Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lauantaina vieraita Tampesterista

 
Lauantaina vieraita Tampesterista

FBT Pori saa vuoden ensimmäiseen kotipeliinsä lauantaina vieraita Tampereelta, sillä Pirkkalan Pirkat saapuu Urheilutalon parketille testaamaan kotijoukkueen taidot.

Edellisessä kohtaamisessa marraskuussa Pirkkain kotiluolassa, missä pelataan punaisella pallolla mustassa kaukalossa, kotijoukkue oli liikkuvampi ja tahtoi FBT:tä enemmän voittaa ottelun. Loppulukemat Pirkoille 7 - 5 ja samalla kotijoukkueelle kauden ensimmäinen kotivoitto.

Kyseisen kohtaamisen jälkeen on ehtinyt vettä virrata Kokemäenjoessa melko paljon. Edellisen Pirkat-ottelun jälkeen FBT Pori on siis pelannut kahdeksan ottelua ja on voittanut niistä kuusi häviten ainoastaan FoSulle 4 - 3 ja Koo-VEElle 6 -5 jatkoajan jälkeen. Joukkueen pelillinen ilme on muuttunut marraskuusta melko paljon. Sekä pallo, että pelaajat tuntuvat liikkuvan kentällä aivan eri sykkeellä kuin syksyn pimeinä kuukausina. Otteluita on pystytty kääntämään voittoisiksi, vaikka on alussa annettu tasoitusta muutaman maalin verran. Hyvä osoitus tästä ovat molemmat tänä vuonna pelatut vierasottelut. Uusikaarlepyyssä joukkue nousi kolmannessa erässä kolmen maalin takaa, puolessatoista minuutissa tasoihin. Keskiviikkona historiallisessa Woodis-voitossa oltiin ensimmäisen erän jälkeen 3 - 1 häviöllä ja toisessa erässäkin pelin oli jo 4 - 2, kunnes FBT heräsi pelaamaan ja kaasutetteli rinnalle ja lopulta ohi.

Onko näillä otteilla merkitystä sitten lauantaina, kun Pirkat tulee Poriin? Joukkue on vahvistanut puolustuspäätään Classicista palanneella porilaisyleisön suosikilla Veli-Matti Koivusella sekä FoSusta siirtyneellä Petri Mäkelällä. Kuinka paljon puolustuspään tiivistyminen on sitten auttanut Pirkkoja, sillä vuoden ensimmäisessä ottelussaan Pirkat oli vastaantulija Forssassa kovavireistä FoSua vastaan häviten selvästi 18 - 9, mutta tämän vuoden toinen vieraspeli Lohjalla nousuvireistä nousijajoukkue LoSBia vastaan tarjosi sitten jo hieman lohtua päättyen Pirkkain niukkaan vierasvoittoon 8 - 9. Vahvistukset ovat ehtineet pari kolme lisäkertaa harjoitella joukkueen kanssa ja tutustua kuvioihin, joten lauantaiset vieraat tarjonnevatkin tiukan vastuksen kotijoukkueelle lauantaina. Onhan heillä tältä kaudelta Porin tuliaisina makea  11 - 4 vierasvoitto naapuriseurasta SBS Porista..

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2007-2008 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2007-2008

Ottelut kaudella 2007-2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jani Kannosto on Karhujen seuraava päävalmentaja – valmennustiimi selvillä

Jani Kannosto on Karhujen seuraava päävalmentaja – valmennustiimi selvillä

Erinomaisen kauden salibandyn Divarissa pelannut Karhut on nimennyt ensi kauden päävalmentajansa. Edustusjoukkueen päävalmentajaksi siirtyy päättyneellä kaudella kakkosena toiminut Jani Kannosto. Kannoston sopimus on kaksivuotinen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Karhut solmi kaksi jatkosopimusta

Karhut solmi kaksi jatkosopimusta

Divari-kauteen valmistautuva Karhut on solminut kaksi jatkosopimusta omien kasvattiensa kanssa.

Lue lisää
Karhut solmi kaksi tärkeää jatkosopimusta

Karhut solmi kaksi tärkeää jatkosopimusta

Karhut on solminut kaksi tärkeää jatkosopimusta ensi kautta koskien. Joukkueen riveissä jatkavat kapteenina toiminut puolustaja Kalle Santanen sekä Divarin maalipörssin voittanut hyökkääjä Benjamin Lepola.

Lue lisää
Karhut jatkaa Kujansuun alaisuudessa

Karhut jatkaa Kujansuun alaisuudessa

Salibandyn Divarissa pelaava Karhut on solminut ensi kautta koskevat valmentajasopimukset. Päävalmentajana joukkueessa jatkaa 1+1 vuotisella sopimuksella Juha-Petri Kujansuu.

Lue lisää
Karhut kiinnitti ensimmäiset pelaajat kaudella 2016-17

Karhut kiinnitti ensimmäiset pelaajat kaudella 2016-17

Salibandyn Divarissa pelaava Karhut on solminut ensimmäiset jatkosopimukset kaudelle 2016-17. Joukkueen riveissä jatkavat vuoden mittaisilla sopimuksilla hyökkääjät Saku Lahtinen ja Juha Tikka, puolustajat Aapo Tamminen, Joni Halminen ja Riku Salo, sekä maalivahti Rasmus Österman.

Lue lisää