Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Anna Everi aloitti punttivuoden voitolla

 
Anna Everi aloitti punttivuoden voitolla

Puntti-Karhujen Anna Everi, 20, oli odotetusti paras naisnostaja Turun perinteisissä Tammikuun kisoissa. Valmentaja Kariliina Lundahl oli merkinnyt ohjelmaan viimeisiksi kisaraudoiksi tempaukseen 70 kiloa ja työntöön 90 kiloa. Nämä olivat kuitenkin sen verran kevyen tuntuisia, että tyttö korotti viimeiseen tempaukseen kolme kiloa. Kaikki kilpailunostot onnistuivat ja niin "kuuden putki" toi 163 kilon yhteistuloksen ja 199 pisteen sinclairvoiton.

- Tämä oli vain harjoituskilpailu, johon en herkistellyt yhtään. Samalla tavalla vedän viikon kuluttua piirinmestaruuskilpailut Parkanossa. Varsinainen kevään kisaputki tulee tuossa maalis-huhtikuussa, jolloin Porissa ovat ensin SM:t, sitten Saksassa EU-mestaruuskilpailut ja Italiassa EM-kilpailut. Näistä viimeiset ovat tärkeimmät. Tänään tärkein nosto tapahtui vasta kisojen jälkeen. "Kartsi" oli merkinnyt ohjelmaan ennätysyrityksen jalkakyykkysarjaan. Kolmen sarja 112,5 kilolla onnistui ja ennätys parani parilla kilolla, kertoi Everi, joka kisanostojen jälkeen jatkoi nostelua vielä tunnin verran harjoituspolella.

Naisten sarjan selvä kakkonen oli Tea Grönman. Hän jäi tempauksessa 57 kilon alkupainoonsa, mutta "suuttui " työntöraudoille ja onnistui 74 kilon yrityksessään. Oma ennätys jäi vain kilon päähän eikä naisten Suomen ennätykseenkään ole matkaa kuin 6 kiloa. Niin Grönmanilla kuin Everilläkin kävi jälleen "arpaonni" ja tytöt marssivat kisan jälkeen dopingtestiin.

Miesten sarjoissa teki Alavuden Vesa Ranta-Knuuttila, 22, väkevän paluun kisalavoille. Mies oli aivan ylivoimainen 290 kilon yhteistuloksella 85 kilon sarjaan. Parin vuoden paussin jälkeen kilpaillut Ranta-Knuuttila nosti itsensä vahvaksi ehdokkaaksi vuoden arvokilpailuihin.

Puntti-Karhujen Toni Grönman teki tavoittelemansa SM-kisarajan 94 kilon sarjassa. Sen sijaan seurakaveri Juha Juhola ei onnistunut rajan rikkomisessa sarjaa ylempänä, vaan joutui tyytymään alkupainoihinsa. Superraskaassa sarjassa Porin Mikko Viitala tempaisi hienosti 135 kiloa, mutta kun koko karhukolmikko kärsi flunssasta, loppuivat Viitalan voimat työnnössä ja mies jäi alkupainoonsa 160 kiloa.

Porin Punttikarhujen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle




Porissa nostettiin rautaa torstaina

Porissa nostettiin rautaa torstaina

Porin urheilutalon painonnostosalissa kilpailtiin torstaikansalliset ja jo perinteeksi muodostuneen MR-cupin viides osakilpailu.

Lue lisää
Anna Everi ennätyksellään viides EM-kisoissa

Anna Everi ennätyksellään viides EM-kisoissa

Porilaisnostaja Anna Everi lunasti häneen kohdistuneet odotukset painonnoston EM-kisoissa Tbilisissä.

Lue lisää
Painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut Porissa 24.-25.5.2014

Painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut Porissa 24.-25.5.2014

Porissa järjestettiin painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut 24.-25.5.2014.

Lue lisää
Painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut Porin urheilutalolla 21.-22.5.

Painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut Porin urheilutalolla 21.-22.5.

Puntti-Karhut järjestää jälleen ensi viikonvaihteessa kotimaiset painonnoston arvokilpailut.

Lue lisää
Satakunnan naiset ennätystyöntöihin EM-lavalla

Satakunnan naiset ennätystyöntöihin EM-lavalla

Maamme kaksi parasta naispainonnostajaa – ja monen mielestä myös parasta miehetkin mukaan laskien – Kankaanpään Voimailijoiden Heidi Harju ja Puntti-Karhujen Anna Everi ylsivät molemmat uusiin Suomen ennätyksiin eilen EM-painonnostossa.

Lue lisää
Anna Everille jälleen uusi Suomen ennätys

Anna Everille jälleen uusi Suomen ennätys

Puntti-Karhujen menetys viikonvaihteen painonnoston SM-kilpailuissa Rovaniemellä oli varsin kaksijakoinen.

Lue lisää