Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FBT tahtoi voittaa

 
FBT tahtoi voittaa


Ottelusta Kooveeta vastaan ennakoitiin arvoituksellista. Ottelun tahti oli kuitenkin selvä jo ensi minuuteista alkaen.

FBT lähti otteluun "korkealta ja kovaa" -tyllillä. Jos ei karvattu aivan päätylaidasta läpi, niin ainakin melkein. Myös alaspäin jaksettiin tulla juosten. Tämä pelitapa näytti olevan myrkkyä Kooveelle. Kun vielä tehoa ja tahtoa riitti myös hyökkäyspäässä, oli taukotuloksena ansaittu porilaisjohto 3-0.

Toinen erä jaksettiin aloittaa samalla tyylillä. FBT meni jo 5-0 johtoon ennen kuin hieman pelin juonesta kiinni saanut Koovee onnistui maalinteossa. FBT:n tasainen tahti kuitenkin läpi erän. Tauolle lukemissa 7-1.

Kolmanteen erään kentälle tuli jo kohtaloonsa alistunut Koovee. Eikä kohtalo siitä muuksi muuttunut, vaikka Koovee erän loppupuolella onnistuikin vielä pari maalia tekemään. Kun FBT teki tässäkin erässä neljä osumaa, olivat loppunumerot 11-3.

Illan ottelussa FBT näytti, että tahtoakin on olemassa. Joukkueen ehdottomasti parasta osaamista esittivät Ville Salonen, Matti Vapaniemi ja Teemu Helin. Matti Vapaniemen peli oli oivaltavaa ja vapautunutta. Vielä maalipyssyään hieman säästellyt Ville Salonen oli mukana peräti kuuden maalin synnyssä (1+5).

FBT Porin tehopisteet:
Ville Salonen 1+5
Matti Vapaniemi 3+2
Janne Kujansuu 0+3
Teemu Helin 2+0
Hannu Katila 2+0
Kristo Kangas 1+0
Jussi Taskinen 1+0
Ville Mattila 1+0

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2007-2008 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2007-2008

Ottelut kaudella 2007-2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


TeemuHelin

Teemu Helin

13.6.1986
Tiedot

VilleSalonen

Ville Salonen

4.4.1987
Tiedot

MattiVapaniemi

Matti Vapaniemi

25.8.1987 Pori
Tiedot


Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää
Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut lähtee lauantaina pohjoisiin LNM:n vieraaksi. Liminkalaiset esittivät marraskuussa vahvoja otteita Porissa, vieden tiukan väännön ja pisteet mukanaan lukemin 3-4.

Lue lisää
Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Viime kaudella Karhuissa 23 ottelussa pelannut Arvid Vonk on solminut vuoden jatkosopimuksen Karhujen kanssa. Vonk on tärkeä palanen Karhujen joukkuetta myös ensi kaudella.

Lue lisää
Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Viimeisimpinä pelaajina vuoden jatkosopimuksen on kirjoittanut Salibandyliigakokemustakin omaava Karhujen kasvatti Roni Tuomela.

Lue lisää
Karhuille kaksi jatkosopimusta

Karhuille kaksi jatkosopimusta

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat Heikki Vanhatalo ja Henry Stenfors.

Lue lisää