Kuningaskotka ja sinisen viivan arvoitus

Kuten aiemman perusteella on saattanut käydä selväksi, penkkiurheilijan vaimo ei ole mikään urheilun Jyrki Otila. Mäkihyppykin on tullut tähän mennessä tutuksi lähinnä Playstationin talviolympialaisia jäljittelevästä pelistä. Häpeällistä Suomen kansalaiselle? Mahdollisesti. Taannoisena uudenvuodenpäivänä allekirjoittanut kuitenkin ajautui tilanteeseen, jossa perhejuhlan keskellä oli kerta kaikkiaan mahdotonta välttyä Garmisch-Partenkirchenin osakilpailun seuraamiselta. Seurasta johtuen oma tietämättömyys oli naamioitava mahdollisimman tarkasti, mutta mielessä pyöri useampiakin kysymyksiä. Mitä tarkoitti esimerkiksi tuo alastulomäen kummallinen sininen viiva, joka näytti välillä liikkuvan eteenpäin? Viivan lisäksi hämmästystä aiheuttivat hyppääjien yllättävän veltonnäköiset sukset, mutta myös ihastelemista riitti muutaman urheilijan vaaleanpunaisissa kypärissä.

Kilpailun jännitys on se asia, joka on saanut penkkiurheilijan vaimon pysymään mäkihypyn aikana pois ruudun edestä. Johtunee jonkin palikan väärästä asennosta pään sisällä, että suomalaishyppääjien ratkaisevia hyppyjä ei vain pysty katsomaan, vaan niiden ajaksi on paettava toiseen huoneeseen sormet korvissa. Vasta kohtuullisen ajan päästä voi turvallisesti palata kotikatsomoon ja kuulla miten kävi. Joku psykologi ehkä tämänkin ilmiön kykenisi selittämään. Garmisch-Partenkirchenin osakilpailu oli siinä mielessä kasvattava kokemus, että ylikansoitetulta sohvalta ei oikein päässyt huomiota herättämättä livahtamaan muualle suomalaisen asettuessa lähtöasemiin. Normaalit ja vähemmänkin mäkihyppyä seuraavat ihmisethän päinvastoin rynnivät television ääreen viimeistään silloin. Yllättäen kilpailun jännitys olikin aika siedettävää. Mutta pahempaa oli tulossa.

Aviopuoliso nimittäin päätti, että myös viimeinen ja ratkaiseva Bischofshofenin osakilpailu oli katsottava. Niinpä penkkiurheilijan vaimokin edellisestä kokemuksesta rohkaistuneena istui siippansa viereen kotisohvalle keskeneräinen käsityö sylissään. Asetelma tuntui oikein rattoisalta huomion jakautuessa sopivasti televisioruudun ja neulan suhinan kesken. Vähitellen kilpailun selostajien hehkutus ja selvä hermostuneisuus kuitenkin ylsi myös kotisohvalle ja pulssi alkoi huolestuttavasti kohota. Tässähän oltiin tekemässä mäkihypyn historiaa! Ja sitten vielä sääolosuhteet toivat omat vaikeutensa. Pystyyköhän se Janne nyt lainkaan hyppäämään tasonsa mukaisesti! Niinpä jo ensimmäisellä kierroksella oli selvää, että selostajien kuningaskotkaksi nimittämän Ahosen tullessa hyppyvuoroon allekirjoittanut viskasi neulan käsistään ja juoksi makuuhuoneeseen korvat peitettyinä. Tämä tuskallinen operaatio tietenkin toistui toisella kierroksella, ja siinä vaiheessa alkoi jo ensiapupoliklinikkakin siintää silmissä sydämen takoessa miten sattui. Vasta kuningaskotkan osoittauduttua nimensä arvoiseksi alkoi olo rauhoittua ja pulssi tasaantua. Tämän episodin jälkeen on pakko todeta, että penkkiurheilu voi olla terveydelle vaarallista.

Uusi vuosi alkoi siis jokseenkin räväkästi ja jotain uuttakin tuli opittua: mäkimontussa seilaava sininen viiva kuulemma ilmoittaa kilpailun siihen asti pisimmän hypyn pituuden. Urheilukommentoinnin perinteitä kunnioittaen voisi sanoa, että tästä on hyvä jatkaa. Uudet seikkailut odottavat varmasti jo nurkan takana. Huomautettakoon muuten vielä, että mäkikilpailun tuoksinassa sohvaan kadonnut neulakin löytyi lopulta ennen kuin joku istui sen päälle, tosin vasta perusteellisen etsinnän jälkeen.

penkkiurheilijanvaimo@urheilupori.com