Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ässät juhlakauteen suurin satsauksin

 
Ässät juhlakauteen suurin satsauksin

Porilaisten viime kausi oli melkoinen pettymys - pelillisesti. Samaan aikaan, kun joukkue jäi sarjan toiseksi viimeiseksi, seuran talous teki erinomaisen tuloksen. Seuran taloutta tutkittaessa viime kausi oli kuitenkin onnistunut. Tosin se, mikä näkyy ankarimmin, oli  joukkueen romahtaminen sijalta kaksi sijalle kolmetoista. Näin isoja pudotuksia ei kovinkaan usein nähdä. Nyt juhlakauttaan viettävä joukkue sai riveihinsä lukuisia vahvistuksia, mikä nosti seuran pelaajabudjetin uudelle tasolle. Joukkueen valmennuksesta vastaa kesken viime kauden ykköseksi noussut Jari Härkälä. Härkälän kaveriksi tuli Kuopiosta potkut saanut Mika Pieniniemi.

Ässien maalivahtiruletti epäonnistui viime kaudella osittain. Joukkueen maalille hankittu Matti Kaltiainen ei kyennyt auttamaan joukkuetta tarpeeksi. Viime kauden kakkosmaalivahtina aloittanut Eero Kilpeläinen nousi Kaltiaisen ohi ykköstorjujaksi. Kilpeläinen jatkaa joukkueen riveissä myös alkavallakin kaudella. Ässät hankki kesällä kokeneen Kimmo Kapasen täydentämään maalivahtikaksikkoa. Samin veli Kimmo on uransa aikana pelannut SM-liigassa KalPan, HIFK, Kiekko-Espoon ja HPK:n riveissä. Parhaat kautensa Kapanen on kuitenkin pelannut Ruotsin Elitserienissä.

Ässien puolustus ja puolustuspelaaminen olivat viime kauden suurimpia heikkouksia. Kauden päätteeksi puolustuksesta katosivat Teemu Kesä, Peter Aston ja Iikka Törnvall. Uusina niminä Ässät esitteli Henrik Petrén ja Nick Kuiperin. SaiPassa erinomaisesti pelannut Petré on terveenä Ässien ehdoton ykköspuolustaja.
Kimmo Kapanen,Ässät
Kimmo Kapanen vahvistaa Ässiä.
Kari Saha / UrheiluPori.com
SaiPan takalinjoilla syntyi tehot 3+13.  Nick Kuiper puolestaan tuo fyysisyyttä porilaisten puolustukseen. AHL-sarjassa pelannut Kuiper kykenee tarvittaessa myös suojelemaan oman joukkueen tähtipelaajia. Se, onko Ässien puolustus ja puolustuspelaaminen parantunut tarpeeksi viime kaudesta, nähdään kauden alkupuolella.

Ässien hyökkäyskalusto koki kesän aikana varsinaisen kasvojen kohotuksen. Joukkueessa eivät viime vuoden pelureista enää jatka Tobias Salmelainen, B.J. Crombeen, Tom Wandell, Tommi Turunen ja Paul Healey. Ässät onnistui kesän aikana kiinnittämään riveihinsä nimimiehiä. Uusia hankintoja ovat Rob Hisey, Teemu Virkkunen, Markku Tähtinen ja Tommi Huhtala. Satakuntalaisittain suurin uutispommi tuli kuitenkin loppukesästä, kun Laitilan kaurajätti Pasi Saarela allekirjoitti Ässien kanssa ensi kautta koskevan sopimuksen. Harjoituspeleissä Saarela on osoittanut hurjan laukauksensa olevan entisellään ja näin ollen on ensi kaudella odotettavissa runsaasti tehoja. Etenkin, kun Saarelan kanssa samassa kentässä pelaa erinomaisen pelisilmän omaava Marko Kivenmäki. Toinen mielenkiintoinen pelaaja on paluun patapaitaan tekevä Rob Hisey. Pasi Saarela,Ässät
Pasi Saarelaa kannattaa ensi kaudella seurata.
Kari Saha / UrheiluPori.com
Hisey vietti viime vuoden Saksan DEL-liigassa Hannoverin riveissä. Saksassa vietty kausi toi piskuiselle taiturille 29 tehopistettä.

