Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SBS Porilla edessä otteluruuhka

 
SBS Porilla edessä otteluruuhka

SBS Porin osalta pelitahti tiivistyy seuraavan viikon aikana huomattavasti. Lauantaista eteenpäin pelataan yhdeksään päivään neljä peliä, joten tahti muuttuu täysin edelliseen kolmeen viikkoon verrattuna. Tulevana viikonloppuna SBS matkustaa ensin lauantaina Pietarsaareen Blue Foxin vieraaksi ja sunnuntaina Poriin saapuu Lohjan Losb.

Blue Fox – SBS Pori

Blue Fox on viime peleissä ollut kovassa vireessä. Joukkue hävisi sarjassa kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta sen jälkeen ei tappioita ole tullut, vaan seitsemän pelin saldona on viisi voittoa ja kaksi tasapeliä (Nokia ja FBT). Sarjataulukossa joukkue on kolmantena kolme pistettä SBS:aa perässä. Eli äärimmäisen kova ja tärkeä kamppailu on kyseessä.

Blue Foxin kirkkaimpana tähtenä on tuikkinut odotetusti liigakentiltä palannut Johnny Ojala, joka on takonut yhdeksässä ottelussa hurjat tehot 8+24. Ojalan syöttöjen kohteena ovat useimmin olleet Mikael Nyvall (11 maalia), Matias Österberg (10) ja Janne Karvonen (10). Puolustuksen tukipilareina ovat häärineet jälleen Kim Nyström ja Markus Backlund. Yksi on kuitenkin joukosta poissa, sillä koko sarjan valovoimaisin pelaaja Jori Isomäki teloi polvensa kauden kynnyksellä ja vaikuttaa tällä hetkellä ainoastaan joukkueen valmennusportaassa.

SBS jatkaa sarjaa vakuuttavasti. Joukkue on edelleen ilman tappioita kahdeksan pelin jälkeen. Pietarsaaressa joukkue kohtaa ehkä kovimman haasteen tähän asti, sillä puitteiltaan upea Tähtihalli on erittäin paha paikka pelata. Ensinnäkin kentän alusta on sellainen, jossa ei tätä lajia pitäisi pelata ollenkaan, ja toiseksi Blue Foxilla on perinteisesti omiaan kovasti kannustava kotiyleisö. SBS on kuitenkin osoittanut, että se pystyy sulkemaan ulkopuoliset asiat pois mielestään ja keskittymään vain ja ainoastaan siihen tärkeimpään eli itse peliin.

Odotettavissa on siis todella tasainen koitos, jonka lopputulosta on vaikea ennakoida, sillä molemmilla on mahdollisuudet aina voittoon asti. Jos SBS pystyy toteuttamaan omaa pelitapaansa omalla tasollaan, niin pisteet voivat hyvinkin matkata Poriin. Jos taas keskittyminen kohdistuu vääriin asioihin, niin kotijoukkue tulee kyllä aiheuttamaan porilaisille ensimmäisen tappiomerkinnän.

SBS Pori – LoSB

Sunnuntaina starttaa sarjan toinen kierros, kun Lohjan Salibandy saapuu Porin Urheilutalolle. Joukkeiden ensimmäisen kohtaamisen SBS vei Lohjalla lukemin 1-6. Losb on sittemmin jämähtänyt sarjataulukon tyvipäähän, joten tarvetta lisäpisteille olisi.

Losb:in alkukauden tehokkain pelaaja on ollut Janne Savela (6+4). Muita mielenkiintoisia nimiä joukkueessa ovat mm. Eddy Sobott ja Mikko Sinkko, joiden kanssa SBS-puolustus saa vääntää toden teolla.

SBS pelaa edellisenä iltana Pietarsaaressa, joten avainkysymys tähän peliin lähdettäessä on palautumisen onnistuminen. Jalat on oltava liikkeellä heti alusta ja myös ajatuksen on kuljettava. Vaikka joukkueiden välillä suuri piste-ero sarjataulukossa onkin, niin yksittäisissä peleissä voi tapahtua mitä vaan. Eli SBS-takin napit on syytä pysyä kiinni, muuten saattaa ilkeä syysflunssa iskeä.

SBS Porin tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Salibandyosakeyhtiö - SBO Pori - logo

SBS Pori - 2007-2008 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2007-2008

Ottelut kaudella 2007-2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jani Kannosto on Karhujen seuraava päävalmentaja – valmennustiimi selvillä

Jani Kannosto on Karhujen seuraava päävalmentaja – valmennustiimi selvillä

Erinomaisen kauden salibandyn Divarissa pelannut Karhut on nimennyt ensi kauden päävalmentajansa. Edustusjoukkueen päävalmentajaksi siirtyy päättyneellä kaudella kakkosena toiminut Jani Kannosto. Kannoston sopimus on kaksivuotinen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Karhut solmi kaksi jatkosopimusta

Karhut solmi kaksi jatkosopimusta

Divari-kauteen valmistautuva Karhut on solminut kaksi jatkosopimusta omien kasvattiensa kanssa.

Lue lisää
Karhut solmi kaksi tärkeää jatkosopimusta

Karhut solmi kaksi tärkeää jatkosopimusta

Karhut on solminut kaksi tärkeää jatkosopimusta ensi kautta koskien. Joukkueen riveissä jatkavat kapteenina toiminut puolustaja Kalle Santanen sekä Divarin maalipörssin voittanut hyökkääjä Benjamin Lepola.

Lue lisää
Karhut jatkaa Kujansuun alaisuudessa

Karhut jatkaa Kujansuun alaisuudessa

Salibandyn Divarissa pelaava Karhut on solminut ensi kautta koskevat valmentajasopimukset. Päävalmentajana joukkueessa jatkaa 1+1 vuotisella sopimuksella Juha-Petri Kujansuu.

Lue lisää
Karhut kiinnitti ensimmäiset pelaajat kaudella 2016-17

Karhut kiinnitti ensimmäiset pelaajat kaudella 2016-17

Salibandyn Divarissa pelaava Karhut on solminut ensimmäiset jatkosopimukset kaudelle 2016-17. Joukkueen riveissä jatkavat vuoden mittaisilla sopimuksilla hyökkääjät Saku Lahtinen ja Juha Tikka, puolustajat Aapo Tamminen, Joni Halminen ja Riku Salo, sekä maalivahti Rasmus Österman.

Lue lisää