tappio


FBT Porin joukkue hävisi jo kolmannen kerran peräkkäin raskaimmalla mahdollisella tavalla. Tällä kertaa TPS pokkasi voiton maalin erolla. Porilaiset saivat hyvän toisen erän ansiosta pelin 3-3:een, mutta synkkä kolmannen erän alku ratkaisi pelin turkulaisille. Edes FBT:n hyvä kahden maalin alivoimakiri ei lopussa riittänyt tasoitukseen saakka.

- Näkyi jo viikolla harjoituksissa, että väsy on nuorella joukkueella päällä. Kolmannen erän alkuun se iski pahiten, ja peli repsahti nopeasti, päävalmentaja Ismo Läntinen näki.

FBT Porille sattui ottelussa kaksi synkkää hetkeä. Ensimmäisessä erässä TPS iski kolmeen minuuttiin kolme täysosumaa. Kotijoukkue pääsi Tatu Ruohosen maalilla kaventamaan erän lopussa. Toisessa erässä peli tasoittui, ja FBT Pori taisteli ottelun tasoihin. Joukkueen toisen osuman iski Miikka Läntinen, ja Tero Saaristo tasoitti ylivoimalla, kun erää oli hieman yli minuutti jäljellä.

Kolmannen erän alkuun sattui porilaisten toinen heikko hetki. Erää oli pelattu vain 3.53, kun vieraat olivat iskeneet kolmasti.

- Ensimmäinen erä oli meiltä heikko, toinen taas hyvä. Kolmanteen erään tulimme jälleen kuin paskat housuissa, en tiedä miksi ihmeessä, nuori porilaispakki Kalle Santanen pamautti.

Ottelu näytti jo ratkenneelta ajassa 57.57, kun FBT Pori hölmöili itselleen tuplarangaistuksen. TPS hölmöili vielä enemmän, ja päästi porilaiset iskemään kahden miehen alivoimalla kahdesti. Maalit syntyivät Ville Salosen ja Benjamin Lepolan lavoista. Molemmat maalit syötti Tatu Ruohonen, joka keräsi pakin paikaltaan ottelussa maalin ja kaksi syöttöä.

- Pelin lopusta ei jäänyt kovin hyvä fiilis. Todella tyhmästi päästimme 5-3 -ylivoimalla vastustajan kahdesti ylivoimahyökkäykseen, TPS:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka hämmästeli taktista kömmähdystä.

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää
Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut lähtee lauantaina pohjoisiin LNM:n vieraaksi. Liminkalaiset esittivät marraskuussa vahvoja otteita Porissa, vieden tiukan väännön ja pisteet mukanaan lukemin 3-4.

Lue lisää
Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Viime kaudella Karhuissa 23 ottelussa pelannut Arvid Vonk on solminut vuoden jatkosopimuksen Karhujen kanssa. Vonk on tärkeä palanen Karhujen joukkuetta myös ensi kaudella.

Lue lisää
Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Viimeisimpinä pelaajina vuoden jatkosopimuksen on kirjoittanut Salibandyliigakokemustakin omaava Karhujen kasvatti Roni Tuomela.

Lue lisää
Karhuille kaksi jatkosopimusta

Karhuille kaksi jatkosopimusta

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat Heikki Vanhatalo ja Henry Stenfors.

Lue lisää