Ismo Läntisen mietteitä Ässistä

Ässät mitaleille

Taustaa väittämälle:
Pelaajat:

Pelaajasopimuksia ennätykselliset 28, joista monet ovat seurajohdon todellisia täsmähankintoja, esim. nimet Kimmo Kapanen, Henrik Petré, Teemu Virkkunen; Markku Tähtinen, Rob Hisey ja vielä ”sokerina pohjalla” Pasi Saarela
Monia jo menestymään tottuneita uusia nuoria kilvoittelee tasapäisesti peliajasta esim. nimet Joonas Kemppainen ja Sakari Salminen

Taustat:
Ässillä on riittävän hyvä valmennustiimi ja iso asiansa osaava taustaryhmä.

Lisäapu:
Mahtava kotiyleisö ja innokas mediaväki ”piiskaavat” Ässiä vaikeina hetkinä eteenpäin.

”Kirstu”
Mikä parasta; kirstusta löytyy euroja paikkaamaan, jos joku osa-alue ei toimi.

Mitaleille päästäkseen pitää kuitenkin muutaman seikan toteutua.
Kivenmäen syöttöjen pitää löytää Saarelan niin kuin löysivät ”Krisse” Kuuselan (ainakin ylivoimissa). Omista pojista (Joensuu, Kuparinen tai Tähtinen); jonkun pitää nousta Kivenmäen ja Saarelan kanssa Teksti-TV sivulle 241. Tosiasiassa täsmähankinnoista ainakin Kapasen ja Petren olisi hyvä onnistua.

MIKÄ PARASTA ÄSSIEN OLLESSA MITALEILLA OLLAAN MYÖS LUKON EDELLÄ (finaalissa Jokerit ja Kärpät?)


Merkittävimmät siirrot:
Tulleet:
Pasi Saarela, Leksand (SWE)
Nick Kuiper, Johnstown Chiefs (ECHL)
Rob Hisey, Hannover Scorpions (DEL)
Teemu Virkkunen, Tappara
Kimmo Kapanen, HV71 (SWE)
Markku Tähtinen, Skellefteå AIK (SWE)
Tommi Huhtala, Ilves
Henrik Petré, SaiPa

Lähteneet:
Tobias Salmelainen, Jokerit
B.J. Crombeen
Tom Wandell
Tommi Turunen
Teemu Kesä
Paul Healey
Peter Aston
Iikka Törnvall

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


HC Ässät Pori Oy - logo

Ässät - 2007-2008 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2007-2008

Ottelut kaudella 2007-2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PeterAston

Peter Aston

24.2.1986 Toronto, Canada
Tiedot

B.J.Crombeen

B.J. Crombeen

10.7.1985 Newmarket, Kanada
Tiedot

Paul Healey

20.3.1975 Edmonton, Alberta, Canada
Tiedot

RobHisey

Rob Hisey

24.9.1984 Oakville, ONT, CAN
Tiedot

TommiHuhtala

Tommi Huhtala

7.12.1987 Tampere
Tiedot

JariHärkälä

Jari Härkälä

29.1.1962 Pori
Tiedot

MattiKaltiainen

Matti Kaltiainen

30.4.1982 Espoo
Tiedot

KimmoKapanen

Kimmo Kapanen

12.9.1974 Vantaa
Tiedot

JoonasKemppainen

Joonas Kemppainen

7.4.1988 Kajaani
Tiedot

TeemuKesä

Teemu Kesä

7.6.1981 Helsinki
Tiedot

EeroKilpeläinen

Eero Kilpeläinen

7.5.1985 Juva
Tiedot

MarkoKivenmäki

Marko Kivenmäki

20.7.1975 Turku
Tiedot

NickKuiper

Nick Kuiper

12.2.1982 Beaconsfield, PQ, CAN
Tiedot

HenrikPetré

Henrik Petré

9.4.1979 Kista, Sweden
Tiedot

MikaPieniniemi

Mika Pieniniemi

1966 Oulu
Tiedot

PasiSaarela

Pasi Saarela

24.8.1973 Laitila
Tiedot

TobiasSalmelainen

Tobias Salmelainen

27.3.1985 Espoo
Tiedot

SakariSalminen

Sakari Salminen

31.5.1988 Pori
Tiedot

TommiTurunen

Tommi Turunen

13.1.1970 Savonlinna
Tiedot

MarkkuTähtinen

Markku Tähtinen

10.4.1978 Pori
Tiedot

IikkaTörnvall

Iikka Törnvall

13.1.1983 Kalajoki
Tiedot

TeemuVirkkunen

Teemu Virkkunen

13.1.1979 Haukipudas
Tiedot

TomWandell

Tom Wandell

29.1.1987 Södertälje, Sweden
Tiedot


Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää