Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Turkulaisten kaudesta voi tulla mitä vain

 
Turkulaisten kaudesta voi tulla mitä vain

Turun kiekkoylpeys saattaa alkavalla kaudella olla aivan uudenlaisen tilanteen edessä. Penkin alle menneiden kausien jälkeen tulossa saattaa olla vielä jotain paljon pahempaa. Se, onnistuuko TPS yllättämään kaikki, on pitkälti Hannu Virran käsissä. Koko TPS:n organisaatio on ollut jo pitkään tapetilla, milloin valmentajan takia tai sitten taloudellisista syistä. Yksi on kuitenkin varma: kesän aikana uudistunut joukkue tulee tekemään kaikkensa kaukalossa - on sitten seuran taustat missä kunnossa tahansa.

Turkulaisten maalivahtikaksikko on ennakkoon joukkueen suurin kysymysmerkki. Turussa on päästy nauttimaan Suomen ykkösvahtien torjuntataidoista mm. Miikka Kiprusoffin ja Jani Hurmeen kaltaisten veskareiden toimesta. Nyt joukkueen torjujakaksikon muodostaa Mestiksestä siirtyneet Juha Kuokkanen ja Alexander Salak. Maalivahdeista Kuokkanen on torjunut aiemmin SM-liigassa SaiPan riveissä. Viiden kauden aikana hankitut tilastot eivät kuitenkaan mairittele Kuokkasta. Toisen maalivahdeista pitää onnistua todella hyvin, jotta turkulaisryhmästä ei tulisi ensimmäistä joukkuetta, joka hankkii itselleen maalivahdin kesken kauden. Viime kaudella Rauman Lukko lähti kauteen kaksikolla, joista kumpikaan ei nähnyt kauden päätöstä Raumalla. Turussa on alkavalla kaudella samankaltaiset ainekset ilmassa.

Tepsin puolustus koki kovia, kun harjoituskaudella Aki-Petteri Berg
Juha Kuokkanen,TPS
Juha Kuokkaselta odotetaan Turussa paljon.
Kari Saha / UrheiluPori.com
loukkaantui. Bergin loukkaantuminen on sen verran vakava, että mies menettää pitkän pätkän kauden alusta. Turkulaisten puolustus jatkaa lähes tulkoon samoilla nimillä, mihin se viime kautensa päätti. Bergin lisäksi takalinjoilla luutii edelleen pitkästä takatukastaan tunnettu Marko Kiprusoff. Uutena nimenä Tepsin puolustuksessa luistelee Lee Sweatt. Pohjois-Amerikasta siirtynyt Sweatt on pelannut urallaan pääsääntöisesti NCAA-liigaa. Tilastoihin tosin mahtuu myös 11 AHL-ottelua San Antonion riveissä.

Turkulaisille tutuksi tulleet Kai Nurminen, Ville Vahalahti ja Mika Alatalo eivät enää jatka joukkueen peliasussa. Maalitykkinä pitkään häärinyt Nurminen löysi uuden työnantajansa Hämeenlinnasta. Vahalahti puolestaan matkusti Ruotsin puolelle kiekkoilemaan. Joukkue hankki kesällä riveihinsä Teemu Laineen, Tomas Sinisalon, Johannes Alasen, Eric Johanssonin ja Jan Hrdinan. HIFK:ssakin vieraillut Hrdina on joukkueen riveissä vain kolme viikkoa. Hrdina täyttää loukkaantuneen Justin Morrisonin paikan. Jokereissa ja Tapparassa aiemmin pelannut Laine onnistui viime kaudella pelaamaan toistaiseksi uransa parhaan kauden. Tapparassa pelatut 54 peliä toi Laineelle hienot 30 tehopistettä. Kokemusta turkulaisten riveihin tuo myös pitkään SM-liigassa pelannut Johannes Alanen. Alanen on edustanut uransa aikana Tapparaa, JYPiä ja viimeksi Espoon Bluesia.

Ismo Läntisen mietteitä Palloseurasta

Pistää silmään:
Kyllähän se on tosi asia, ettei turkulaisten kaudesta kovinkaan ruusuista voi odottaa.
Nuoret maalivahdit ovat kovan paikan edessä sarjan alkupuoliskolla. Puolustus kaipaisi Aki-Petteri Bergiä, mutta olkapäävamma pitää tähtipuolustajan kauden alusta sivussa.
Hyökkäyksessäkään ei ole totuttuja pisteitä tekeviä pelaajia.
Valmennuskaan ei ole kovinkaan kokenutta niissä rooleissa, missä nyt TPS:ssä toimivat.
Turkulaisia ei kuitenkaan voi aliarvioida. Pelaajalistassa ei huonoja pelaajia ole. Pelaajat ovat hyviä käsistään ja erittäin luisteluvoimaisia. Turkuhallin puitteetkin tuovat vielä motivaatiolisää kehitykselle.
Yleisöllä on suuri merkitys millainen tulevasta kaudesta TPS:lle tulee.
Aina ei pelkkä yrittäminenkään riitä täyttämään katsomoita ja Turkuhallia, Turkuhalliin kun mahtuu yli kymmenentuhatta katsojaa istumaan, niin olisikin suotavaa, että Tepsille niitä voittojakin tulisi.


Merkittävimmät siirrot:
Tulleet:
Jan Hrdina, HV71 (SWE)
Eric Johansson, Mora IK (SWE)
Lee Sweatt, San Antonio Rampage (AHL)
Teemu Laine, Tappara
Tomas Sinisalo, Malmö Redhawks (SWE)
Juha Kuokkanen, TuTo (Mestis)
Alexander Salak, Jokipojat (Mestis)
Antti Erkinjuntti, Hokki (Mestis)
Max Kolu, Clarkson University (NCAA)
Johannes Alanen
Justin Morrison

Lähteneet:
Tuukka Pulliainen
Kai Nurminen, HPK
Kent McDonell, Skellefteå (SWE)
Jani Hurme, Malmö (SWE)
Ville Vahalahti, Linköping (SWE)
Kevin Kantee, Ilves
Tomi Sykkö, JYP
Mika Alatalo

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle




Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää