Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhujen naisilla motivaatio korkealla, harjoittelu maistuu

 
Pesäkarhujen naisilla motivaatio korkealla, harjoittelu maistuu

Pesäkarhujen naisten superpesisjoukkueen valmistautuminen kohti superpesis-kesää 2008 on juuri nyt kiivaimmillaan. Peruskuntokausi on takana, kaksi kuukautta on tehty pohjia yhä kovempaa ja tehokkaampaa harjoittelua varten.

"Koko joukkueen harjoitusinto on ollut tämän kaksi kuukautta todella hyvää, sanoisin jopa poikkeuksellisen motivoitunutta. Näyttäisi siltä, että olemme tekemässä yhtä parhaista talvikausista harjoittelun suhteen ainakin allekirjoittaneen viiden Pesäkarhut-vuoden ajalta. Se, että aloitimme lajiharjoittelun noin kuukautta myöhemmin kuin ennen, lienee ollut hyvä ratkaisu. Nälkä tehdä lajisuorituksia laadukkaasti on näkynyt viimeisen kuukauden ajan lajiharjoittelussamme", toteaa Pesäkarhujen urheilutoimenjohtaja ja kakkospelinjohtaja Petri Kaijansinkko.

Pesäkarhujen ensimmäinen seitsemästä talven lajileiriviikonlopusta pidettiin Porissa 11.-13.1. Leiri onnistui erinomaisesti Karhuhallin ja Friitala Sport Centerin loistavissa puitteissa. " Saimme vietyä viikonlopun läpi suunnitelmiemme mukaisesti. Perjantaista sunnuntai-iltapäivään kestänyt leiriviikonloppu piti sisällään yhteensä viisi tehokasta lajiharjoitusta ja pelinjohtajamme Jarmo Anian johdolla pidetyn joukkuepalaverin. Painotus tässä viikonlopussa oli jo aika paljonkin tilanneharjoittelussa etenkin Karhuhallissa tapahtuneissa harjoituksissa. Friitalassa puolestaan keskityimme enemmän toistoihin sekä myös Nina ja Harri Kivelän johdolla tehtyihin lihashuoltoharjoitteisiin.

Jo nyt voi todeta Pesäkarhujen kuudentoista pelaajan harjoitusryhmän olevan paitsi motivoitunut ja ahkera, niin myös erittäin tasainen. Kilpailu lopulliseen joukkueeseen ja myös avausyhdeksikköön pääsemisestä tulee olemaan jopa kovempi kuin muutamaan vuoteen. Uudet pelaajamme, Niina Mäkiviita ja Suvi Rantanen, tuovat joukkueeseemme sopivasti uusia tuulia. On varmasti toisaalta myös hyvä, ettei porukkaamme tullut tällä kertaa liikaa vaihtuvuutta, pääsemme työstämään pitkäjänteisesti aikaisempinakin kausina harjoiteltuja asioita sekä kehittämään peliämme entistä paremmaksi", Kaijansinkko kertoo.

Pesäkarhut jatkaa ensimmäisen lajiviikonlopun jälkeen harjoitteluaan hyvinkin tiiviisti. Viikko-ohjelma sisältää nyt kuusi harjoitusta/ viikko ja kahden viikon välein koko joukkue kokoontuu lajileiriviikonloppujen viettoon. " Tämän talven aikana meillä on aikaisempaa enemmän Porissa jatkuvasti asuvia pelaajia, se mahdollistaa joukkueharjoittelua yhä paremmin. Silti nuo leiriviikonloput ovat meille kuitenkin erittäin tärkeitä , koska kuitenkin niin Ania kuin neljä muualla asuvaa pelaajaammekin saadaan silloin mukaan kiinteästi ryhmään.

Harjoituskautemme ensimmäinen etappi kilpailullisesti on helmikuun puolivälissä Porissa pelattava HalliSM-alkuturnaus, sitä ennen pelaamme yhden yksittäisen harjoituspelin(10.2). Jos ja kun pelaamme itsemme jatkoon alkuturnauksesta, on maaliskuun puolivälissä edessä HalliSM-lopputurnaus Seinäjoella" , Petri Kaijansinkko tiivistää talven ohjelmaa.

Merkittävän poikkeuksen valmistautumisessaan kohti kesää Pesäkarhut tekee keväällä. "Niin, tällä kertaa emme lähde harjoitusleirille ulkomaille. Korvaamme etelän lämmössä aikaisempina vuosina tehdyn viikon leirin kotimaan lyhyemmällä leirijaksolla. Menemme näet pääsiäiseksi Eerikkilän Urheiluopistolle leireilemään, uskoisin muutoksessa olevan oma positiivinen vaikutuksensa. Saamme tällä ratkaisulla myös kaikki töiden tai opiskelujen vuoksi mahdollisesti ulkomaanleiristä estyneet mukaan Eerikkilään", Kaijansinkko päättää tilannekatsauksensa.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2008 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008

Ottelut kaudella 2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää